torstai 23. heinäkuuta 2015

Riippumattoja ja kukkakuoseja

Mainitsinkin aiemmin meille ilmestyneen postiluukun kautta upeita käsintehtyjä riippumattoja. Haluan kehua vähän niitä, koska olen niin fiiliksissä niistä. Puolet niistä koristavat häkkiä ja puolet odottelevat sitä, kun toiset menevät pesuun tai jos haluan vaihtaa mallia. Meillä on nimittäin kerrosriippumattoa kahdella ja kolmella kerroksella, kaksi putkiriippumattoa, taskuriippumatto sekä jättiriippumatto. Ja kaikki kauniita kuoreja, kaksinkertaisella kankaalla.

Tytöt ovat ilmaisseet selvästi pitävänsä enemmän näistä käsintehdyistä ihanuuksista, kuin niistä eläinkaupan malleista. Kyllä rotat siinäkin nukkuivat, mutta se kadotti nopeasti pehmeytensä, muuttui resuiseksi ja jollain lailla kovaksi aina kun joltain lirahti sinne aamupissi. Näissä uusissa on mm. fleeseä kankaana, ja se käyttäytyy paljon paremmin kuin kaupan hieno kangas.

Facebookin Suomen kesyrottayhdistys ry:n sivulta olin bongannut aiemmin oikein kauniin kaksikerroksisen riippumaton, ja ottanut tekijään yhteyttä. Tekijä Jarna Savolainen ehdotti, että saan putkiriipparinkin niin summaksi tuli posteineen parikymppiä. Tykästyimme heti näihin uusiin riippareihin ja rotat mönkivät iloisesti sisään ja ulos uusista pehmoisista pesistään.

Olin juuri päättänyt laittaa rahaa sivuun tilatakseni lisää, kun valmistaja otti yhteyttä ja ehdotti diiliä. Tekisin hänelle mustepotretin hänen rottalaumastaan ja hän lähettäisi hinnan arvosta riippumattoja. Olin aika innoissani näin mainiosta ideasta. Lopputulema oli, että postissa lähti Savolaisen luo A3 kokoinen kuva rotta-pojista ruokakupilla ja minun luokseni posti toi kolme pehmeää kirjekuorta. Jos joku rotta-henkilö haluaa myös käsintehtyjä laadukkaita riippumattoja, niin Jarna Savolainen löytyy varmasti facebookista, missä hänelle voi laittaa viestiä. Itsekin tällaisia riippumattoja voi toki valmistaa, eivät ole rakettitiedettä, mutta jos ei minun laillani ole taito hyppysissä, tai välineet loistavat poissaoloaan, voin suositella tätä valmistajaa!

Tällainen lauma lähti musteella riippumattomaakarin kotiin.

Kaksi ensimmäistä upeaa riipparia ihanine pallokuoseineen.

Kaksikerroksinen riippumattonen (lapset suosii alakertaa ja isot tytöt yläkertaa)


Aivan ihana jättiläisriippumatto! Tästää saa upean piilopesän ripustamalla lenkit miltei samaan kohtaan, mutta minä laitoin sen turvaverkoksi häkin keskitason viereen. Joskus telmiessään tipahtavat niin nyt ottaa riippumatto kiinni. Lisäksi siinä mahtuu kaikki pötköttämään kerralla.

Kauniita kuoseja

Putkiriippari ja kerrosriippari sekä vilaus jättiläisriipparista. Upeat kuosit elävöittävät ihanasti häkkiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti