perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kiukkupylly, höyrypesuri ja kananmunan tarina

Marcelinen kasvain on kasvatellu itseään ja tappanut hetkellisesti rottaäidin bloggailu-innon arjen väsymyksen kera. Nyt olen kuitenkin herännyt omiin lupauksiini olla huolehtimatta ennen aikojaan. Marceline sekä Marcelinen kasvain elävät omaa elämäänsä ja Marski komentaa edelleen hoviaan. Miksipä minä surisin.

Kasvain on alkanut näkyä muhkuraisuutensa lisäksi kuitenkin hiljalleen kuningattaren luonteessa. Kokiessaan olonsa epävarmaksi Marce näyttelee hampaitaan ja kerran työntäessäni käteni sohvaan, nappasi tyttö kiinni etusormesta. Hampaat eivät tosin uponneet edes ihokerroksen läpi, joten kyseessä ei ollut verenhimoinen agressiopurkaus. Sylitellessäni hammashirviötä pohdiskelin tällaista äkillistä aivopierua ja lueskelin internetistä tietoja. Oletan, että tuntiessaan fyysisen kuntonsa rapistuvan, Marceline kokee itsensä puolustuskyvyttömämmäksi, ja paikoissa joista ei pääse pakoon, puolustautuu ja varoittaa näykkimällä. Sylivauva mummeli on kuitenkin edelleen, ja rauhallisesti toimien näykkimistä ei esiinny, kun vanhus ymmärtää mitä on koko ajan tapahtumassa eikä mikään tule yllätyksenä.

Toki ymmärrän, että tällaiset merkit kertovat lopun läheisyydestä. Mutta katsellaan katsellaan. Suren kun aika on.

Muutakin on tapahunut. Rottaäidin oma äiti ajoi autollansa pohjolaan ja toi tuliaisiksi kaiken muun ihanuuden lisäksi ikioman höyrypesurin! Sitä on toivottu pitkään ja vähän oltiin ehditty Tatun kanssa yrittää siihen säästääkin. Häkkimme on sitä kokoluokkaa, ettei sitä kylpyhuoneeseen saa viikottain pesulle, ja yletön vedellä läträäminen on parkettihuoneistossa hieman mälsää. Toki levitimme vahakangasliinan häkin alle ennen kuin aloimme höyrytellä häkkiä keltaisella tekniikan ihmeellä. Tulokset olivat hämmstyttäviä ja höyrypesuri tulee olemaan vastaisuudessa kovassa käytössä häkin kanssa. Suosittelen!

Muuten meillä on elelty tasaista rotta-arkea. Uusia temppuja ei hetkeen ole opittu, mutta haaveissani on saada Tigerissä myytäviä pikkuriikkisiä ostoskärryjä ja opettaa rotat asioimaan kuvitteellisessa puodissa. Ihan vain koska voi.

Loppuun kasvainpiilottelija sekä erään aamun munarallia.

Älkää katsoko minun kasvaintani!

Aamuinen kananmunahetkinen

Lotan yritys

Kuperkeikkaa

Munan piilotus. Kuori on jo auki hurraa!

Näyte rottien vahvoista leuvoista sekä niskalihaksista.

Tännekö piilotit munan!

Munarosvo Nyyti

2 kommenttia:

  1. HAHA, nauratti Tiger! just nääs hankin samaiset ostoskärryt ja -korin veljentytölle synttärilahjaksi kauppaleikkeihin ; D

    VastaaPoista