sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Meillä on rotta

Nyt voi parin kuukauden painoinen kivi lopulta vierähtää pois sydämeltä. Ninni on ihan oikea lemmikkirotta.

Eilen siirsin Ninnin Ronjan ja Lumin kanssa samaan häkkiin. Siellä ne keskenään pelleilivät, nukkuivat, söivät ja olivat onnellisia. Minä työnsin käteni luukusta ja rapsutin Ninniä. Se sulki silmänsä ja naksutteli. Kaksi viikkoa sitten ninni kävi hampailla kiinni, jos sen asumukseen työnsi sormenkaan ilman ruokaa.

Syksymmällä tuntui, että ollaan napattu tuhoon tuomittu keissi. Että meidän tietotaito ei riitä Ninnin kanssa. Että nyt oli liian iso pala. Siitä ollaan tultu monen itkun ja hermojen menetyksen ja turhautumisen ja luovuttamisen ja ei sitten kuitenkaan luovuttamisen kautta tähän, että meillä on kuudes pieni iloinen rotta, joka haluaa olla sylissä ja olalla ja jota saa kutitella vatsasta. Ninni on eloisa jaa iloinen nynny, joka tanssii ilotansseja häkin luukun takana aina kun joku saapuu kotiin. Ninni on herkkusuu, joka ei koskaan kieltäydy pienestä välipalasta. Ninni on tervepäinen tyttö, joka ymmärtää, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Vaikea kuvitella, että vähän päälle kuukausi sitten vielä turhautuneena näin unia, joissa laitoin Ninnin mikroaaltouuniin (mikä on siis vaan kamala uni mutta kertoo luultavasti silloisesta henkisestä jaksamisesta).

Milli-Molli on edelleen vieraanvaraisin neiti, mitä vanhasta porukasta löytyy. Pampula on aikamoinen reuhotar ja syyllisyy välillä aika ikävään näykkimiseen pienten ja Ninnin kohdalla vapaana ollessaan.

Papun kanssa olemme luultavasti tulossa päätökseen, että Papu luultavasti matkustaa sateenkaarijunalla rottien taivaaseen ennen joulua. Sen keho on alkanut taas keräämään nestettä, ja kainalon pieni patti on laajentunut silminnähtäväksi kasvaimeksi. Tämän takia emme myöskään yritä painostaa Papua hyväksymään nyt isoon häkkiin tätä tuoretta kolmikkoa. Se saa viettää rauhaisaa viimeistä viikkoaan ja vanhan rouvan poismentyä hoidamme stressaavat häkki-integraatiot. Papu ei yhtään edes yritä tutustua uusiin rottiin, vaan nostaa välittömästi karvat pystyyn ja irvistää yhdenkään sattuessa tielle. Ymmärrämme kyllä. Ei vanha voi aina jaksaa. Annamme hänelle rauhansa.

Ikävä toki tulee ja se itkettää niin minua kuin Tatuakin. Onneksi kuitenkin meille jää lohduksi Pampula, Milli-Molli, Ronja, Lumi ja vihdoinkin KESYrotta-nimityksen ansaitseva ei enää yhtään näkymätön lapsi Ninni.

Apinat

Hubaa

Kolme kämppistä

Ei enää näkymätön lapsi Ninni

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Kurpitsa ja muita tarinoita

Papu, Pampula, Milli-Molli, Ninni, Ronja ja Lumi.

Niistä on rottaäidin arki tehty. Niiden lisäksi arkea pyörittää teatteri, yliopisto ja miljoona pientä palapelin palaa, jotka ovat vähintäänkin tällä hetkellä levällään. Tatun muotoinen palanen ei onneksi ole levällään vaan hyvässä tallessa ja pyörittää rotta-arkea jos rottaäiti huitelee yliopistolla metsästämässä hukkaan mennyttä rottakeramiikkaa.

MUTTA ne palaset eivät kuulu rottablogiin. Mitä rotille kuuluu? Mitä rottaäidille kuuluu?

No.

Viimeksi kun ollaan puhuttu Ninnistä, tuosta meidän rassukasta laihasta kodinvaihtajasta, on tainnut olla vielä ainakin lokakuu. Ehkä jopa syyskuu. Näkymätön lapsi ei ole missään nimessä enää näkymätön. Hän on hyvin näkyvä ja paistavien kylkiluiden tilalle on ilmestynyt suloinen pikku pömppövatsa.

Ninni asustaa edelleenkin (yhyy) itsekseen, mutta josko vihdoin (rottien) flunssakauden päätyttyä saataisiin karanteenit pois ja samaan häkkiin. Ninni ja kolmen kopla kun rupesivat sairastamaan kaikki vuorotellen, joten jokainen suunniteltu muuttopäivä katkesi eläinlääkärin karanteenituomioon.

Mutta Ninni on oppinut sylikissaksi, joka ei enää iske kiinni kaikkeen paljaaseen ihoon. Ei itseasiassa iske kiinni enää kuin satunnaisesti häkissä ja silloinkin aika laimeasti. Komentaa Ninniä ei saa. Ei yhtään. Sen verran on vanhan kodin tuskat takaraivossa, että esikuvansa mukaan hän vallan haalenee näkyvistä, jos tielle osuu yllättävä tapahtuma, kova ääni tai mikä vain moka. Silloin Ninni vetäytyy nurkkaan ja kyhjöttää. Kyhjötys kuitenkin katkeaa nykyään melko pian ja sitten meillä on taas oma pikkujääkarhuninni joka istuu hupussa.

Ronja ja Lumi riehuvat kaikki päivät. Ronjasta on tullut koko kaveripiirin lemppari, koska pallokorvainen pikkulikka rakastaa kaikkien syliä ja haluaa pitää kiinni kädestä säälittävän suloisilla sormillansa. Lumi jatkaa MINÄOLENITSENÄINENNAINEN-linjaa, mutta sylittelyyn hänkin suostuu.

Kolmen kopla, Papu, Millis ja Pampula selvisivät flunssa-aallosta. Papu-mummeli vain meni mokoma kasvattamaan pikkiriikkisen kasvaimen kylkeensä, mitä nyt seurailemme. Millis kanniskelee sanomalehtiä ja Pampulalla on jo toista kertaa uusinut silmätulehdus. Symppasin sitä niin kovasti että tulehdutin oman silmäluomeni niin oltiin ihan samalla lääkekuurilla jonkin aikaa.

MUTTA! Pian on joulukuu! Ja olisi hauskaa jos blogissa olisi jokin kalenterin tapainen! Ei ehkä jokapäiväinen mutta jokaviikkoinen ehkä. Ehkä jopa arvonta! Perästä kuuluu!

Ronja Ryövärintytär

Meidän pikku jääkarhu Ninni

Lumi on halloweenkuningatar

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Ronja ja Lumi

He saapuivat eilen.

Mitä muuta tarvitsee sanoa kun ovat niin suloisia. Ja hyvin käsiteltyjä (terveisiä Keminmaahan!) Aivan uskomattoman mukavia haliteltuja rottalapsia! Ninnikin oli innoissaan haistelemassa, vaikkei saanut vielä kontaktia vauvoihin ottaakaan. Se piristyi ihan silminnähden ihan vain toisten rottien hajustakin.

Vauvat saavat nyt hetken asua ja tutustella meihin Tatun luona, ja Ninni tekee ensiviikolla muuton karanteenin nyt loputtua minun luokseni. Aloitamme tutustumaan Ninnin kanssa Papuun, Pampulaan ja Milli-Molliin ja toivomme, että noinkin iso rotta saa vielä paikan laumassa ja mieluiten ilman suurta verenvuodatusta. Onneksi taas olemme saaneet kokeneilta paljon tukea ja neuvoja.

Jännittää, miten kaikki alkaa sujua. Ronja ja Lumi ovat onneksi niin mukavia kavereita, että niiden kanssa ei taida paljon ongelmia tulla. Ronja tosin on suuri seikkailija ja ehti tänään jo vilistää Tatun sohvan sisään (ensimmäinen joka rotta joka on tehnyt Tatun sohvaan ekskursion!), joten veikkaan että Ronjan kanssa ollaan vielä helisemässä Nyytin ja Pampulan jalanjäljissä. Lumi taas on aika ujo ja rauhallinen kaveri, eikä hötkyä ympäriinsä niin kuin Ronja.

Ninnikin on edistynyt paljon nyt viime viikkojen aikana. Näykkimistä esiintyy huomattavasti vähemmän ja Ninni tulee mielellään meidän kanssamme sohvalle leikkimään. Se ei enää joka ikinen kerta huuda kuin syötävä nostettaessa, ja muutenkin tuntuu, että se on alkanut rauhoittumaan ja luottamaan meihin enemmän. Uskon, että kun jatkamme tällä rauhallisella tiellä ja kun Ninni saa rotta-seuraakin, niin tulevaisuus on aivan hyvä. En tiedä, saavutammeko koskaan sitä pistettä, ettei häkissä asioita järjestellessä tarvitsisi hieman olla huolissaan sormiensa puolesta, mutta jos se on ainoa hankaluus, niin kyllä Ninnin tulevaisuus näyttää hyvältä!

Lumi

Ronja

Pikkiriikkinen on hän

Ronjan korvat <3

Huii

En ymmärrä miten aina unohtaa, kuinka pieniä ne on vauveleina!

Kiipeilijät

Ninni kuuntelee pussin rapinaa. Kameraan totuttelustakin sai namiskuukkeleita.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Yhteyttä ja luottamusta

Ninni on asunut meillä viikon. Kuvia ei valitettavasti kännykkäkuvia lukuunottamatta ole, koska en ole kokenut tarpeelliseksi vielä Ninniä järjestelmäkameramöhkäleellä kiusata. Viikko on ollut hyvin paljastava oman rotanomistajuuden sekä pinnan kannalta. Ja tietenkin Ninnin kannalta.

Ninni on ensimmäinen kosketukseni kodinvaihtajiin käytännössä. Myöskin kesyrotat, joihin aiemmin olen tutustunut, ovat olleet hyvissä kodeissa, ja vieraatkin ovat rottia voineet käpistellä rauhassa. Ninni taas on erilainen. Se ei luota ihmisiin, se pelkää monia asioita ja se haluaa osoittaa olevansa tilanteessa osapuoli, joka voi halutessaan olla uhkaava.

Ninni on viikon aikana juossut jo sohvalla pari kertaa meidän istuskellessamme ja häkistä ninni tulee käsivarrelle tai olalle nykyään jo melko reippaasti. Kuitenkin se kokee tarpeelliseksi näykkäistä joka kerta. Tuntuu että jos ei muuten niin ihan muodon vuoksi. Ninni saattaa lepäillä kaulahuivissani ja näykätä hyvin vähän olkapäästä poistuessaan tutkimaan juttuja. Sekös menee välillä tunteisiin.

On jo aika selvää, että taikaiskusta ei tällainen rotta muutu samanlaiseksi halimussukaksi, kuin kolme muuta rottaa. Arka Ninni on alkanut vaihtua uhittelevaksi ja omaa paikkaansa etsiväksi Ninniksi meidän ihmisten kanssa, ja meidän tehtävämme on vain näyttää, että se paikka ei ole meidän yläpuolellamme. Rottaa ei kannata koskaan kouluttaa negaation kautta, joten hedelmällisintä on vain ignoorata ei-toivottu käytös ja palkita hyvää käytöstä. Näykkimisen kanssa se on yllättävän haastavaa ainakin minulle. Tekisi mieli ärähtää mutta ei Ninni siitä mitään ymmärtäisi. Pelästyisi vain ja luottamus olisi entistä kauempana.

Saimme vinkin ostaa nahkahanskat, joilla ottaa Ninniä häkistä. Silloin sen näykkiminen ei toisi minkäänlaista reaktiota, ja se tottuisi siihen, että myös häkin sisällä sitä voidaan käsitellä eikä vain häkin ulkopuolella. Ninni puolustaa edelleen häkkiään, eikä pidä siitä, että sinne työnnellään käsiä, jolleivat kädet tarjoa jotain herkkua. Kädestä Ninni nimittäin syö kauniisti niin häkin sisä- kuin ulkopuolellakin. Häkin ulkopuolella Ninniä voi myös rapsutella ja silitellä, vaikka omaan silmään tosin näyttää siltä, ettei se pahemmin ymmärrä sellaista.

On hankala välillä kohdata eroa meillä varttuneiden rottien ja Ninnin välillä. Yhden viikonkin aikana on jo ehtinyt turhautua siihen että miksi uusi rotta "ei halua" olla meidän kanssamme tai "on tahallaan" sellainen kuin on. Toki nuo tunteet ovat vain tunteita. Me ymmärrämme, että Ninni pelaa tasan tarkkaan niillä korteilla, mitkä se on elämänsä aikana saanut. Kun saamme selville, mitä peliä hän pelaa, voimme yrittää antaa uusia kortteja ja ymmärtää toisiamme. Ensin kuitenkin pitää päästä edes saman pelin ääreen.

Pikkuasekelin, pitkällä pinnalla, eläintä syyllistämättä, rakkaudella ja herkuilla. Niillä tämä juna jatkaa kulkuaan edelleen. Viikon päästä loppuu Ninnin karanteeni ja silloin on jännittävää yhdistää Ninniä laumaan. Ja meillä on silloin jo ehkä uudet pikkuisetkin. On tämä tetris!

maanantai 10. lokakuuta 2016

Ninni - näkymätön lapsi

Joskus rotanomistajan elämässä voi tapahtua jotakin, mikä johtaa rotista luopumiseen. Kyse voi olla äkillinen voimakkaan allergian puhkeaminen, suuri elämänmuutos, perhesyyt... Syitä on monia ja ulkopuolisten ihmisten on vaikea niitä arvioida. Jokainen sisimmässään tietää, olivatko lemmikeistä luopumiseen johtaneet syyt paivania vaiko eivät.

Rotat, joille joudutaan syystä tai toisesta etsimään koti, kulkevat usein nimellä "kodinvaihtaja". Yleensä kodista muuttava lauma pyritään pitämään kokonaisena, että toisiinsa tottuneet rotat selviävät muutoksesta mahdollisimman vähällä stressillä.

Alle viikko sitten luin facebookista viestiketjun, missä etsittiin kotia rotalle ja marsulle, jotka olivat asuneet kuukauden kämppiksinä ja ilmeisesti viimeiset päivät porstuassa. Eräässä kommentissa luki nimeni ja perässä kysymys "mahtuisiko teille?".

Rotta joka asuu marsun kanssa matalassa häkissä eteisessä. Kyllä mahtuu. Niin meille muutti kodinvaihtaja.

Hain rotan jo samana päivänä. Rotta pelkäsi kuollakseen, ja huomasin jo omistajan otteista, ettei rottaa ole käsitelty juuri ollenkaan. Aloin ymmärtää, että olemme haukanneet ison palan ja on meidän vastuullamme niellä se mahdollisimman hyvin. Kotona odotti varahäkki laitettuna nätiksi. Tajusin että tässä kuussa ovat tulossa varatut poikasetkin. Uusi rotta kyhjötti peloissaan ja jos työnsin käden häkkiin, se muuttui aina jännittyneeksi ja halusi näykkiä. Illalla mietin, että mitenköhän tästä selvitään.

Sitten ryhdistäydyin, otin rotan hetkeksi sohvalle kanssani, missä se ryömi kaulahuiviini ja painoi itsensä kaulaani vasten. Ajattelin "kyllä tästä vielä hyvä tulee", ja sukelsin internettiin pyytämään apua kaikilta kokeneilta ja avuliailta rottailijoilta. Sain huikean paljon neuvoja ja vinkkejä ja tukea ja ahdistus katosi. Enää ei huoleta.

Rotan nimeä ei kerrottu minulle hakumatkalla ja unohdin sitä kysyä. Meillä löi Tatun kanssa tosi tyhjää nimen kanssa, joten kyselimme tuttavilta ja ystäviltä. Siskon tyttäreni ehdotti Upi-Miau-Kissa-Hiaa-Hiiaa mutta lopulta löytyi vielä sitäkin osuvampi nimi.

Nyt meillä asustaa Ninni, näkymätön lapsi. Jospa me toimittaisimme muumitalon virkaa, ja Ninnikin oppisi luottamaan.

Juustomestari Ninni kaulahuivissa

maanantai 3. lokakuuta 2016

Medusa

Muistin, tulihan sitä maalailtuakin tässä blogiloman aikana. Piirtäminen ja muste ovat minulle huomattavasti miellyttävämpiä tapoja ilmaista itseäni, kuin maalit ja värit, mutta nyt pitkän maalailutauon jälkeen oli oikein tyytyväinen lopputulokseen.

Tadaa! Siinä on rotta-medusa!

tiistai 27. syyskuuta 2016

Kesän loppu on rotta-äidin voima

Blogi päätyi olemaan kesän tauolla. Tosin ei kovin suunnitellulla tauolla. Kesätyöt imivät allekirjoittaneesta rotta-äidistä voimat aivan täysin. Syyskuussa yliopisto piti pyöräyttää taas käyntiin teatterihommien ohella ja kaiken keskellä sekä minä että Tatu ramppasimme kolme viikkoa putkeen neljän päivän settejä Äköslompolossa teatterihommissa.

Joo silloin blogi ehkä voi olla hetken lomalla suunnittelemattomastikin.

Mutta nyt on kesätyöt loppu, teatterin avajaiset takana, kurssisuunnitelmat vireillä. Nyt jaksaa taas kirjoittaa ja kuvata meidänkin tyttölauman arkea.

Arki on tosin muuttunut huimasti. Viisi on vähentynyt kolmeen. Se on ehkä myös yksi syy, miksi kirjoittaminen jo valmiiksi väsyneenä tuntui melko nihkeältä. Muistokirjoitukset ovat surkuja. Mutta kaksi hienoa rottaneitoa on poissa ja ansaitsevat omat muistonsa.


Ensin lähti Tilda.

Tilda oli mummoillut jo vähän aikaa ja elokuussa vauhti hidastui entisestään. Kankea Tilpu meni hiljaa huonompaan kuntoon ja Helsingin reissusta palatessamme veimme Tildan eläinlääkäriin. Sen lonkasta löytyi hurja paise, joka tyhjennettiin (minä en katsonut hyy) ja palasimme kotiin. Antibiooteista huolimatta paise täyttyi uudestaan ja seuraksi syntyi myös kasvain. Ei ruvettu pitkittämään vääjäämätöntä. Tilda sai lähteä vielä melko iloisena ja reippaana.

Tildan lähtö otti todella koville ja itkin kuin putous. Tilda oli meidän toinen eläinkaupparottanen ja toinen yhteinen rotta Nyytin jälkeen. Tilda hurmasi minut nappisilmillään joskus kuivikkeenhakureissulla ja sisäisen äänen vastusteluista huolimatta iskin rahat tiskiin. Tildan oli vain pakko tulla meille. Sen kyljessä oli suloinen kauneuspilkku.

Se oli pienenä pörröpäinen ärripurri, jota piti kesytellä ja maanitella viikon verran. Korvatulehduksen myötä jouduimme kuitenkin eläinlääkäriin melko pian ja siellä Tilda nukahti syliini. Sen jälkeen se viihtyi kaikki illat sohvalla minun ja Tatun kainalossa ja nukahteli milloin käsivarrelle ja polvelle ja peittoon. Korvatulehduksen jälkipyykkinä Tildan pää jäi myös vinoon, mikä teki siitä jokseenkin sympaattisen ilmestyksen. Pää kääntyi elämän myötä hiljalleen miltei takaisin suoraan.

Tilda ei pienenä digannut isommista tytöistä ollenkaan ja olisi halunnut nukkua vain ihmisten sängyissä. Lopulta luotto laumaan löytyi, vaikka Fiona purikin Tildaa pyllyyn niin että kiisimme taksilla yöllä eläinlääkärin päivystykseen. Sielläkin Tilda vain reippaili menemään ja selvittiin säikähdyksellä.

Tilda oli viimeinen uusista rotista, joka ehti tutustua Fionaan, vaikkeivat nämä kaksi oikein toimeen tulleetkaan. Siksi pidän Tildaa jollain tavalla osana "alkuperäistä" laumaa, ja Tildan kuolema sai minut tuntemaan uuden lauman syntyneen.

Nyyti ja Tilda olivat aina ystävyksiä. Nyytin sairastuessa ja lopulta kuollessa Tilda alkoi parturoida itseään. Nyytin lähtö oli niin kova pala. Muuten Tilda oli pirteä, iloinen ja ystävällinen. Viimeisenä vuotenaan se myös hiljaa nousi johtajan asemaan kunnes Papu otti pestin. Tilda oli ehkä muutenkin siihen hommaan vähän liian lupsakka. Tilda eli vuoden ja kahdeksan kuukautta.

Tilda oli sellainen rotta, joka tykkäsi istua sylissä, osallistua kaikkeen tekemiseen ja jonka kanssa aamulla meni helposti kymmenenkin minuuttia silitellen silmien välistä Tildan naksutellessa nautiskellen.

On ikävä luottorottaa!


Ja sitten lähti Ulpukka.

Ulpukan nopea romahdus teki pahaa. Tildan poismenoon osattiin valmistautua, mutta Ulpukka alkoi rapistua aivan yhtäkkiä ennen kuin oli edes puolitoista vuotias. Sen kunto huononi, energia tippui ja takajalat alkoivat heiketä. "Kuin se unohtaisi välillä jalkojensa olemassaolon" sanoi rottahoitajamme puhelimessa. Epäilin kasvainta. Kävimme eläinlääkärissä ja saimme satsin samaa tulehduskipulääkettä, millä Tirlittanin jalat aikanaan kokivat ihmeparannuksen. Ulpukankin jalat menivät selvästi parempaan kuntoon. Yhtäkkiä sen kaulaan kuitenkin ilmestyi kasvain, joka vuorokaudessa paisui niin suureksi että varasin välittömästi ajan lopetukselle. Ulpukka etsi häkistä paikkoja, jossa tukea leuka johonkin. Kasvain painoi selvästi ikävästi.

Lopetuspäivän aamuna hakiessani Ulpukkaa häkistä näin sen olevan valkoisen hilsemäisen pölyn peitossa. Arvasin ne välittömästi loisiksi. Ulpukka oli raapinut niskaansa haavan kutinan johdosta. Onneksi kaapissa oli loisten varalle sumute ja sumutin välittömästi joka ikisen rotan. Pakkasin Pavun Ulpukalle seuraksi ja menimme lääkäriin. Ulpukka sai lähteä rauhassa Pavun hoivatessa vieressä. Viimeiset rauhoittavat se nukkui kaulahuivini sisällä minua vasten. Olin raivoissani, kuinka kelju loppuaika Ulpukalle tuli. Olisin halunnut sen voivan lähteä iloisena eikä kutiavana rassukkana. Katsoin mikroskoopilla loista. Se näytti kakunalta.

Kotona tuntui tyhjältä ja tuntui pahalta katsoa pavun ikävää siskoaan kohtaan. Papu ja Ulpukka tulivat meille samalta kasvattajalta, kuin Fiona, Marceline ja Tirlittan. Näistä siskoksista Ulpukka oli pienenä arka ja ujo ja viihtui paidan sisällä lämpimässä. Sillä oli aina tapa häkin avattua tulla ensiksi syliin vähäksi aikaa vain olemaan, ennen kuin lähti omiin leikkeihinsä. Ulpukka osasi kävellä agilityköyden päästä päähän, antaa tassua ja melkein kieriä yhtä hienosti kuin Tilda osasi. Se puuhaili melko paljon omiaan, mutta oli hurjan huomion kipeä. Sillä oli ärsyttävä tapa nykiä vaatteista, kun sillä oli asiaa. Joskus ärähtelin sille kun se haukkasi vaatteen mukana ihoa.

Ulpukka tuli toimeen kaikkien kanssa ja nukkui mielellään porukassa. Sen vatsan tähtimerkki oli hurjan kaunis ja näytti vähän ehkä batmanilta. Ulpukka oli pieni prinsessa, joka ei pitänyt kameralle poseeraamisesta toisin kuin linssilude Tilda.

On ikävä aamuisia sylittelyhetkiä ja poikasajan tuokioita, kun vauva-Ulpukka nukkui paidan sisällä varpaitaan imeksien.


Kuvia pienistä rotta-ihmeistä. Ikävä on suunnaton.
























perjantai 10. kesäkuuta 2016

Päiväunia ja päivitystä

Kesätyöt hakevat hieman vielä muotoaan ja myös kameran akkulaturi. Minun kaunis uudenvuodenlupaukseni myös rakoilee mutta nyt olen jälleen saanut revittyä itseni, valokuvani ja rottani blogin ääreen.

Luvassa luultavasti taas edellisen kaltainen monen postauksen maraton, mutta nyt ajattelin niitä sentään koittaa laittaa vain yhden tai kaksi samalle viikolle, ettei tule monta yhdelle päivälle ja taas kolmen viikon tauko... Hups.

Meno on tosi jees! Olen vihdoin tyytyväinen riippumattojen määrään. Nyt ehtii hyvin pestä käytetyt kun puhtaat ovat häkissä ilman, että koneeseen menee vain kaksi riippumattoa kerrallaan. Ja täytyy sanoa että se uusi taskuriippumatto, jossa oli äksän mallinen reikä, on ollut ihan mieletön hitti. Ajattelin tilata vielä yhden tai kaksi sellaista, mutta kerrosmallisena. Sitten kaikki on ihan perfect!

Pampula hyppäsi yksi päivä tässä minun keittooni. En valehtele. Istuin sohvalla keittokulho sohvapöydällä ja maalasin. Pampula (joka myös pituushyppymestarina tunnetaan) otti vauhtia ja laskeutua suoraan nelin jaloin pöydälle keskelle oranssia tomaattikeittoa. Häkeltyi raukka itsekin niin, ettei hetkeen osannut edes alkaa syömään. Minä huutonauroin ja kalastin Pampulan keitoksesta. Hetkeen en tiennyt mitä tehdä ja Pampula nuoli innoissaan kaikkia neljää tassuaan. Otin kuvan kännykälläkin, mutta sehän oli niin huonolaatuinen ettei sitä blogiin viitsi laittaa. Kylpyyn tämä episodi päättyi ja Pampula parka huusi kuin pistetty sika.

Tilda ja minä syömme edelleen joka aamu smoothieita (olen tehnyt elämäntapamuutoksen). Tildan voinnissa ei ole ollut moneen viikkoon mitään kummallista ja uskon, että tällä tuoreruoan monipuolistamisella on ollut osansa asiassa.

Milli-Molli on tällä hetkellä vieraiden pikku suosikki vaikkei edes hirveästi sylissä viihdy. Ilmeisesti dumbot vain saavat korvinensa kaikki sympatiapisteet. Millis on näppärä temppuilija ja uskon, että kun tästä saa työt pyörimään hyvin ja voi keskittyä taas temppuiluun, tulee Milliksestä suuri ja kuuluisa temppumaakari! Suuri hän ainakin on. Auringonkukansiemenet ovat toistaiseksi pannassa. Millis on myös alkanut viihtyä hupparin etutaskussa, mikä on minusta ihan viehättävä tapa. Siellä hän loikoilee ja minä silittelen kirjaa lukiessani. Välillä minä Jumppaan ja Millis kannustaa taskusta.

Papu ja Ulpukka, nuo kaksi kaunista siskosta, tekevät pesää sohvaan ja istuksivat milloin olalla ja milloin jalalla. Ulpukka on oppinut ärsyttävän tavan näykkäistä minua polvesta aina kun haluaa huomiota. Jostain syystä se tekee sitä vain minulle eikä esimerkiksi Tatulle. Papu taas on alkanut omia sohvaa, ja varoitan aina rottahoitajia laittamasta kättä sohvan sisään, jos Papu on siellä. Minäkin kävin jo Papun kanssa omistajuuskiistan sohvan sisuksesta, mutta en luovuttanut!

On tullut myös uusia maalauksia ja muitakin hauskoja juttuja, mutta niistä sitten niissä ei niin pitkän ajan jälkeen tulevissa uusissa postauksissa. Ja koska blogi oli vähän aikaa päiväunilla niin saatte kuvia päiväunilla olevista rotista!

Hellepäivänä piti saada omaa tilaa päiväunille!

Kyllä kiusankappale Pampula viereen huolitaan

Päiväunet suihkutelineessä

torstai 12. toukokuuta 2016

Rottakahvi on täällä!

NYT SITÄ SAA, NYT SITÄ SAA nimittäin ROTTAKAHVIA!

Tai siis kahvia ihan kahvipavuista. Ei rotista tehtyä kahvia jestas sentään!

Rovaniemen Kahvipaahtimo oli huikea ja tarjosi minulle tilaisuutta päästää musterotat vipeltämään rajoitetun taiteilijasarjan verran heidän tuotteidensa etikettiin. Rovaniemen kahvipaahtimon sivulla lukee näin:

Tämä on erikoiserä Mocha-Java -kahviamme, joka on varustettu Maiju Saikkosen rotta-aiheisten mustetöiden kuvilla.
Mocha-Java on vanhin kahvisekoituksista, peräisin ajalta ennen kahvin yleistymistä. Perinteisesti sekoitus tehdään käyttäen jemeniläistä mokkaa, mutta tässä se on korvattu etiopialaisella djimmahilla. Indonesialainen Pancoerin tilan java tuo suklaisuuttaa ja tasapainottaa natural-prosessoidun djimmahin voimakasta vivahteikkuutta. Kahvi sopii hyvin tummemman kahvin ystävälle, espressoksi tai maitokahviin.

Olen luonnollisesti todella otettu ja ylpeä. Tuntuu upealle, kun musterottien vallankumous jatkuu vain mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla! Meidän rotatkin innostuivat tutkimaan kahvipaketteja ja papuja, vaikka maistaa eivät saaneetkaan!

Olen ILOINEN! Jos tuli kova tarve ostaa vähän laadukkaampaa kahvetta itselle tai vaikka valmistujaislahjaksi niin täältä sitä löytyy täältä .

"täältä tulee kahvia!"

kärryllinen kahvipapuja

Kahvihommia

namnam

Mikä tämä pallero on?

"minä saan juustoa maistaa pavun sijaan!"

tiistai 10. toukokuuta 2016

Riippumattojen aalto

Jarna Savolaisen postipaketti saapui muistaakseni viikko tai kaksi sitten. Tänään raaskin vihdoin laittaa loputkin sisällöstä häkkiin, kun siivoiltiin. Katsokaa miten nerokkaita asioita meillä on nyt riippiksinä!

ei mikään tavallinen rasti

se olikin makuupussi!

juhuu!

riippumattoterminaattori Millis sai ikioman riippumaton 
siinä on valmiiksi revittäviä osasia!

namnam

kiitos Jarna täti!!