perjantai 10. kesäkuuta 2016

Päiväunia ja päivitystä

Kesätyöt hakevat hieman vielä muotoaan ja myös kameran akkulaturi. Minun kaunis uudenvuodenlupaukseni myös rakoilee mutta nyt olen jälleen saanut revittyä itseni, valokuvani ja rottani blogin ääreen.

Luvassa luultavasti taas edellisen kaltainen monen postauksen maraton, mutta nyt ajattelin niitä sentään koittaa laittaa vain yhden tai kaksi samalle viikolle, ettei tule monta yhdelle päivälle ja taas kolmen viikon tauko... Hups.

Meno on tosi jees! Olen vihdoin tyytyväinen riippumattojen määrään. Nyt ehtii hyvin pestä käytetyt kun puhtaat ovat häkissä ilman, että koneeseen menee vain kaksi riippumattoa kerrallaan. Ja täytyy sanoa että se uusi taskuriippumatto, jossa oli äksän mallinen reikä, on ollut ihan mieletön hitti. Ajattelin tilata vielä yhden tai kaksi sellaista, mutta kerrosmallisena. Sitten kaikki on ihan perfect!

Pampula hyppäsi yksi päivä tässä minun keittooni. En valehtele. Istuin sohvalla keittokulho sohvapöydällä ja maalasin. Pampula (joka myös pituushyppymestarina tunnetaan) otti vauhtia ja laskeutua suoraan nelin jaloin pöydälle keskelle oranssia tomaattikeittoa. Häkeltyi raukka itsekin niin, ettei hetkeen osannut edes alkaa syömään. Minä huutonauroin ja kalastin Pampulan keitoksesta. Hetkeen en tiennyt mitä tehdä ja Pampula nuoli innoissaan kaikkia neljää tassuaan. Otin kuvan kännykälläkin, mutta sehän oli niin huonolaatuinen ettei sitä blogiin viitsi laittaa. Kylpyyn tämä episodi päättyi ja Pampula parka huusi kuin pistetty sika.

Tilda ja minä syömme edelleen joka aamu smoothieita (olen tehnyt elämäntapamuutoksen). Tildan voinnissa ei ole ollut moneen viikkoon mitään kummallista ja uskon, että tällä tuoreruoan monipuolistamisella on ollut osansa asiassa.

Milli-Molli on tällä hetkellä vieraiden pikku suosikki vaikkei edes hirveästi sylissä viihdy. Ilmeisesti dumbot vain saavat korvinensa kaikki sympatiapisteet. Millis on näppärä temppuilija ja uskon, että kun tästä saa työt pyörimään hyvin ja voi keskittyä taas temppuiluun, tulee Milliksestä suuri ja kuuluisa temppumaakari! Suuri hän ainakin on. Auringonkukansiemenet ovat toistaiseksi pannassa. Millis on myös alkanut viihtyä hupparin etutaskussa, mikä on minusta ihan viehättävä tapa. Siellä hän loikoilee ja minä silittelen kirjaa lukiessani. Välillä minä Jumppaan ja Millis kannustaa taskusta.

Papu ja Ulpukka, nuo kaksi kaunista siskosta, tekevät pesää sohvaan ja istuksivat milloin olalla ja milloin jalalla. Ulpukka on oppinut ärsyttävän tavan näykkäistä minua polvesta aina kun haluaa huomiota. Jostain syystä se tekee sitä vain minulle eikä esimerkiksi Tatulle. Papu taas on alkanut omia sohvaa, ja varoitan aina rottahoitajia laittamasta kättä sohvan sisään, jos Papu on siellä. Minäkin kävin jo Papun kanssa omistajuuskiistan sohvan sisuksesta, mutta en luovuttanut!

On tullut myös uusia maalauksia ja muitakin hauskoja juttuja, mutta niistä sitten niissä ei niin pitkän ajan jälkeen tulevissa uusissa postauksissa. Ja koska blogi oli vähän aikaa päiväunilla niin saatte kuvia päiväunilla olevista rotista!

Hellepäivänä piti saada omaa tilaa päiväunille!

Kyllä kiusankappale Pampula viereen huolitaan

Päiväunet suihkutelineessä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti