Hameln ja taukopäivittelyä

Huhuu... Onko täällä ketään?

No nyt on! Johan blogitaukoa oli riittävästi. Rotta-äiti on kärsinyt koko talven ja kevään akuutista ajan ja jaksamisen puutteesta ja valitettavasti blogi on jaksamisen loppuessa ensimmäisenä karsintalistalla, kun energiaa aletaan säästämään. Blogi siis on ollut tauolla sillä aikaa, kun Lapin ylioppilasteatterin lavalle on leivottu uusi näytelmä ja allekirjoittanut on ohjaamisen lomassa palaillut luennoille.

Ja rottalauma elää ja voi paksusti. Kaikki paitsi Pampula ja Papu. Korvaamaton Papu sai lopun tarulleen ennen joulua, kuten edellisessä postauksessa jo spekuloitiin, ja jätti mennessään aukon meidän sydämiimme. Tatun rakas pikku Pampula taas ei tointunut silmätulehduksestaan ja lopulta sen takajalkojen lihaksistokin alkoi hiljaa surkastumaan. Vaikka Pampulan mittarissa raksutti vasta vuosi ja pari kuukautta, oli kuitenkin epäkiitollinen omistajan velvoite päästää parka pahasta joitakin viikkoja sitten. Invalidielämä ei ole rotan elämää ja monien kasvattajien ja pitkäaikaisharrastajien neuvo on "mieluummin ennemmin kuin myöhemmin". Rottien kanssa pitää muistaa myös, että saaliseläiminä ne tosiaan nielevät kipunsa mahdollisimman pitkään, joten silloin kun näät että rottaasi koskee, siihen on koskenut jo jonkin aikaa. Me päästimme siis Pampulan paremmille juustomaille. Ikävä on suunnaton ja tuntuu epäreilulta, että Pampula joutui ottamaan varaslähdön kun elinkelpoisia kuukausia olisi ollut keskimäärin vielä jäljellä ainakin neljä. Pitää kuitenkin muistaa, että Pampula on vahingon/ymmärtämättömyyden helmi. Se on ilmaiseksi haettu täältä Rovaniemeltä ja ilmeisesti ihan "laitetaan nämä kaksi yhteen ja katsotaan mitä tapahtuu" metodilla syntynyt lapsonen kuten siskonsa Ninnikin. Tällaisilla yksilöillä sairastelu ei ole yllätys.

Mutta Pampula saa oman muistopostauksen vielä!

Häkissä vipeltää tällä hetkellä alfana Millis ja perässä peesaa Ronja, Ninni sekä Lumi. Lumi on tuottanut meille koko talven päänvaivaa. Se ei edelleenkään nauti laisinkaan kädessä olemisesta eikä liiemmälti silittelystäkään. Kiinniotettaessa Lumi menee heti saalismoodiin ja pelkää kuollakseen kunnes sen saa syliin. Lumin kanssa on opeteltu menemään häkkiin kutsusta ja paljolla palkitsemisella olemaan karsastamatta kättä pelottavana. Prosessi on vielä kesken käsipelon kanssa, mutta häkkiin meno sujuu mallikkaasti. Aluksi Lumille piti avata aina sivuovi erikseen. Luottorottahoitajamme Lyydia kutsui sitä "Lumin prinsessaoveksi". Nykyään hienostelija menee onneksi pääosin isosta ovesta muiden mukana.

Rescue-Ninni hurmaa kaikki vieraat pömppömahoineen ja Ninnin kanssa on opeteltu rauhoittumaan stressaavissa tilanteissa. Hännän pesukin menee jo ilman paniikkikohtausta ja kynsien leikkuu sujuu melko mallikkaasti kun vain on herkkuja tarjolla. Ninni ja Lumi ovat ilmeisesti myös solmineet jonkinmoisen best friend-suhteen. Kaksikon näkee yhdessä niin juoksenteluaikana kuin häkissä nukkumassakin.

Ronja reuhuaa omiaan ja on mielellään kiipeämässä jokaisen vieraan jalkaa pitkin olalle. Ronja on muutenkin ihana sylivauveli edelleen, vaikka teini-ikä vähän meinasikin tätä roolia ravistaa. Ronjasta on alkanut kuoriutua myös upea temppumaakari. Jos vaan allekirjoittanut jaksaisi panostaa enemmän, Ronja olisi varmaan jo temppurotta vertaansa vailla.

Milliksestä voi sanoa että... Niin. No hän on paksu. Hän on paksu ja ihana! Ei lisättävää.

JA! PRINTTEJÄ ON TAAS! Uusin työni "Hameln" on ensi-viikolla saatavissa A4 koossa printtinä. Ottakaa yhteyttä jos kiinnostuitte.
Ihanaa olla taas blogin parissa! Jatkossa useammin kun jaksaminen on palannut! :)

Hameln

Meillä on rotta

Nyt voi parin kuukauden painoinen kivi lopulta vierähtää pois sydämeltä. Ninni on ihan oikea lemmikkirotta.

Eilen siirsin Ninnin Ronjan ja Lumin kanssa samaan häkkiin. Siellä ne keskenään pelleilivät, nukkuivat, söivät ja olivat onnellisia. Minä työnsin käteni luukusta ja rapsutin Ninniä. Se sulki silmänsä ja naksutteli. Kaksi viikkoa sitten ninni kävi hampailla kiinni, jos sen asumukseen työnsi sormenkaan ilman ruokaa.

Syksymmällä tuntui, että ollaan napattu tuhoon tuomittu keissi. Että meidän tietotaito ei riitä Ninnin kanssa. Että nyt oli liian iso pala. Siitä ollaan tultu monen itkun ja hermojen menetyksen ja turhautumisen ja luovuttamisen ja ei sitten kuitenkaan luovuttamisen kautta tähän, että meillä on kuudes pieni iloinen rotta, joka haluaa olla sylissä ja olalla ja jota saa kutitella vatsasta. Ninni on eloisa jaa iloinen nynny, joka tanssii ilotansseja häkin luukun takana aina kun joku saapuu kotiin. Ninni on herkkusuu, joka ei koskaan kieltäydy pienestä välipalasta. Ninni on tervepäinen tyttö, joka ymmärtää, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Vaikea kuvitella, että vähän päälle kuukausi sitten vielä turhautuneena näin unia, joissa laitoin Ninnin mikroaaltouuniin (mikä on siis vaan kamala uni mutta kertoo luultavasti silloisesta henkisestä jaksamisesta).

Milli-Molli on edelleen vieraanvaraisin neiti, mitä vanhasta porukasta löytyy. Pampula on aikamoinen reuhotar ja syyllisyy välillä aika ikävään näykkimiseen pienten ja Ninnin kohdalla vapaana ollessaan.

Papun kanssa olemme luultavasti tulossa päätökseen, että Papu luultavasti matkustaa sateenkaarijunalla rottien taivaaseen ennen joulua. Sen keho on alkanut taas keräämään nestettä, ja kainalon pieni patti on laajentunut silminnähtäväksi kasvaimeksi. Tämän takia emme myöskään yritä painostaa Papua hyväksymään nyt isoon häkkiin tätä tuoretta kolmikkoa. Se saa viettää rauhaisaa viimeistä viikkoaan ja vanhan rouvan poismentyä hoidamme stressaavat häkki-integraatiot. Papu ei yhtään edes yritä tutustua uusiin rottiin, vaan nostaa välittömästi karvat pystyyn ja irvistää yhdenkään sattuessa tielle. Ymmärrämme kyllä. Ei vanha voi aina jaksaa. Annamme hänelle rauhansa.

Ikävä toki tulee ja se itkettää niin minua kuin Tatuakin. Onneksi kuitenkin meille jää lohduksi Pampula, Milli-Molli, Ronja, Lumi ja vihdoinkin KESYrotta-nimityksen ansaitseva ei enää yhtään näkymätön lapsi Ninni.

Apinat

Hubaa

Kolme kämppistä

Ei enää näkymätön lapsi Ninni

Kurpitsa ja muita tarinoita

Papu, Pampula, Milli-Molli, Ninni, Ronja ja Lumi.

Niistä on rottaäidin arki tehty. Niiden lisäksi arkea pyörittää teatteri, yliopisto ja miljoona pientä palapelin palaa, jotka ovat vähintäänkin tällä hetkellä levällään. Tatun muotoinen palanen ei onneksi ole levällään vaan hyvässä tallessa ja pyörittää rotta-arkea jos rottaäiti huitelee yliopistolla metsästämässä hukkaan mennyttä rottakeramiikkaa.

MUTTA ne palaset eivät kuulu rottablogiin. Mitä rotille kuuluu? Mitä rottaäidille kuuluu?

No.

Viimeksi kun ollaan puhuttu Ninnistä, tuosta meidän rassukasta laihasta kodinvaihtajasta, on tainnut olla vielä ainakin lokakuu. Ehkä jopa syyskuu. Näkymätön lapsi ei ole missään nimessä enää näkymätön. Hän on hyvin näkyvä ja paistavien kylkiluiden tilalle on ilmestynyt suloinen pikku pömppövatsa.

Ninni asustaa edelleenkin (yhyy) itsekseen, mutta josko vihdoin (rottien) flunssakauden päätyttyä saataisiin karanteenit pois ja samaan häkkiin. Ninni ja kolmen kopla kun rupesivat sairastamaan kaikki vuorotellen, joten jokainen suunniteltu muuttopäivä katkesi eläinlääkärin karanteenituomioon.

Mutta Ninni on oppinut sylikissaksi, joka ei enää iske kiinni kaikkeen paljaaseen ihoon. Ei itseasiassa iske kiinni enää kuin satunnaisesti häkissä ja silloinkin aika laimeasti. Komentaa Ninniä ei saa. Ei yhtään. Sen verran on vanhan kodin tuskat takaraivossa, että esikuvansa mukaan hän vallan haalenee näkyvistä, jos tielle osuu yllättävä tapahtuma, kova ääni tai mikä vain moka. Silloin Ninni vetäytyy nurkkaan ja kyhjöttää. Kyhjötys kuitenkin katkeaa nykyään melko pian ja sitten meillä on taas oma pikkujääkarhuninni joka istuu hupussa.

Ronja ja Lumi riehuvat kaikki päivät. Ronjasta on tullut koko kaveripiirin lemppari, koska pallokorvainen pikkulikka rakastaa kaikkien syliä ja haluaa pitää kiinni kädestä säälittävän suloisilla sormillansa. Lumi jatkaa MINÄOLENITSENÄINENNAINEN-linjaa, mutta sylittelyyn hänkin suostuu.

Kolmen kopla, Papu, Millis ja Pampula selvisivät flunssa-aallosta. Papu-mummeli vain meni mokoma kasvattamaan pikkiriikkisen kasvaimen kylkeensä, mitä nyt seurailemme. Millis kanniskelee sanomalehtiä ja Pampulalla on jo toista kertaa uusinut silmätulehdus. Symppasin sitä niin kovasti että tulehdutin oman silmäluomeni niin oltiin ihan samalla lääkekuurilla jonkin aikaa.

MUTTA! Pian on joulukuu! Ja olisi hauskaa jos blogissa olisi jokin kalenterin tapainen! Ei ehkä jokapäiväinen mutta jokaviikkoinen ehkä. Ehkä jopa arvonta! Perästä kuuluu!

Ronja Ryövärintytär

Meidän pikku jääkarhu Ninni

Lumi on halloweenkuningatar

Ronja ja Lumi

He saapuivat eilen.

Mitä muuta tarvitsee sanoa kun ovat niin suloisia. Ja hyvin käsiteltyjä (terveisiä Keminmaahan!) Aivan uskomattoman mukavia haliteltuja rottalapsia! Ninnikin oli innoissaan haistelemassa, vaikkei saanut vielä kontaktia vauvoihin ottaakaan. Se piristyi ihan silminnähden ihan vain toisten rottien hajustakin.

Vauvat saavat nyt hetken asua ja tutustella meihin Tatun luona, ja Ninni tekee ensiviikolla muuton karanteenin nyt loputtua minun luokseni. Aloitamme tutustumaan Ninnin kanssa Papuun, Pampulaan ja Milli-Molliin ja toivomme, että noinkin iso rotta saa vielä paikan laumassa ja mieluiten ilman suurta verenvuodatusta. Onneksi taas olemme saaneet kokeneilta paljon tukea ja neuvoja.

Jännittää, miten kaikki alkaa sujua. Ronja ja Lumi ovat onneksi niin mukavia kavereita, että niiden kanssa ei taida paljon ongelmia tulla. Ronja tosin on suuri seikkailija ja ehti tänään jo vilistää Tatun sohvan sisään (ensimmäinen joka rotta joka on tehnyt Tatun sohvaan ekskursion!), joten veikkaan että Ronjan kanssa ollaan vielä helisemässä Nyytin ja Pampulan jalanjäljissä. Lumi taas on aika ujo ja rauhallinen kaveri, eikä hötkyä ympäriinsä niin kuin Ronja.

Ninnikin on edistynyt paljon nyt viime viikkojen aikana. Näykkimistä esiintyy huomattavasti vähemmän ja Ninni tulee mielellään meidän kanssamme sohvalle leikkimään. Se ei enää joka ikinen kerta huuda kuin syötävä nostettaessa, ja muutenkin tuntuu, että se on alkanut rauhoittumaan ja luottamaan meihin enemmän. Uskon, että kun jatkamme tällä rauhallisella tiellä ja kun Ninni saa rotta-seuraakin, niin tulevaisuus on aivan hyvä. En tiedä, saavutammeko koskaan sitä pistettä, ettei häkissä asioita järjestellessä tarvitsisi hieman olla huolissaan sormiensa puolesta, mutta jos se on ainoa hankaluus, niin kyllä Ninnin tulevaisuus näyttää hyvältä!

Lumi

Ronja

Pikkiriikkinen on hän

Ronjan korvat <3

Huii

En ymmärrä miten aina unohtaa, kuinka pieniä ne on vauveleina!

Kiipeilijät

Ninni kuuntelee pussin rapinaa. Kameraan totuttelustakin sai namiskuukkeleita.

Yhteyttä ja luottamusta

Ninni on asunut meillä viikon. Kuvia ei valitettavasti kännykkäkuvia lukuunottamatta ole, koska en ole kokenut tarpeelliseksi vielä Ninniä järjestelmäkameramöhkäleellä kiusata. Viikko on ollut hyvin paljastava oman rotanomistajuuden sekä pinnan kannalta. Ja tietenkin Ninnin kannalta.

Ninni on ensimmäinen kosketukseni kodinvaihtajiin käytännössä. Myöskin kesyrotat, joihin aiemmin olen tutustunut, ovat olleet hyvissä kodeissa, ja vieraatkin ovat rottia voineet käpistellä rauhassa. Ninni taas on erilainen. Se ei luota ihmisiin, se pelkää monia asioita ja se haluaa osoittaa olevansa tilanteessa osapuoli, joka voi halutessaan olla uhkaava.

Ninni on viikon aikana juossut jo sohvalla pari kertaa meidän istuskellessamme ja häkistä ninni tulee käsivarrelle tai olalle nykyään jo melko reippaasti. Kuitenkin se kokee tarpeelliseksi näykkäistä joka kerta. Tuntuu että jos ei muuten niin ihan muodon vuoksi. Ninni saattaa lepäillä kaulahuivissani ja näykätä hyvin vähän olkapäästä poistuessaan tutkimaan juttuja. Sekös menee välillä tunteisiin.

On jo aika selvää, että taikaiskusta ei tällainen rotta muutu samanlaiseksi halimussukaksi, kuin kolme muuta rottaa. Arka Ninni on alkanut vaihtua uhittelevaksi ja omaa paikkaansa etsiväksi Ninniksi meidän ihmisten kanssa, ja meidän tehtävämme on vain näyttää, että se paikka ei ole meidän yläpuolellamme. Rottaa ei kannata koskaan kouluttaa negaation kautta, joten hedelmällisintä on vain ignoorata ei-toivottu käytös ja palkita hyvää käytöstä. Näykkimisen kanssa se on yllättävän haastavaa ainakin minulle. Tekisi mieli ärähtää mutta ei Ninni siitä mitään ymmärtäisi. Pelästyisi vain ja luottamus olisi entistä kauempana.

Saimme vinkin ostaa nahkahanskat, joilla ottaa Ninniä häkistä. Silloin sen näykkiminen ei toisi minkäänlaista reaktiota, ja se tottuisi siihen, että myös häkin sisällä sitä voidaan käsitellä eikä vain häkin ulkopuolella. Ninni puolustaa edelleen häkkiään, eikä pidä siitä, että sinne työnnellään käsiä, jolleivat kädet tarjoa jotain herkkua. Kädestä Ninni nimittäin syö kauniisti niin häkin sisä- kuin ulkopuolellakin. Häkin ulkopuolella Ninniä voi myös rapsutella ja silitellä, vaikka omaan silmään tosin näyttää siltä, ettei se pahemmin ymmärrä sellaista.

On hankala välillä kohdata eroa meillä varttuneiden rottien ja Ninnin välillä. Yhden viikonkin aikana on jo ehtinyt turhautua siihen että miksi uusi rotta "ei halua" olla meidän kanssamme tai "on tahallaan" sellainen kuin on. Toki nuo tunteet ovat vain tunteita. Me ymmärrämme, että Ninni pelaa tasan tarkkaan niillä korteilla, mitkä se on elämänsä aikana saanut. Kun saamme selville, mitä peliä hän pelaa, voimme yrittää antaa uusia kortteja ja ymmärtää toisiamme. Ensin kuitenkin pitää päästä edes saman pelin ääreen.

Pikkuasekelin, pitkällä pinnalla, eläintä syyllistämättä, rakkaudella ja herkuilla. Niillä tämä juna jatkaa kulkuaan edelleen. Viikon päästä loppuu Ninnin karanteeni ja silloin on jännittävää yhdistää Ninniä laumaan. Ja meillä on silloin jo ehkä uudet pikkuisetkin. On tämä tetris!

Ninni - näkymätön lapsi

Joskus rotanomistajan elämässä voi tapahtua jotakin, mikä johtaa rotista luopumiseen. Kyse voi olla äkillinen voimakkaan allergian puhkeaminen, suuri elämänmuutos, perhesyyt... Syitä on monia ja ulkopuolisten ihmisten on vaikea niitä arvioida. Jokainen sisimmässään tietää, olivatko lemmikeistä luopumiseen johtaneet syyt paivania vaiko eivät.

Rotat, joille joudutaan syystä tai toisesta etsimään koti, kulkevat usein nimellä "kodinvaihtaja". Yleensä kodista muuttava lauma pyritään pitämään kokonaisena, että toisiinsa tottuneet rotat selviävät muutoksesta mahdollisimman vähällä stressillä.

Alle viikko sitten luin facebookista viestiketjun, missä etsittiin kotia rotalle ja marsulle, jotka olivat asuneet kuukauden kämppiksinä ja ilmeisesti viimeiset päivät porstuassa. Eräässä kommentissa luki nimeni ja perässä kysymys "mahtuisiko teille?".

Rotta joka asuu marsun kanssa matalassa häkissä eteisessä. Kyllä mahtuu. Niin meille muutti kodinvaihtaja.

Hain rotan jo samana päivänä. Rotta pelkäsi kuollakseen, ja huomasin jo omistajan otteista, ettei rottaa ole käsitelty juuri ollenkaan. Aloin ymmärtää, että olemme haukanneet ison palan ja on meidän vastuullamme niellä se mahdollisimman hyvin. Kotona odotti varahäkki laitettuna nätiksi. Tajusin että tässä kuussa ovat tulossa varatut poikasetkin. Uusi rotta kyhjötti peloissaan ja jos työnsin käden häkkiin, se muuttui aina jännittyneeksi ja halusi näykkiä. Illalla mietin, että mitenköhän tästä selvitään.

Sitten ryhdistäydyin, otin rotan hetkeksi sohvalle kanssani, missä se ryömi kaulahuiviini ja painoi itsensä kaulaani vasten. Ajattelin "kyllä tästä vielä hyvä tulee", ja sukelsin internettiin pyytämään apua kaikilta kokeneilta ja avuliailta rottailijoilta. Sain huikean paljon neuvoja ja vinkkejä ja tukea ja ahdistus katosi. Enää ei huoleta.

Rotan nimeä ei kerrottu minulle hakumatkalla ja unohdin sitä kysyä. Meillä löi Tatun kanssa tosi tyhjää nimen kanssa, joten kyselimme tuttavilta ja ystäviltä. Siskon tyttäreni ehdotti Upi-Miau-Kissa-Hiaa-Hiiaa mutta lopulta löytyi vielä sitäkin osuvampi nimi.

Nyt meillä asustaa Ninni, näkymätön lapsi. Jospa me toimittaisimme muumitalon virkaa, ja Ninnikin oppisi luottamaan.

Juustomestari Ninni kaulahuivissa

Medusa

Muistin, tulihan sitä maalailtuakin tässä blogiloman aikana. Piirtäminen ja muste ovat minulle huomattavasti miellyttävämpiä tapoja ilmaista itseäni, kuin maalit ja värit, mutta nyt pitkän maalailutauon jälkeen oli oikein tyytyväinen lopputulokseen.

Tadaa! Siinä on rotta-medusa!