Kuvatus

Hurraa! Ihana Tatu kipaisi aamulla Kipinässä ja toi sohvalla loikovalle minulle tuliaisiksi kirjekuorellisen rottavalokuvia. Selailin kuvia muikeana ja sain sähköpostiinkin kaksi digiversiota. Sen enempää en digiversioita tällä kertaa tilannut, koska huh huh kallista.

Olen nyt kuitenkin onnellinen saadessani kehystää raivokkaasti ihania kuvia Marcelinesta ja Fionasta. Tässä kaksi sähköisestikin tilaamaani, niin näätte millaisia kuvia täällä kotona fiilistelen.

Marseline laivarottana. Köysi ei kiinnostanut paljonkaan, mutta siitä tuli silti kaunis tausta.

Fiona tonkii auringonkukansiemeniä ja Marseline ihmettelee valaistuine viiksineen.

Nyt haen Nyytin tiskipöydältä ja alan tekemään lähtöä LYTin hallituksen kokoukseen. Hurraa! Hyvä päivä olla rottamami!

Voi pakkanen

Rovaniemen pakkanen kiristää vyötään ja minä huudan kadulla Tatulle pitäväni naurettavana ja halveksittavana tällaista säätä. Vaikka yksiöni on varustettu pattereilla, uunilla sekä saunalla, on lämpömittarin lukemaromahduksella vaikutusta sisälämpötiloihinkin. Rotat eivät tästä luonnollisesti pidä. Ne vetäytyvät jaffa-laatikkoon vierekkäin, tai tunkeutuvat lämpökasaan riippumattoon. Minä saunon ja pidän kylpyhuoneen ovea auki jälkikäteen, että tytöt saavat lisää lämpöä. Puolet sukistani löytyvät alamökistä häkin pohjakerroksesta.

Marceline aivasteli hurjasti herätessään tänään iltapäiväunilta. Myöskin Lottis pärski möyriessään villasukka- ja lapaskorissa. Toivon aivastelun vähenevän ja kuuntelen säännöllisesti, ettei rottien hengitys vain rohise. Olen yhden antibioottikuurin käynyt kerran hakemassa Fionalle, ja itkin kuin putous. Raukka oli silloin asunut luonani vain joitakin kuukausia, ja flunssa veti valkean rotan valkeaksi lapaseksi, joka sylissäni nukkui horrosta puristaen tassuillaan paitaani. Lääkärireissu lapasen kanssa ei ollut mieltäylentävin kokemus ja vaikka Fiona saikin reippaus-kehuja, se pissi hädissään eläinlääkärin vaa'an täyteen. Ei enää niitä reissuja kiitos pikku-paroille.

Taistelemme rottien osalta kylmää ja flunssaa vastaan lämpimällä hunajavedellä, vitamiinipitoisilla tuoretuuilla ja facebook-ryhmän innoittamana aion ostaa apteeksita jotain vitamiinilisää. Ryhmässä oli suosikkivalmistekin. Pitää kaivaa se sieltä keskustelujen syvyydestä. Terveyspoliisina olen myös tehnyt lisää muutoksia häkin ruokavalioon. Laihdutuskuurisen Fionan lisäksi ruokaremonttilistalle hyppäri Marceline, joka laitettiinkin lihotuskuurille. Huomasin tänään, että se on hyvin laiha, eikä enää terveen solakka ja lihaksikas.

Koko häkkikunta tuntuu silti voivan hyvin. Leikki-into räjähtää pitkin seiniä, häkissä riittää touhuiltavaa sekä Nyytikin istuu jo oma-aloitteisesti joka päivä sylissä.

Odotamme myös jännityksellä valokuvaamo Kipinässä odottavia rotta-kuvia. Toistaiseksi lompakkoni lykkää niiden hakua, mutta pian saamme seinälle upeita poseerauksia Fionan ja Marcelinen toimesta. Myös blogiin löytää varmasti mannekiinimateriaalia.

Ammattilaisten kuvia odotellessa kuvia kotitouhusta

Pikku-Nyyti

Tiskipöytäkarkusi pelastettiin jälleen humpsahtamasta paistinpannuun.

Inside

Meillä on nykyään tosiaan niin iso häkki, että siivotessa sitä menen keskivartaloani myöten sisälle. Siellä viimeksi miniluutun sekä rätin kanssa puunatessani katselin keittiötäni kaltereiden läpi, ja mietiskelin rotan elämää. Vaikka kuinka pitäisin tyttöjä vapaana, viettävät ne kuitenkin ylivoimaisesti suurimman osan elämästään häkissä katsellen maailmaa kaltereiden takaa.

Toisaalta ymmärsin myös sen turvallisuuden tunteen, minkä häkki loi ympärilleni. Mikään ulkopuolella ei voi yllättää. Vähän kuin kotitalossa olisi. Hurjasti pelejä ja vehkeitä, siltoja ja koloja minkä kanssa värkätä.

Tästä kaikesta inspiroituneena päätin ottaa vaihteeksi kuvia häkin ovien toiselta puolelta. Rotat ovat niin tottuneita kameraan, että niiden pieni mieli ei ole moksiskaan sen ilmestymisestä joskus häkin sisällekin. On kiehtovaa nähdä kuvia myös sisältä ulos, ei aina ulkoa sisään. Pitää jatkaa tätä myös joskus tulevaisuudessa.

Juomanurkka ulkoa.

Juomanurkka sisältä (apua kuinka isolta Fiona näyttää tästä kuvakulmasta!!!!)

Juomanurkasta tuli yllättäen myös iltauninurkka.

Tirlittan halusi nukkua mieluummin hurjasti reunalla.

Väsymystä turkkilaisella

Istuin sohvallani syöden turkkilaista jogurttia banaanin palasilla, kun Marceline tuli kuikuamaan, että mitä kummaa minulla on, onko se hyvää ja saako sitä maistaa. Käytyäni päässäni läpi ruokatietouden kirjoani, en keksinyt mitään syytä, miksei rotta voisi syödä turkkilaista jogurttia. Siispä annoin luvan. Fiona, Tirlittan ja Lotta tulivat osingoille. Kaikki saivat jogurttisen banaanin palasen.

Siinä me istuskelimme katsellen Tuhluriprinsessat- ohjelmaa sekä kuunnellen Nyytin tuusaamista sängyn alla. Oli hyvä olla.

Rotta-arki on parhaillaan pörröistä käpertymistä samaan vilttiin. Sen fiilistelyn kunniaksi taas "Etsi Nyyti kuvasta"-arvoitus ja lempeää kuvallista sadattelua sen tiskipöydällä viihtymisestä.

Missä Nyyti rotta?

Siellähän se!

Nyytin tikapuut. Niitä on niin paljon helpompi mennä ylös kuin alas.

Turkkilaista tarjontaa. Nyytikin sai maistaa ennen häkkiin menoa.

Houdinin paluu

Houdini on palannut ja kertonut itsensä kolmella.

Yöllä laskeskelin lampaita ja olin juuri nukahtamaisillani, kun yökylässä ollut Tatu kysyi: "mistä tuo rapina tulee?" Kuuntelin. Se ei ollut sanomalehden rapinaa. Kieltäydyin silti ajattelemasta mitään ja vastasin puoliunestani häkissä kaiketi rapisevan.

Viiden minuutin kuluttua valkeat kasvot tuijottivat minua nojatuolin alta. "Ne on paenneet", kuiskasin dramaattisesti ja nousin ylös. Lotta vilahti liukkaasti kuin kärppä sängyn alle ja nojatuolin alla pitivät Nyyti sekä Marcelina kokousta. Nappasin häkeltyneet rotat kainalooni samalla kun Tatu metsästi Lottaa sohvan takaa. Menin häkille nähdäkseni, mikä luukuista on keploteltu auki. Jokainen luukku oli kiinni.

Hämmennyin ja olin jo vähällä alkaa pohtimaan, ovatko suojattini oppineet sulkemaan ovet perässään, kun huomasin ulosvedettävän pohjakaukalon ja häkin takaseinän välissä aukon. Kolme laihinta rotta-ystävää olivat siitä pujahtaneet yöseikkailulle. Työnsin pohjan takaisin paikalleen, ja laitoin rotat häkkiin. Marceline kipitti häkin takaseinässä olevan mökin taakse. Se kiilasi itsensä etutassut takaseinään, ja takatassut mökin seinään ja ponkaisi. Pohjakaukalo liikahti. Uudestan. Kohta perällä oli jälleen rako. En oikein tiennyt kuuluuko olla enemmän vaikuttunut vaiko ärsyyntynyt.

Ongelma ratkesi vaihtamalla mökin paikkaa ja ryömin takaisin nukkumaan. Olen silti jälleen kerran vakuutettu rottien älykkyydestä. Kaikessa tyhmyydessään, ne ovat salaa nerokkaita.

Tämänkertainen pää-Houdini päiväunilla.

Semi-mummujen iltatouhut

Koska kulutin edellisen postauksen kirjoittamisen jälkeen kolme tuntia viettäen rentoilu-iltaa tyttöjen kanssa, tarjoutui suloista materiaalia aiheeseen liittyen. Siispä mummeleiden iltajuttuja.

Fiona suttasi itsensä kylpykuntoon sohvassa, ja viestitti hellävaraisella kappalevalinnalla myös lopun aikojen tunnelmaa.

Kappalevalinnan tie vei kuitenkin pesämateriaaliksi, ja Fionan tie pesulle.

Marceline söi saksista sormipehmikkeet illan ratoksi, ja nuksahti lopulta pomon tuoliin.

Muumitalon katveessa loikoo kuningatar.

Lisä(ä)vuosi?

Vuosi vaihtui rotta-äiteillessä kotona ja raketteja katsellen. Rappukäytävään oli linnoittautunut kaksi vanhaa mummelia tohveleissaan ikkunan ääreen. Toivottivat iloista uutta vuotta, kun kävelin ohitse.

Minä odotan iloisella mielellä tätä vuotta, mutta rottailun kannalta siitä tulee luultavasti surullinen vuosi. Minun kaksi pikkuista melkein-mummeliani alkavat lähennellä helmikuussa kohdattavaa puolentoista vuoden rajapyykkiä. Fiona kangistuu ja väsähtää hiljalleen, ja odotan murheellisena jotain pientä merkkiä, joka kertoo ettei sen elämä enää ole rotan elämää. Toistaiseksi valkoinen pullero jaksaa leikkiä, kiivetä ja paahtaa, mutta väsymys tulee aikaisin. Takajalat tuntuvat ponnettomammilta kuin ennen. Marceline purjehtii edelleen arvokkaasti häkin arvollisena valtiattarena Lotan varovaisista haastoyrityksistä huolimatta. Uskon Marcelinen näkevän kevään, kenties kesänkin. Se on terästä.

Valmistauduimme Tatun kanssa tähän ensimmäiseen rotta-vanhus kauteen virittelemällä korkeaa häkkiä mummeli-ystävällisemmäksi. Laitettiin enemmän ja loivempia ramppeja, ettei voimien heiketessä pääse rotta vahingossa korkealta tipahtamaan. Ei tarvitse kiivetä pystysuoraan tai vaikeita oksia päästäkseen ruokakulholle ja juomaan, vaan voi kipaista leveää siltaa pitkin aterialle. Riippumatot on aseteltu niin, että varmasti väsynyt rottamummeli pääsee sinne köllimään ja poiskin turvallisesti.

Olen kenties liian aikaisessa. Eivät ne ihan mummeleita vielä ole, mutta joidenkin kuukausien päästä. Osaan kuitenkin olla kiitollinen siitä, ettei tähän laumaan ole vielä napsahtanut ikävää kasvainta tai muuta ennenaikaista viikatemiestä. Haluan silti varautua, koska en ole kokenut sitä aiemmin. Ei minulla ole ollut lemmikkiä, paitsi villimyyrä jonka nimesin Lolaksi. Näin sen kahdesti. Toisella kertaa hiirenloukussa. Jostain syystä emme olleet ehtineet muodostaa emotionaalista suhdetta, joten en itkenyt laisinkaan.

Oli minulla myös munan muotoinen kivi, jonka nimi oli Kerttu, mutta se ei koskaan kuoriutunut kyyhkyseksi. Mokoma.

Mutta oli miten oli, meillä on hauskaa niin kauan kuin on aikaa. Ja aurinkokin näytti vuoden ensimmäisenä päivänä kasvonsa meille!