perjantai 2. tammikuuta 2015

Lisä(ä)vuosi?

Vuosi vaihtui rotta-äiteillessä kotona ja raketteja katsellen. Rappukäytävään oli linnoittautunut kaksi vanhaa mummelia tohveleissaan ikkunan ääreen. Toivottivat iloista uutta vuotta, kun kävelin ohitse.

Minä odotan iloisella mielellä tätä vuotta, mutta rottailun kannalta siitä tulee luultavasti surullinen vuosi. Minun kaksi pikkuista melkein-mummeliani alkavat lähennellä helmikuussa kohdattavaa puolentoista vuoden rajapyykkiä. Fiona kangistuu ja väsähtää hiljalleen, ja odotan murheellisena jotain pientä merkkiä, joka kertoo ettei sen elämä enää ole rotan elämää. Toistaiseksi valkoinen pullero jaksaa leikkiä, kiivetä ja paahtaa, mutta väsymys tulee aikaisin. Takajalat tuntuvat ponnettomammilta kuin ennen. Marceline purjehtii edelleen arvokkaasti häkin arvollisena valtiattarena Lotan varovaisista haastoyrityksistä huolimatta. Uskon Marcelinen näkevän kevään, kenties kesänkin. Se on terästä.

Valmistauduimme Tatun kanssa tähän ensimmäiseen rotta-vanhus kauteen virittelemällä korkeaa häkkiä mummeli-ystävällisemmäksi. Laitettiin enemmän ja loivempia ramppeja, ettei voimien heiketessä pääse rotta vahingossa korkealta tipahtamaan. Ei tarvitse kiivetä pystysuoraan tai vaikeita oksia päästäkseen ruokakulholle ja juomaan, vaan voi kipaista leveää siltaa pitkin aterialle. Riippumatot on aseteltu niin, että varmasti väsynyt rottamummeli pääsee sinne köllimään ja poiskin turvallisesti.

Olen kenties liian aikaisessa. Eivät ne ihan mummeleita vielä ole, mutta joidenkin kuukausien päästä. Osaan kuitenkin olla kiitollinen siitä, ettei tähän laumaan ole vielä napsahtanut ikävää kasvainta tai muuta ennenaikaista viikatemiestä. Haluan silti varautua, koska en ole kokenut sitä aiemmin. Ei minulla ole ollut lemmikkiä, paitsi villimyyrä jonka nimesin Lolaksi. Näin sen kahdesti. Toisella kertaa hiirenloukussa. Jostain syystä emme olleet ehtineet muodostaa emotionaalista suhdetta, joten en itkenyt laisinkaan.

Oli minulla myös munan muotoinen kivi, jonka nimi oli Kerttu, mutta se ei koskaan kuoriutunut kyyhkyseksi. Mokoma.

Mutta oli miten oli, meillä on hauskaa niin kauan kuin on aikaa. Ja aurinkokin näytti vuoden ensimmäisenä päivänä kasvonsa meille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti