sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Ronja ja Lumi

He saapuivat eilen.

Mitä muuta tarvitsee sanoa kun ovat niin suloisia. Ja hyvin käsiteltyjä (terveisiä Keminmaahan!) Aivan uskomattoman mukavia haliteltuja rottalapsia! Ninnikin oli innoissaan haistelemassa, vaikkei saanut vielä kontaktia vauvoihin ottaakaan. Se piristyi ihan silminnähden ihan vain toisten rottien hajustakin.

Vauvat saavat nyt hetken asua ja tutustella meihin Tatun luona, ja Ninni tekee ensiviikolla muuton karanteenin nyt loputtua minun luokseni. Aloitamme tutustumaan Ninnin kanssa Papuun, Pampulaan ja Milli-Molliin ja toivomme, että noinkin iso rotta saa vielä paikan laumassa ja mieluiten ilman suurta verenvuodatusta. Onneksi taas olemme saaneet kokeneilta paljon tukea ja neuvoja.

Jännittää, miten kaikki alkaa sujua. Ronja ja Lumi ovat onneksi niin mukavia kavereita, että niiden kanssa ei taida paljon ongelmia tulla. Ronja tosin on suuri seikkailija ja ehti tänään jo vilistää Tatun sohvan sisään (ensimmäinen joka rotta joka on tehnyt Tatun sohvaan ekskursion!), joten veikkaan että Ronjan kanssa ollaan vielä helisemässä Nyytin ja Pampulan jalanjäljissä. Lumi taas on aika ujo ja rauhallinen kaveri, eikä hötkyä ympäriinsä niin kuin Ronja.

Ninnikin on edistynyt paljon nyt viime viikkojen aikana. Näykkimistä esiintyy huomattavasti vähemmän ja Ninni tulee mielellään meidän kanssamme sohvalle leikkimään. Se ei enää joka ikinen kerta huuda kuin syötävä nostettaessa, ja muutenkin tuntuu, että se on alkanut rauhoittumaan ja luottamaan meihin enemmän. Uskon, että kun jatkamme tällä rauhallisella tiellä ja kun Ninni saa rotta-seuraakin, niin tulevaisuus on aivan hyvä. En tiedä, saavutammeko koskaan sitä pistettä, ettei häkissä asioita järjestellessä tarvitsisi hieman olla huolissaan sormiensa puolesta, mutta jos se on ainoa hankaluus, niin kyllä Ninnin tulevaisuus näyttää hyvältä!

Lumi

Ronja

Pikkiriikkinen on hän

Ronjan korvat <3

Huii

En ymmärrä miten aina unohtaa, kuinka pieniä ne on vauveleina!

Kiipeilijät

Ninni kuuntelee pussin rapinaa. Kameraan totuttelustakin sai namiskuukkeleita.

1 kommentti: