keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Naksahduksia

Aamulla tervehtiessäni rottia, odotti minua iloinen näky. Pikku-Nyyti oli vihdoin saanut luvan ja onnen nukkua muiden seurassa. Laumaan siirtyminen siis onnistui, ja kaikki ovat perhettä. Vieläkin Nyyti saa ystävällisesti selkäänsä, jos sattuu istumaan jonkun mielestä väärällä orrella väärään aikaan, mutta vihdoin koko häkkiosasto on rentoutunut ja jatkaa arkipuuhiaan normaaliin tapaan.

Nyytin hyvä huomen Marcelinen kainalossa.

Muukin rotta-arki pyörii omalla painollaan ja rutiineihin nojaten. Niihin kuuluu myös temppujen harjoitteleminen. Kuten aiemmin mainitsin, aloitimme kesän aikana opettaa rotille helppoja temppuja sekä käskyjä, ja tavoitteet ovat korkealla. Avuksi hankittiin lopulta naksutin. Oma kokemukseni on, että naksuttimen kanssa oppimisvauhti tuplaantui ja aion käyttää kyseistä välinettä jatkossakin.

Naksutin/klikkeri yhdistetään useimmiten koirankoulutukseen, mutta kyseistä välinettä voi käyttää hyvin monella eri lajilla. Monet eläinkouluttajat luottavat naksuttimeen, koska oikein käytettynä sillä pystyy viestimään eläimelle todella nopeasti, mitä toivoo sen tekevän ja milloin se onnistuu. Kyse on silkasta ehdollistamisesta ja sen käyttämisestä opetusprosessissa.

Nyytin temppuilutie on aika alussa ja taidot rajoittuvat oman nimen tunnistamiseen sekä ujoon luoksetuloon kutsuttaessa. Isompien kanssa temppulistalla on pyörähtelyä, takatassuilla kävelyä, tassun antamista, kierimistä sekä asioiden päälle hyppelemistä. Osa on paremmin hanskassa kuin osa ja tuntuu, että kullakin neljällä isolla rotalla on oma bravuurinsa. Kun joskus kauniissa tulevaisuudessa kaikki perustemput sujuvat kuin vettä vain joka rotalta, kokeilemme ulkoisiin objekteihin suuntautuvia temppuja. Siihen on kuitenkin vielä matkaa!


Meidän klikkeri.

Inspiraation saimme internetistä tähän harrastukseen. En ollut edes ajatellut rotan koulutusmahdollisuuksia ennen kuin näin youtubessa mahtavan rottavideon. Temput olivat toinen toistaan hurmaavampia, ja innostivat kokeilemaan kouluttamista. Minäkin halusin meille rottia. jotka osaavat vetää pikkuisen lipun pikkuiseen lippusalkoon. Videon tekijällä on myös kotisivut ( useyourclicker.com) mistä löytyy paljon lisää tietoa hänen taitavista eläimistään (joita onkin aika liuta), klikkerikoulutuksesta sekä muista jutuista. Tässä kaikille halukkaille kyseinen video!



Tulen varmaan palaamaan koulutusasiaan erilaisten uusien oppien sekä takapakkien ja kokemuksien myötä. Minä ja Tatu tulemme (toivottavasti) paremmiksi rottakouluttajiksi ja rottamme tulevat oppimaan uusia ja uusia juttuja. Ainakin varmaa on että sekä lukaalimme ihmis- että rottaotukset, nauttivat tästä harrastuksesta. Lopuksi vielä epätarkka tanssikuva meidän illan harjoituksista. Lottaa ei enää kiinnosta, mutta Tirlittan ja Fiona jaksavat vielä tanhuta takajaloillaan.


Tanssiaiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti