Marcelinen kylkeen nousi päivässä prinssinnakin kokoinen kova mollukka. Marceline itse ei huomaa sitä laisinkaan, mutta minun kurkkuani kuristaa. Onko kasvaimet vihdoin löytäneet tiensä meillekin. Ne ovat yksi hyvin yleisistä rotan elämän päättäjistä. Tuntuu epäreilulta. Marceline on ollut aina terve, ikä on kohdellut hellästi ja Marski on notkea ja vetreä kuin pikkurottana konsanaan. On todella väärin ja epäreilua, jos tämä loppuu näin. Väkisin.
Puhuimme Tatun kanssa, että mitä jos se on kasvain. Meille tullaan silloin sanomaan: "Sen voi leikata mutta se on jo vanha...", "Se voisi todennäköisesti kuolla leikkaukseen...", "Se voisi elää kasvaimenkin kanssa niin kauan kun se ei sitä häiritse...". Me emme halua leikata Marcea. Se tuntuisi väärältä. Vaikka Marceline jäisi henkiin leikkauksesta, sillä olisi edessä toipumista ja mitä luultavimmin se menettäisi leikkauksen myötä alfa-asemansa toipumispäivien aikana.
JOS se on kasvain, me annamme Marcelinen elää loppuun omilla ehdoillaan. Kun kasvain alkaa haittaamaan, päästämme raukan juustomaille. Toistaiseksi se kuitenkin on edelleen arvokas kuningatar prinssinnakkikylkisenä. Ja uskon että se on siitä hyvä ratkaisu.
Maanantaina tulee tuomio. Ollakko kasvain vai eikö olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti