keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Taistelu Houdinin kanssa

Nyyti, sinä oma pieni Houdinimme. Mitä teen kanssasi?

Heräsin toissayönä Tatun rauhalliseen ääneen, joka totesi: "Sängyssä on rotta." Nyyti istui Tatun poskella tyytyväisenä elämäänsä. Unenpöpperöisenä karvapallero toimitettiin takaisin häkkiin. Tunnin päästä Nyyti mönki peiton alla riehakkaana. Hän oli paljastanut suuren pyyhehämäyksemme. Ei auttanut kuin ottaa kuivikepussi vaatehuoneesta, pikkuhäkki nojatuolin takaa ja Nyytikäinen joutui loppuyöksi arestiin.

Aamulla sitten mietittiin, että mikäs nyt neuvoksi. Nyytin itkettyä koko yön nukahtamiseensa asti pikkuhäkissä oloa, päätimme yrittää vielä keksiä jotain ison häkin kanssa. Otimme apuun Mauri Kunnaksen sekä muut ohuet kirjateokset, joita hyllystäni löytyi. Niillä päällystimme häkin päällisen. Pyyhe on edelleen välissä, ettei Nyyti pääse purkamaan pakoyrityksiään Suomalaisiin Koiramäkiklassikoihin.

Tämä toimi. Nyyti etsi koko illan pakotietä katonrajasta ja raivostui, kun hänen tiensä vapauteen oli tukittu. Lopulta vauva alistui ja ryömi pahvilaatikkoon murjottamaan. Aamulla Nyyti oli edelleen häkissä ja olen toiveikas Mauri Kunnas taktiikan toimivuudesta.

Tällä hetkellä pikku-Houdini istuu sohvan takana kirjekuoressa. Neljä epä-Houdinia ovat vaellelleet itsekseen häkkiin iltaunille. Odotan Tatua kotiin, että voimme siirtää sohvaa ja saada Nyytin kirjekuoritalosta häkkiin. Hän kun on hellyyden kaipuustaan ja hyvästä temppupäästään huolimatta niin vikkelä vapaustaistelija


Houdini pyyhemajassa. Noiden kaltereiden läpi hän tosiaan vielä mahtuu. Juuri ja juuri.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Nappulaliiga kera vihreiden arvojen

Istun sohvalla ja Nyyti tuusaa sängyn alla. Pyyhe toimi niin kauan kuin toimi (niin kauan kuin Fionalla ja Tirlittanilla menee aikaa vetää se häkin raosta sisään). Teoriassa hyvä idea, toteutuksessa tiellä kaksi vaaleaverikköäni. Nyytiä se hämäsi toivotulla tavalla niin kauan kuin oli paikoillaan.

Mutta koska olen tilapäisesti hyvin hyvin nuivaantunut vauvajahtiin, istun päivittämässä blogia siihen asti, että harmaa vauva ilmestyy niskaani kiehnäämään.

Käännän huomioni ruokaan. Se on ehkä aihe, mistä rottasivuistoilla on eniten, ristiriitaisimpia, mielipiteikkäimpiä ja asiasisältöisimpiä kirjoituksia. Toisilla on jyrkkä ei pelleteille, toiset suosittelevat raakaa lihaa, toisilla on sitä ja tätä ja vielä päälle vähän tuotakin höystettynä tämmöisellä.

Olen ruoka-asioissa nojautunut alussa hyvin paljon rottaomistaja-ystävättärieni kokemuksiin, aiemmin linkittämääni nettisivustoon, upouuteen rottakirjaani ja ennen kaikkea jatkuvasti karttuvaan kokemukseeni. Ruoka-asioissakin rotat tuntuvat olevan yksilöllisiä. Fiona on paksu kuin makkara ja söisi niin paljon kuin kehtaa vain antaa. Lotta ja Marceline ovat luikkuja ja ruokahalua tuntuu löytyvän sen verran että linjat pysyvät. Tirlittan seilaa siinä jossakin välimaastossa joskin ankkuroituen joskus melko tiukasti tuoreruokakulholle. Nyyti tuntuu seuraavan Marcelinen ja Lotan jalanjälkiä ja on melko hoikka ikäisekseen.

Kun ostin ensimmäisiä rotantarvikkeitani, oli kyseinen eläinkauppa juuri lopettamassa. Siemenseokset olivat menneet alemyynnissä, ja jäljellä oli kolmenlaista pellettiä. Otin (nyt pientä häpeää) halvinta, opiskelija kun olen. Kyseinen pussi oli Versele Laga merkkistä Rat Complite pellettiä. Pikkuiset Marceline ja Fiona ottivat sen vastaan ilman vatsavaivoja ja mukinaa. Yritin myöhemmin vaihtaa siemenseokseen, mutta siitä ei tuntunut tulevan yhtään mitään. Seoksesta poimittiin kaikki herkut ja itse ruoasta jäi syömättä noin kuusikymmentä prosenttia. Vaihdoimme siis takaisin pellettiin, se kun maittoi eikä sen kanssa voinut kikkailla ja nirsoilla.

Nykyään jatkan edelleen pelletin parissa. Olen yrittänyt löytää tietoa, kuinka usein ja kuinka paljon kerralla rottaa (ja etenkin viittä rottaa) olisi hyvä ruokkia, mutta en ole löytänyt oikein mitään järkevää valmista kaavaa. Nyt ruokaa tulee kupillinen päivällä ja siitä viisi saavat ahtaa pellettiä. Illalla tulee uusi pellettikipollinen ja miltei joka päivä alatasolle ilmestyy myös tuoreruokakipollinen. Sekin on hankala asia. Internet ehti väittää minulle, että nimenomaan tuoreruoka lihottaa rottasia. Silti sen tärkeyttä korostetaan ympäriinsä. Olen pulassa pullean Fionani kanssa, ja koitan vahtia sen syömisiä.

Tuoreruokana meillä toimii yleensä kurkku, tomaatti, paprika, salaatti, viinirypäleet, kermaviili, piltti ja muut hedelmät sekä kasvikset. Rotathan voivat syödä miltei mitä tahansa kasvikunnan tuotteita, paitsi esimerkiksi sitruksia. Viinirypäleistä luin, että ne kannattaisi kuoria, mutten ole kyllä älynnyt sitä koskaan tehdä. En tiedä, pitäisikö nyt sitten aloittaa. Harvoina tuoreruokaherkkuina (n. 1-3 kertaa viikossa) on sitten protskua eli kalaa, kanaa tai kananmunaa. Opin juuri uudesta rottakirjastani (ai että olen vieläkin tyytyväinen siitä), että kananmunan voi tarjota rotille kuorineen. Myös basilikaa rotat ovat syöneet.

Temppupalkintoruokana meillä tarjotaan koiran tai kissan nappuloita, auringonkukan siemeniä tai banaania. Banaani on melko uusi kokeilu, mutta se mainittiin useyourclickerissä, joten halusin kokeilla maistuuko se meilläkin. Ei ehkä suurin hitti mutta lupaava. Koiran ja kissan nappulat löytävät tiensä myös joitakin kertoja viikossa aiemmin mainittuun aktiviteettipalloon ja sen kautta häkkiin. En laita kuitenkaan paljoa, ettei rottien proteiinin tarve ylity. Pelleteissä on kuitenkin valmiina proteiinia.

Joskus harvoin rottien häkkiin saattaa ilmestyä iki-ihana maissi eläinkaupasta tai rotille suunnattu herkkutikku. Nämä ihanuudet ovat kuitenkin jäädeet harvemmiksi kiitos pullean rottani, jonka linjoja koitan vartioida. Maissi on hyvä rotalle, koska sen jyystäminen on hampaille tervetullutta kulutusta. Se on myös kaikkien rottiemme, etenkin Marcelinen, suosiossa.

Kun häkissä on viisi rottaa, pitää tarkailla arvojärjestyksen vaikutusta syömiseen. Hierarkian alimmat saattavat jäädä helposti vähemmälle ravinnolle, mistä voi seurata ongelmia terveyden kanssa. Onnekseni meidän häkissämme vallitsee melko hyväntahtoinen ruoanjako paitsi tuoreruokakipolla. Siellä se ottaa joka ehtii (paitsi Marcelinen suusta) ja Nyyti pikkuisena jää jalkoihin ja pääsee usein vasta jämäpaloille. Pellettikipolla ei riidellä ja kaikki saavat ainakin minun havaintojeni mukaan melko tasaisesti ruokaa. Silti vain Fiona voi pulleasti, mutta se oli jo pikkuisena hieman lihavampi. En osannut sitä vain tuoreena rotanomistajana huomioida ja niin se pääsi lihomaan. Äh.

Seuraavissa kuvissa on meidän suosimaamme pellettiä, tuoreruokaa (mikä tänään oli kurkkua, viinirypälettä sekä kermaviiliä), siemeniä, koiranruokaa, maissia, herkkutikkua ja basilikaa sekä rottieni rikki rakastama ja pissaama rottalelu. Ja ihan selvennykseksi, tällaista palettiahan ei häkkiin kerralla laiteta, vaan ruoan kanssa pitää olla maltillinen ja noudattaa mielellään ruokarutiineja, etteivät kullannuput pääse lihomaan tai saa vatsanpuruja.

Siili-alunen ruokaesittelyllä.


Tuoreruokaa salaattipedillä. Salaattipeti on ihan oikea lautanen!


Pellettiä sinisessä pilkkukupissa. Toinen ensimmäisistä ruokakulhoistamme.


Auringonkukansiemeniä. Saa hyvin edullisesti punnitsejasäästä-liikkeistä. sieltä löytyy myös pähkinöitä ja muita rotille herkuksi kelpaavaa ihanuutta.


Eläinkaupan kova maissi päällä basilikaa.


Kissan ja koiran nappuloita löytyy useista eläinkaupoista pienissä näytepusseissa ilmaiseksi. Minä hamstraan tällaisia pussukoita, koska eiväthän rotat tarvitse kokonaista säkkiä.


Maissi, herkkutikku sekä rotta-ystävä. Herkkutikku maistuu rotille nin hyvin, että sitä tarjoan häkkiin äärimmäisen harvoin. Se tulee miltei samalta istumalta nimittäin syötyä pikku vatsoihin.


Nam nam tuoreruokakipolla.


Tunti vierähti, Nyyti on taas häkissä, pyyhe on viritetty kiinni kulmiin ja tuoreruokakippo on koluttu tyhjäksi. Meillä kaikilla on ollut hyvä ilta. Jos sinulla on hyviä ruokavinkkejä rotalle, mitä ei jostain syystä lue tunnetuimmilla rottasivuilla tai kirjassa niin kerro. Esim. aikatauluvinkeistä sekä määrälukemista viiden rotan häkille, olen kiitollinen.

Kakaroiden majahölmöilyä

Eilen kopistellessa kenkiä (talvikenkiä!!) jalastani, sain tervetulotoivotuksen. Nyyti juoksi sohvalta minua vastaan pyörittäien villisti pyllyään tapansa mukaan. Katselin hölmistyneenä pikku-rottaa ja sitten häkkini ovia. Ne olivat kiinni niin kuin kuuluukin lukot paikoillaan.

Huokaisin todella raskaasti ja syvään. Nyyti siis ei olekaan ihan niin iso tyttö, kuin olimme luulleet. Se napero mahtuu vielä vihreiden kaltereiden välistä. Viikko meni hoksata asia. Laitoin Nyytin häkkiin ja jouduin kiirreessä lähtemään asioille. Illalla kotiin tullessani, Nyyti ähräsi sohvan takana vanhan kuitin kanssa.

Laitettiin pystyyn neuvottelu. Mitäs nyt sitten? Pitääkö rikkoa juuri toimineeksi tullut häkkihierarkia ja sulkea Nyyti taas vauvahäkkiin? Pitäisikö etsiä jostain kanaverkkoa ison häkin ympärille siksi aikaa että vauva lihoo? Pitäisikö tunkea pikkuhäkki ison häkin sisään? Pitäisikö vähän hermostua kun ärsyttää niin kovasti?

Ratkaisimme asian empiirisellä tutkimuksella, ja laitoimme Nyytikäisen häkkiin jääden odottamaan pakoreitin paljastusta. Nyyti kiipesi määrätietoisesti kohti kattoa. Perille päästessään se tarttui kaltereihin, ponkaisi roikkumaan ja kiskoi itsensä leuanvedolla kahden kalterin väliin. Siitä se sitten punnersi, tunki ja sätki itsensä häkin katolle ja vilisti tyytyväisenä tiehensä. Pitkän harkinnan jälkeen päätimme kokeilla seuraavan yön aikana, onko Nyytin pakoreitti rajoittunut vain katon kautta punnertamiseen. Viritimme vanhan pyyhkeeni häkin katolle yöksi hämäämään Nyytiä. Valitsin tosiaan nimenomaan vanhan jo käytössä kuluneen pyyhkeen, koska kokemuksellani ounastelin Fionan haluavan kiskoa sitä. Fionan mieliharrastuksia on kiskoa mitä tahansa kangasta kaltereiden välistä.

No aamulla tulos oli sitten tämä:

maja


lotta majaunosilla

Mutta ainakin Nyyti oli pysynyt häkissä...

lauantai 20. syyskuuta 2014

Viisi

Tajusin tänään, että meillä on tosiaan viisi rottaa. Se on puolet kymmenestä.

Koko katras Tatun huomassa. Harvoja kuvia, joissa oikeasti ovat kaikki viisi yhtä aikaa.

Kuvasta voi nähdä, kuinka sosiaalinen ja huomiota rakastava laji rotta voi ollakaan.


Kuvissa taitavasti kameraa välttävä Tirlittan ja Nyytikäinen.


Tiu

Ja olen aivan iloinen, että heitä on viisi. Hih!

Kirjaviisauksia

Postilaatikosta kolahti eilen paperiin kääritty paketti Helsingin suunnalta. Revimme sen auki (rotat ovat hirveän hyviä avaamaan paketteja, jos vain ymmärtää antaa heille tilaisuuden) ja paketista paljastui Outi Salon teos Kesyrotat - Hoito ja käyttäytyminen. Ilta meni lueskellessa.

Kyseinen teos on julkaistu vuonna 1992. Tuntui, että osa tiedosta on saattanut vanhentua tai jotkin osa-alueet ovat melko suppeita verrattuna nykyiseen tietoon. Silti kirja oli todella kattava ja voin kyllä suositella rotanomistajien kirjahyllyyn hyväksi perustietoniteeksi. Itse tutustuin kyseiseen kirjaan erään nettisivun kautta, jossa sitä suositeltiin ostettavaksi. Kyseinen nettisivu on muuten myös aivan erittäin hyvää kamaa kellekään, joka omistaa rotan tai harkitsee sellaisen hankkimista. Se löytyy täältä.

Kirja on jotenkin ihanan vanha. Piirroskuvia ja... Värikuvaliite! Tatun mielestä kirjan ilme oli suloinen, kun itse taas välillä vääntelehdin kuvituksen edessä. Mutta yhteenvetona kirja oli mainio, ja itse sain valtaisasti sellaista tietoutta ja viisautta, minkä kautta olla vielä parempi rotan omistaja!

kuva lainattu internetistä kuten näkyy


tämäkin internetistä lainattu kuten huomaa.

torstai 18. syyskuuta 2014

Arjen pörröisyydestä

Sanon Tatulle aina pitäväni rotista, koska ne ovat niin pörröisiä. Pörröisyyteen kuuluu paljon asioita. Koko rotan elämänasenne on pörröinen ja päälle vielä viiksekäs. Kaiken mitä rotta tekee, se tekee täysiä. Rotta nukkuu täysiä ja rotta peseytyy täysiä ja se nuuskuttaa täysiä ja kantaa sukkaa täysiä. Ja on samalla niin lupsakan pörröinen ettei ole suloisempaa.

Unipörröt Fiona ja Marceline

Marceline ei jaksa juoksennella enää niin paljon ja täysiä, kuin muut rottaset. Seuraan sitä neuroottisena hieman huolissani. Rotan ikä on niin vaikea. Joskus se on vuosi, joskus puolitoista, joskus kaksi, joskus jopa kolme. Toivon, että Marcelinen kasvava väsymys johtuu kaitsettavan lauman koon lisääntymisestä, eikä pikkuhiljaa hiipivän vanhuuden hivuttautumisesta alfanaaraamme sisuskaluihin. Teen parhaani jättääkseni ikävät ajatukset tulevaisuuteen. Pitää keskittyä siihen, että nämä ovat vielä tässä ja kaikissa voimissaan. Itkut itketään sitten kun niiden aika on, ei etukäteen.


Aamupesuseurue Nyyti, Tirlittan ja Lotta.

Lappuhaalari-invaasio

Arkiset ovat jutut, mutta arki rottien kanssa onkin parasta. Ei haittaa, vaikka tänäänkin korjasin teurastetun lyijykynän roskikseen tai laitoin rakkaudella pissatun paidan pyykkikoriin. Pörröisyys on kaiken sen arvoista.


Haukotus sekä Nyytin tirlittan-afro.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Naksahduksia

Aamulla tervehtiessäni rottia, odotti minua iloinen näky. Pikku-Nyyti oli vihdoin saanut luvan ja onnen nukkua muiden seurassa. Laumaan siirtyminen siis onnistui, ja kaikki ovat perhettä. Vieläkin Nyyti saa ystävällisesti selkäänsä, jos sattuu istumaan jonkun mielestä väärällä orrella väärään aikaan, mutta vihdoin koko häkkiosasto on rentoutunut ja jatkaa arkipuuhiaan normaaliin tapaan.

Nyytin hyvä huomen Marcelinen kainalossa.

Muukin rotta-arki pyörii omalla painollaan ja rutiineihin nojaten. Niihin kuuluu myös temppujen harjoitteleminen. Kuten aiemmin mainitsin, aloitimme kesän aikana opettaa rotille helppoja temppuja sekä käskyjä, ja tavoitteet ovat korkealla. Avuksi hankittiin lopulta naksutin. Oma kokemukseni on, että naksuttimen kanssa oppimisvauhti tuplaantui ja aion käyttää kyseistä välinettä jatkossakin.

Naksutin/klikkeri yhdistetään useimmiten koirankoulutukseen, mutta kyseistä välinettä voi käyttää hyvin monella eri lajilla. Monet eläinkouluttajat luottavat naksuttimeen, koska oikein käytettynä sillä pystyy viestimään eläimelle todella nopeasti, mitä toivoo sen tekevän ja milloin se onnistuu. Kyse on silkasta ehdollistamisesta ja sen käyttämisestä opetusprosessissa.

Nyytin temppuilutie on aika alussa ja taidot rajoittuvat oman nimen tunnistamiseen sekä ujoon luoksetuloon kutsuttaessa. Isompien kanssa temppulistalla on pyörähtelyä, takatassuilla kävelyä, tassun antamista, kierimistä sekä asioiden päälle hyppelemistä. Osa on paremmin hanskassa kuin osa ja tuntuu, että kullakin neljällä isolla rotalla on oma bravuurinsa. Kun joskus kauniissa tulevaisuudessa kaikki perustemput sujuvat kuin vettä vain joka rotalta, kokeilemme ulkoisiin objekteihin suuntautuvia temppuja. Siihen on kuitenkin vielä matkaa!


Meidän klikkeri.

Inspiraation saimme internetistä tähän harrastukseen. En ollut edes ajatellut rotan koulutusmahdollisuuksia ennen kuin näin youtubessa mahtavan rottavideon. Temput olivat toinen toistaan hurmaavampia, ja innostivat kokeilemaan kouluttamista. Minäkin halusin meille rottia. jotka osaavat vetää pikkuisen lipun pikkuiseen lippusalkoon. Videon tekijällä on myös kotisivut ( useyourclicker.com) mistä löytyy paljon lisää tietoa hänen taitavista eläimistään (joita onkin aika liuta), klikkerikoulutuksesta sekä muista jutuista. Tässä kaikille halukkaille kyseinen video!



Tulen varmaan palaamaan koulutusasiaan erilaisten uusien oppien sekä takapakkien ja kokemuksien myötä. Minä ja Tatu tulemme (toivottavasti) paremmiksi rottakouluttajiksi ja rottamme tulevat oppimaan uusia ja uusia juttuja. Ainakin varmaa on että sekä lukaalimme ihmis- että rottaotukset, nauttivat tästä harrastuksesta. Lopuksi vielä epätarkka tanssikuva meidän illan harjoituksista. Lottaa ei enää kiinnosta, mutta Tirlittan ja Fiona jaksavat vielä tanhuta takajaloillaan.


Tanssiaiset.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Häkkipäivä

Häkkilinnakepalatsihärpäke!
Häkkikoti
Tänään oli se päivä, kun Nyyti ei palannutkaan päiväjuoksentelun jälkeen pikkupikkuiseen vauvahäkkiin, vaan siirtyi isojen tyttöjen kanssa meidän vihreäkalteriseen linnakkeeseemme. Siivosimme Tatun kanssa häkin ennen tätä lokaation vaihdosta, jotta häkin hajut olisivat mahdollisimman neutraalit. En tiedä, onko siitä apua, mutta kuulostaa omassa päässäni loogiselta. Nyyti sai mukaan pikkuhäkistä myös sinisen nukkumishärpäkkeen (avaruusaluksen?) sekä pikkuisen pahvilaatikkonsa, että on omaa tuttua mukana. Pyörähdin myös eläinkaupassa tänään ja sain puoleenhintaan kaneille tarkoitetun heinäpidikkeen. Käänsimme sen tatun kanssa vain poikittain ja täytimme sanomalehdellä, niin rotat saivat kätevän pikku aition. Sorruin myös kahden euron rotan herkkutikkuun muuton kunniaksi.

Koska nyt on käytössä vaihteeksi taas vain yksi häkki, on minusta ihan mukava näyttää siitä kuvia. Netissä näkee tosi hienoja ja mielikuvituksekkaita häkkisisustuksia ja tuntuu, että omani on melko tylsä hurjimpiin verrattuna, mutta hyvin ovat rottamme viihtyneet. Aion tosin irroittaa, eräästä blogista isnpiroituneena, vanhoista housuista lahkeen ja ripustaa sen tunneliksi. Mutta tässä on tämän hetkinen häkkijärjestyksemme.

Alakerta

Alakerta
Alakerta on melko karu. Siellä on kaksi pajutunnelia, iso puinen mökki, jonne kaikki mahtuvat halutessaan yhtä aikaa, helposti pestävä muovitaso, kalkkikivi (joka ei näy kuvassa), tuoreruokakippo sekä kaikkien lempparijuomapullo. Puusilta vie ylempään kerrokseen. Kuivikkeena meillä on molemmissa kerroksissa mörttiröpöä. Luin internetistä, että se on Suomessa kenties jopa suosituin rotan kuivike. Rotan kuivikehan ei saa olla pölisevää, koska rotta allergisoituu helposti ja voi saada astman tai flunssan. Häkin pohjalaitojenkaan ei olisi suotavaa olla liian korkeat ilmanvaihtuvuuden takia, mistä olen ollut välillä oman häkkimme kohdalla huolissani. Rotan pissasta kun haihtuu sitä ammoniakkia ja taas on herkkähengitysteinen rotta vaarassa. Kukaan rotistamme ei ole kuitenkaan näyttänyt merkkejä siitä, että edes ennen häkinsiivouspäivää olisi tukala olla, eikä häkki haisekaan, joten olen melko rauhallisin mielin nykyään ilmanvaihtomme kannalta.

Nyyti kurkistelee mennyttä kotipesää.


Yläkerta

Yläkerta
Ostin häkinmme tori.fistä viidelläkympillä. Se oli sitä ennen majoittanut kolmea poikarottaa. Kuten ehkä aiemmin taisin joskus mainita, otimme ylimmän kerroksen muovipohjan pois, ja askartelimme keskikerroksen ja ylimmän kerroksen kehikot yhteen. Näin saatiin tytöille kiipeilytilaa ja korkeutta (plus helpotettiin siivousurakkaa). Meidän yläkerrassa on samanlainen muovitaso kuin alakerrassakin, pellettikippo, puusiltoja, juoksupyörä, pikkuinen puinen tähystelypaikka, puupömpeli nukkumista varten, riippumatto, kattoon ripustettu pajutunneli, sininen avaruusalusnukkumapaikka, keinuva puuriippusilta, pieni puumökki, kaninheinäpidikeaitio, pahvinen jaffa-laatikko, undulaatin tikkaan, juomapullo ja undulaatin oksa. Meillä on myös pieni kilikello, jolla ei ole kovin suurta funktiota, mutta Marceline sitä joskus kilistelee muuten vain ja eipä siitä haittaakaan ole.

Paljon on puisia asioita kynsien kulumisen takia. Niitä on myös mukava järsiä. Tuntuu, että puusillat ovat kulutustavaraa, mutta koska ne ovat melko huokeita, ei se rasita kukkaroa eikä hermoa kovinkaan paljon. Yläkerran juomapullo ei jostain kumman syystä ole yhtä suosittu kuin alakerran juomapullo. Alakerran juomapullo on Marcelinen ja Fionan ensimmäinen, minkä uskon liittyvän jollain tavalla asiaan. Tytön viettävät suurimman osan ajasta yläkerrassa. Muistelen lukeneeni netistä, että rotta on sitä tyytyväisempi, mitä korkeammalla on. Näyttäisi olevan ainakin käytännössä totta.

Lotta tutustuu uuteen aitioon.

Marceline ruokakipolla pellettiä napsimassa.

Lotta ja Tirlittan ovat myös pienenä nukkuneet avaruuspömpelissä, joten se oli tuttu juttu Lotalle.

Vielä mahtuu.

Meidän juoksupyörämme on kaunis valko-violetti muovihärpäke. Lotta ja Nyyti ovat toistaiseksi sen suurimmat fanit, kun Fionan mielestä siellä taas on hyvä syödä ruokaa.

Herkkutikku pekonilla höystettynä.

Siltasokkelo sekä faffa-laatikko. Jaffalaatikko on suosikkipaikkoja syödä pellettiä muiden silmiltä salaa.

Häkin luukun vieressä on mukava odotella sillalla, koska pääsisi juoksentelemaan.

Olen tyytyväinen meidän häkkiimme. Se on mainio! Joillakin on paljon kekseliäämpiä ja isompia ja hienompia, mutta tämä on tälle laumalle hyvä. Nyytikään ei osaa enää tunkea kalterien välistä. Muutenkin selvisimme muutosta hirmu vähillä huudoilla. Toisten viereen Nyytikäinen ei vielä uskaltanut koittaa nukkumaan, mutta se simahti ylämökkiin riehuttuaan ympäri uutta kotia. Jes! Ei kovinkaan paljon itkua ja hammastenkiristystä!

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Nyyti hukkanen

Päivän kesti Fionan stressilinnoitus. Eilen illalla paperitalo oli purkautunut ja Fiona nukkui Lotan kainalossa ja juoksi suristen pusuttelemaan tullessani häkin luo. Huokaisin helpotuksesta. Päästin rotat ulos häkistä, Nyytin myös, ja menin koneelle. Päätäni alkoi särkeä ja puolen tunnin kuluttua tajusin olevani raivokkaan migreenin kourissa. Se iski päälleni niin suurella voimalla, etten kynnyt nousemaan edes istumaan sängyllä maatessani. Voin huonosti kuin pieni eläin samalla kuin omat pienet eläimeni pyörivät vieressäni nuuhkutellen ja sukien hiuksiani. Sain kylmän hien valuessa kannettua kaksi niistä häkkiin mutta sitten oli pakko luovuttaa. Migreeni oli liian kova.

Huomasin, ettei Nyytiä näkynyt sohvalla. Tajunnan rajamailla konttasin katsomaan sohvan takaa, mutta siellä ei ollut ketään. Pelästyin että mihin se on mennyt, kun rääpäle ei ole koskaan uskaltanut kauemmas sohvaa. Yrityksistäni huolimatta en saanut kehoani tottelemaan ja huonon olon kourissa päätin lopulta soittaa Tatun serkku apuun. Hän saapui ratsuväkenä ja konttasi tunnin etsien Nyytiä samalla kun minä makasin raatona sängyllä. Nyytin oltua hukassa puolitoista tuntia, alkoi serkkuakin ahdistaa. Mitä jos joku isoista on purrut sitä ja se makaa jossain. Mitä jos se on jäänyt jonnekin jumiin. Mitä jos mitä jos mitä jos.

"Täällä se on!!!" Lopultakin Nyspe löytyi. Tatun serkun katsoessa kymmenettä kertaa isojen häkin alta, Nyyti killitti sieltä takaisin. En edelleenkään tiedä, missä se oli tsiippaillut menemään. Kiinnijääminen ei kuitenkaan ihanan seikkailun jälkeen maistunut Nyytille ja jouduimme turvautumaan kinkkuun sekä ystävälliseen rohkaisuun lattiaharjalla. Lopulta syliin otettaessa Nyyti oli väsyneen iloinen ja napsutteli myhäillen. Häkkiin hän ei olisi millään halunnut ja järjesti suuren protestin. Oli vähällä, ettemme joutuneet kaivamaan Nyytiä uudestaan häkin alta.

Tuli ihan mieleen Marcelinen vauva-ajat, jolloin alfanaaraamme harrasti kiinnijäämiskiukuttelua ja pakeni kirjahyllyssä hyllyltä hyllylle ja kirjojen väliin. Pitää tehostaa Nyytin luoksetulokoulutusta, että saadaan tällaiset taipumukset kitkettyä hyvissä ajoin.

Lopuksi kuva Fionan vasta puoliiksi valmiista stressilinnakkeesta, Lotan naulakkohyppyasennosta ja Nyyti-karkulaisesta.

Tämä kasvoi miltei kaksinkertaiseksi.

Holpaa

Tukijalka

perjantai 12. syyskuuta 2014

Stressireaktio

Olen kuluttanut iltani internetissä etsien ratkaisua/ohjetta/selitystä Fionan kummalliseen käytökseen. Minun valkea sylirottani repi häkin keskitasosta kaiken alussanomalehtipaperin, kuljetti sen yläritilälle mökin taakse, teki siitä valtavan sanomalehtipallon ja linnottautui sisään päästämättä ketään kylään.

Fiona on aina pitänyt sanomalehden kuljettelusta. Silti koskaan ei pullukkamme ole tehnyt sitä näin pakonomaisesti kuin tänään. Tirlittan yleensä kuljettelee omaksi huvikseen Fionan sisustukset ympäri häkkiä, mutta tänään oli Fionalla myös tähän aktiviteetiin sanottavaa. Sillä sekunnilla kun Tirlittan kehtasi kajota rakenteilla olevaan pesään, se sai lentävän lähdön kynsien ja hampaiden ajamana. Sama kävi myös Lotalle. Marceline pysytteli etäämmällä osoittamatta suurempaa mielenkiintoa asiaan.

Olen tullut varovaiseen tulokseen, että Fiona stressaantui Nyytin muutosta. Kaikki muut ison häkin asukkaat ovat sulattaneet Nyytin ja pikkuhäkin ilmestymisen omansa viereen jo miltei kokonaan, mutta Fiona osoittaa kaikella, että tilanne on stressaava. Kun meidän seurarottamme, vieraiden rakastajamme ja rapsutusten kuningattaremme uhitteli sanomalehtipesästänsä minullekin, päätin seurata rottatyttöjen esimerkkiä ja antaa Fionan rauhoittua omassa turvalinnakkeessaan. Se kattaa tosiaan kaikki ilmansuunnat. Kun kehtasin kattolehteä siirtää, sitä alettiin välittömästi korjaamaan taas peittäväksi.

Täysin yllättävä Fionan reaktio ei ole. Kuten aiemmin mainittua, Fiona ei siedä lainkaan tuntemattomia tai vähän tuttujakaan aikuisia tyttörottia, kun taas esimerkiksi Marceline kyläilisi mielellään ja on hyvä emäntä vieraille. Kerran, kun meille tuli kaksi tyttörottaa kylään, Fiona ei rentoutunut laisinkaan vaan laukkasi ympäriinsä pörhistellen ja suristen ja haastoi riitaa. Johtuneeko lauman alimman pelosta. En tiedä ja en ole tarpeeksi viisas ymmärtääkseni.

Jokatapauksessa on pakko ruveta skarpiksi. Nyt yhtäkkiä edetäänkin Fionan aikataululla ja niin, että raukka rentoutuu ja uskaltaa ulos sanomalehtipalatsistaan. Aikanaan tutustumisen myötä stressi luultavasti laskee. Ja jos nyt yhtäkkiä onkin niin, että Fionalle viides rotta laumassa on vain liikaa, pitää ruveta miettimään että mitäs sitten keksittäisiin. Luultavasti ykköshäkki takaisin tatulle ja uusi sisko nyytille seuraksi, mutta sellaisiin ajatuksiin on matkaa. Nyt vain rauhassa totuttelua ja tutustumista häkki häkkiä vasten.

Välimuistelo

itkin kun tää kakkukoristelu ei ollu yhtää nii hieno ku visioin

Kohtasin juuri kuvakansiotani järjestellessä edellä olevan rotta-kakkukuvan, joka on otettu pari viikkoa sitten Marcelinen ja Fionan ykkös-synttäreillä. Koska Nyyti nukkuu pömpelissä, Marceline torkkuu Fionan kanssa häkissä, Lotta ryömii keittiön maton alla ja Tirlittan silppuaa sängyllä nenäliinaa, on minulla hyvä hetki ja aika tehdä pieni kuvapostaus Fionan ja Marcelinen kunniaksi. Ne vanhenevat enkä voi tietää, koska kuolo koittaa. Rotat kun ovat sellaisia lyhytikäisiä sankareita. Toivon, että saamme vielä toiset syntymäpäivät rakkaalle kaksikolleni. Kaikki pörrökorvat ovat minulle rakkaita, mutta Fiona ja Marceline ovat ne kaksi, jotka opettivat minulle kaiken rotanomistajana olemisesta! Niillä on ihan oma paikka minun sydämessäni.

Fiona vauva

Marceline vauva

Ihka ensimmäinen häkki ja pipopeti
Pikkuinen Marce

Soittelua. Tytöt tykkää vieläkin kitaran äänestä.
Ruttukorvavauvat

Tatun sylissä

pyllytyyny

Piano hienostelua

Minun muistopullonkorkkini uhrattiin

Aikuiset pörrötytöt

 Vuosi teidän kanssa on ollu kauhean pitkä ja silti ihan liian lyhyt!