lauantai 29. elokuuta 2015

Tatuointijuttuja

Helmikuussa meni ensimmäine musterottanen kaupaksi ja sen jälkeen olen saanut tehdä toinen toistaan ihanampia rottatöitä välillä meidän kuusikon innoittamana ja välillä tilaajan tilaamana. Musterotat ovat kirvoittaneet myös kyselyä, suunnittelenko tatuointeja.

Tatuointisuunnittelu on minulle kauhean vieras aihe. Ihailen paljon hyviä tatuointiammattilaisia (vaikkakin ne joista pidän, ovat useimmiten ulkomaalaisia suuruuksia). Kauniit tatuoinnit ovat taidetta, mutta etenkin kotimaan tarjonta lyö silmille myös uskomattoman kehnosti tehtyä tatuointia. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos joskus haluaisinkin hankkia tatuoinnin, säästäisin rahaa ja kävisin sen teettämässä huippuosaajalla. Toistaiseksi se ei kuitenkaan ole ajankohtaista.

Mutta kuvia kaipaaville olen tehnyt pyyntöjen mukaisia kuvia, vaikkakin laitan aina mukaan saatesanat "en tiedä kuinka tatuoitavissa tämä on". Pitäisi kysyä joltakin ammattilaiselta, kuinka tatuoitavissa esim. musterotat ovat. Nyt kuitenkin viimeksi sain vaihtelun vuoksi tehdä eri tekniikalla tatuointisuunnittelun, jonka Tatun tatuoija-ystäväkin hyväksyi tatuointikelpoiseksi. Kuvassa marten-rotta. Marteneiden turkki on kauniin pehmeän harmaa ja silmät punaiset.

Ensimmäinen versio. Tämän avulla tilaaja sai mietittyä hieman paremmin, millaista asentoa haluaisikaan ja onko tekniikka se, mitä hän toivoi. Tämä kuva jäi itselle ja on vapaana.

Lopullinen kuva jossa asento vaihdettiin mutta tekniikka pidettiin samana. Myyty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti