Rakkaat ihmiset! Suokaa minulle se taito ja tietous siitä, miten kynsienleikkuu ei ole suurta draamaa.
Kun Marceline ja Fiona saapuivat meille pikkuisina rottalapsina olimme kaikki kolme yhtä ymmällämme rotan kynsienleikkuun kanssa. Ensimmäinen kerta olikin Marcelinen puolelta suuri huutokonsertti rimpuilula höystettynä ja minä itkin ja tunsin itseni kiduttajaksi. Tottumattomuutta se oli meille kaikille. Kyselin neuvoa ja kateellisena seurasin ystäväni rottien kynsienleikkuuta, kun Harrison-rotta nökötti pöydällä kuin kynsisalongissa ikään maistellen rusinaa samalla ylimääräisten kynnenkärkien napsahdellessa pois.
Kokeiltuani ensin pienillä saksilla, koin ne todella ahdistaviksi ja vaarallisiksi. Hankin kynsileikkurin, mikä oli paljon miellyttävämpää. Ensikerrasta hieman tuohtuneena, leikkasn kynsiä jonkin aikaa hämäyksen avulla häkin kaltereiden välistä rottien kiipeillessä. Se kuitenkin vaati paljon herkkuja paikalla pysymiseen sekä melkoista kynsileikkuriakrobatiaa.
Aloitimme siis uudestaan tämän ikävän sylissä kynsien leikkuun. Kaikkien osapuolien helpottamiseksi, taloutemme kynsienleikkuuseen osallistuu kaksi ihmistä, toinen pitää jämäkästi mutta hellästi kiinni ja toinen leikkaa. Näin saimme asian hoidettua kohtuullisen nopeasti.
Fiona suhtautui asiaan hyvin parin kerran ajan, mutta sai vaikutteita Marcelinen järjestämistä ulinakonserteista ja rupesi lopulta itsekin joskus itkeskelemään ihan vain näön vuoksi. Marcelinelle pienenä kauniisti paikallaan oleminen, oli suuren työn takana, joten liikkumisen esto järkytti häntä varmasti enemmän kuin itse kynsien nipsaiseminen.
Tirlittanin ja Lotan muuttaessa sisään, osasimme olla jo viisaampia. Vauvat totutettiin kauniisti paikallaan olemiseen ja kiinni pitämiseen pienestä, niin se ei ollut mikään shokki kynsienleikkuun alkaessa. Silti kukaan ei häkkikunnastamme fanita tätä tapahtumaa. Itkeskelyä ja matomaista kiemurtelua tapahtuu joka kerta. Marceline tapaa joskus edelleenkin huutaa sumusireeninä. Silloin mietin, että miten kummassa youtuben kynsienleikkuututorialien rotat ovat niin kauniisti. Kyllä meilläkin luotetaan ja ollaan hyvässä yhteisymmärryksessä mutta jestas kun ne nipsuttimet kaivetaan esiin. Masennus valtaa häkkikunnan.
Leikkaamme kynnet noin kerran viikossa/kerran kahdessa viikossa. Hankin häkkiin paljon puisia siltoja ja kiipeilytelinteitä, jotka kuluttavat kynsiä luonnostaan, ja Marcelinen kynsienleikkuutarve onkin laskenut miltei olemattomaksi. Lotalle kasvaa viikossa komeat sirpit, ja niitä onkin lyhenneltävä vähän väliä. On tosiaan totta, että rottien kynsienleikkuutarpeet ovat yksilöllisiä.
Tässä videossa ihailin melko kauniisti paikallaan pysyviä rottia. Meillä ainoastaa joskus Lotta ja Fiona selviävät noin tyyninä operaatiosta. Voi Nyyti, sinun kynsienleikkuutaipaleesi on vasta alussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti