Huomasin, ettei Nyytiä näkynyt sohvalla. Tajunnan rajamailla konttasin katsomaan sohvan takaa, mutta siellä ei ollut ketään. Pelästyin että mihin se on mennyt, kun rääpäle ei ole koskaan uskaltanut kauemmas sohvaa. Yrityksistäni huolimatta en saanut kehoani tottelemaan ja huonon olon kourissa päätin lopulta soittaa Tatun serkku apuun. Hän saapui ratsuväkenä ja konttasi tunnin etsien Nyytiä samalla kun minä makasin raatona sängyllä. Nyytin oltua hukassa puolitoista tuntia, alkoi serkkuakin ahdistaa. Mitä jos joku isoista on purrut sitä ja se makaa jossain. Mitä jos se on jäänyt jonnekin jumiin. Mitä jos mitä jos mitä jos.
"Täällä se on!!!" Lopultakin Nyspe löytyi. Tatun serkun katsoessa kymmenettä kertaa isojen häkin alta, Nyyti killitti sieltä takaisin. En edelleenkään tiedä, missä se oli tsiippaillut menemään. Kiinnijääminen ei kuitenkaan ihanan seikkailun jälkeen maistunut Nyytille ja jouduimme turvautumaan kinkkuun sekä ystävälliseen rohkaisuun lattiaharjalla. Lopulta syliin otettaessa Nyyti oli väsyneen iloinen ja napsutteli myhäillen. Häkkiin hän ei olisi millään halunnut ja järjesti suuren protestin. Oli vähällä, ettemme joutuneet kaivamaan Nyytiä uudestaan häkin alta.
Tuli ihan mieleen Marcelinen vauva-ajat, jolloin alfanaaraamme harrasti kiinnijäämiskiukuttelua ja pakeni kirjahyllyssä hyllyltä hyllylle ja kirjojen väliin. Pitää tehostaa Nyytin luoksetulokoulutusta, että saadaan tällaiset taipumukset kitkettyä hyvissä ajoin.
Lopuksi kuva Fionan vasta puoliiksi valmiista stressilinnakkeesta, Lotan naulakkohyppyasennosta ja Nyyti-karkulaisesta.
Tämä kasvoi miltei kaksinkertaiseksi. |
Holpaa |
Tukijalka |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti