Nimittelyä

 Seinän pur(k)u tekstien, vierastapaleuhkimisen ja kynsiahdistusten jälkeen voi hetken hengähtää, ja tarkastella omistajuuden hupsuttelupuolia. Temppukoulutuksen, paijailun, pusuttelun ja leikkimisen edellä kulkee omistajan suuri vastuu, joka tietyllä tavalla määrittää rottaa koko sen lyhyehkön iän ajan. Minulle tuo vastuu on ollut aina vaikeaakin vaikeampi.

Se on nimeäminen.

Tiesin ottavani sekä valkoisen että tumman rotan, kun varasin Fionan ja Marcelinen rottatädiltä. Mietin nimiä ennakkoon kauhun sekaisella innostuksella ja lopulta päädyin esikuvan omaaviin nimiin. Tahdoin nimen tulevan jostakin. Olin niihin aikoihin juuri tutustunut Adventure Timeen ja rakastunut erinäisiin kyseisen sarjan hahmoihin. Marceline the Vampirequeeniin sekä Fiona the Humaniin.

Marceline (kuva lainattu internetistä)

Fiona (kuva lainattu internetistä)

Sanotaan, että nimi on enne. En tiedä sen todenmukaisuudesta tai tutkitusta taustasta mutta tällä kertaa sanonta meni nappiin. Marcelinesta tuli itsenäinen ja dominoiva tumma kaunotar, joka hamuaa läheisyyttä osaamatta tuoda hellyyden kipeyttään kovinkaan hyvin esille. Valkea Fiona on kaikkien ystävä naapurin koirista huoltomieheen ja herättää iloa hupsuttelullaan.

Olin tyrmistynyt ja tuuletin parvekkeella huutaen onnistuneita nimivalintojani.

Tirlittanin nimi hautui kenties pisimpään. Raukka asusteli meillä pari päivää nimettömänä, kun ikätoverinsa Lotan nimi oli ollut paremmalle puoliskolleni selvä jo ennen kyseisen otuksen olemassaoloa. Arvoin loppuun asti Tirlittanin ja Nyytin välillä. Keltaisen laumalaisemme luonne oli pienenä niin kovin hämärän peitossa. Lopulta päädyin Tirlittaniin. Pidin lapsuudesta tutun kirjan esikuvaa miellyttävänä assosiaationa kaikille niille, jotka kyseisen teoksen ovat lukeneet. Rakastettava ja kaunis Tirlittanista tulikin esikuvansa mukaisesti, muttei kenties niin hupsu.

Ja tulihan meille lopulta Nyytikin. Nyytiä ei suunniteltu, enkä ollut muutenkaan koskaan ajatellut ostaa rottaa eläinkaupasta, koska pidän kotikasvattamista paljon mukavampana ja tuloksekkaampana rotan luonteelle. Olimme ostamassa tytöille ruokaa ja eläinkaupan rouva kertoi että heille on tullut rottia. Katselin pala kurkussa pieniä vauveleita, jotka oli laitettu lasiseinäisiin esittelyterraarioihin. Ne mönkivät toistensa ylitse. Sitten näin pienen puoliharmaan kauniin tyttörotan. Katsoin sitä ja se katsoi hetken minua ja hautasi päänsä häkin pohjapuruun. Katsoin parempaa puolikasta ja hän katsoi minua. Menimme kotiin ja kaivoimme säästöpossuistamme rahat ja minä pyöräilin hakemaan Nyytin kotiin. Alusta asti se nimi oli selvä. Kuka lohduttaisi Nyytiä?

Nyyti (kuva lainattu internetistä)

Tiedän, että Tove Jansson loi Nyyti hahmon enemmän maskuliiniseksi, mutta meidän Nyyti on tyttönen.

Oi nimiä, oi nimien taikaa, Niiden valinta vain on niin tuskallista ja vie niin himskatisti aikaa!