lauantai 12. joulukuuta 2015

Syntymäpäivää?

Hoksattiin Tatun kanssa, että Tildalla on nyt joulukuussa varmaankin synttärit. Tilda on toinen meidän eläinkaupasta tulleista kavereista, joten sen syntymäpäivä on hieman hämärän peitossa. Laskujen mukaan sen kuitenkin pitäisi olla tässä joulun tienoilla.

Tilda on eläinkauppataustastaan huolimatta ollut aina hurjan liikkis tapaus. Se nukkui vauvana minun tai Tatun sylissä, kun tsiigattiin elokuvia. Muutenkin Tilda on alkujännityksen jälkeen ollut tosi seurallinen eikä karsasta vieraitakaan. Nimen se sai Katto Kassisesta neiti Lohen (Kotilohikäärmeen) mukaan. Joskus vieläkin meidän kotilohikäärme rauhottuu syliin vilkaasta luonteestaan huolimatta ja muljauttelee nautinnollisesti silmiään.

Lapsuuden korvatulehduksen jälkeen Tilpukan pää jäi kallelleen. Vaikka se vuoden aikana on oiennut miltei täysin, on se vieläkin jotenkin hellyyttävästi vinossa ihan hitusen. Onneksi Tildaa ei tämä häiritse laisinkaan vaikka sitä rakkaudella vinopääksi välillä tituleeraankin.

Tätä syntymäpäiväkuutaan Tilda on juhlinut riehumalla lähinnä Ulpukan kanssa (jokin kitka niillä on joka asiassa). Järjestin myös kirjahyllyn uudestaan pari päivää sitten, mikä vallan Tildan hämmensi. Nyt kiinnostaa eteisen kenkähylly ja vielä enemmän minun seinään kiinnittämäni metallikori, jossa nuottikirjat asuvat.

Hyvää syntymäpäivää pieni vinopää Tilda alias Kotilohikäärme.


Luikertelija

Tilpukkainen

Apuaa!

Varovarovasti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti