lauantai 8. elokuuta 2015

Dinosaurustanssi huonolle jalalle

Tirlittanin, Papun ja Ulpukan kasvattiäiti kävi eilen hakemassa oman rotta-mandalan ja leikkiessämme rottaloiden kanssa hän teki huomion. Tirlittn askeltaa toispuoleisesti toista takajalkaansa. Se nostaa lonkkaa ylöspäin, mikä ilmeisesti kielii kasvaimesta jossain sisääpuolella, joka saa tämän askeleen aikaiseksi.

Byääää!

Mietin ääneen, että onko se nyt taas lekurireissu, mutta tulimme siihen tulokseen, että kun ei tunnustelemallakaan mitään tunnu, niin möllykkä on jossain ihan sisällä. Lekuri sanoisi: "Vaikea sanoa, seuraa sitä ja jos sillä alkaa olla isoja oireita tai se ei enää juokse, kiipeä ja leiki tai lakkaa syömästä tai juomasta, tule takaisin." Minä siis seuraan. Tirlittan menee toistaiseksi kuin pieni juna, kiipeää häkin päälle ja tulee sieltä kuin Spiderman alas. Se hyppää ja tanssii ja nukkuu päiväunia pyöreällä matolla. Ei siis vedetä henkeä kurkkuun vielä vaan sitten kun on aihetta.

Otin eilen kuvia Tildasta dinosaurin kanssa, ja Tirlittan tuli avustamaan. Se on ihana pieni kulta! Kullan värinenkin.

Nassutus

Pus pus

Tanssiin


Dinosystävä



1 kommentti: