Vieraskoreutta

Tänään majoitimme Tamperelaista, kuuntelimme Ed Sheerania ja viikkasimme pyykkiä. Tamperelainen nukkui sängylläni, minä järjestelin alushousujani kasoihin eri kategorioiden mukaan ja olin samalla kovin ylpeä rottieni hyvästä käytöksestä. He juoksivat ja mylläsivät pesuvatiin kasatuissa lajittelemattomissa sukkakasoissa ja kävivät välillä nuuhkimassa Tamperelaista. Kukaan ei tunkenut tassua korvaan, ei pureksinut sormia tai leikkinyt pomppulinnaa vatan päällä. Ihan niin kuin on koitettu opetella.

Eräs ystäväni ihmetteli kerran, kuinka rottamme ovat niin seurallisia, eivätkä koita näykkiä. Ajatus oli minulle hyvin kummallinen. Olen tottunut siihen, että rotta ei pure tai edes yritä leukailla minulle tai vierailleni. En koskaan suosittele täysin vieraille henkilöille käsien tunkemista häkkiin tai rotan noukkimista äkkiarvaamatta lattialta, mutta tiedän voivani luottaa isojen tyttöjen nelikkooni vieraiden suhteen. Fiona on aina rakastanut vieraita. Joskus ongelmana oli karsia liiallinen ystävällisyys pois valkoisen paksukaisemme kallosta.

Fiona olisi halunnut pusutella ja kiehnätä ja ryömiä paitojen sisään ja mikä ikävintä, kurkistaa vieraiden suuhun. Edesvastuuton ystäväni kerran kokeili, mitä Fiona tekisi jos saisi pienillä tassuillaan väännettyä suun auki. Kun silmäni vältti, oli ystäväni antanut Fionan ryömiä puoliksi suuhunsa minun ja hänen kauhukseen. Hänen puoliksi aivastettuaan, puoliksi sylkäistyään rottani ulos ja minun huudettuani kohteliaasti hetken, kysyin mielenkiinnosta, mitä Fiona sitten teki suuhun päästessään. "No eipä tuo muuta kuin nuoleskeli hampaita", vastasi Plimplom ja maistoi seuraavaksi rotan pellettiä päästyään kokeilun makuun. Sen jälkeen meillä oli "ei suuhun" koulutuskausi. Tulokset ovat lupaavat, vaikkakin aina Plimplomin ilmestyessä kynnykselle Fiona koittaa tarttua käpälillään hänen ylä- ja alahuuliinsa. Muisto on ilmeisesti mieluinen.

Toinen vierasongelmamme on varpaiden suuhun ottaminen. Hiki haisee ja ilmeisesti on vastustamattoman kutsuvaa. Jos joku osaa kertoa minulle, miksi jalkahiki on niin kertakaikkisen ihanaa rotan mielestä, olen pelkkänä korvana. Lapsuudessa ystävälläni oli kaksi poikarottaa, ja muistan näidenkin olleen ylettömän kiinnostuneita ihmisten sukista ja sukkahiestä. En ole vielä osannut karsia sukkaongelmaa täysin. Silti melko kauniisti rottamme osaavat jo ohittaa niin raidalliset kuin pilkullisetkin jalanlämmikkeet.

Muutenkin kaikki rottamme Marcelinea myöten viihtyvät sylissä ja olkapäällä. Kaikki ovat avoimia rapsutuksille sekä silittelylle ja Fiona saattaa nukahtaa vieraidenkin syliin. Ajatus siitä, että rotta ei antaisi itseään kiinni, tai ei suostuisi olemaan sylissä (poikkeuksena kynsien leikkuu) tuntuu absurdilta. Marcelinen vauvakiukku on jäänyt jo niin kauas taakse, etten muista millaista on rotan paetessa tunnin verran kirjahyllyyn selkeänä tarkoituksenaan vain pakoon pääsy. Lotta peluuttaa minua ja parempaa puoliskoani selvästi kiusallaan ja hauskutuksen takia antautuen kauniisti saatuaan hupinsa. "Pyydystämistä" ei meillä onneksi tarvitse harrastaa.

Tirlittan pikkuisena nokosilla kauluksessa. Kaikki rottalapset on pienestä asti pitäneet sylissä torkkumisesta ja sama läheisyys on vieläkin läsnä. Hiphei!

Minua muuten kiinnostaa kovin, onko kellään muulla ollut ongelmia tämän "rotta haluaa suuhun" asian kanssa. Olen pitänyt sitä kummallisena ja miettinyt, onko tämä kenties jotenkin yleisempää kuin arvaankaan vai onko Fiona vain pöljä.