Kirje

Ennen joulua sain puneisessa kirjekuoressa kirjeen. Se matkusti luokseni monien satojen kilometrien päästä ennestään tuntemattoman ihmisen luota. Ilahduin. Ensimmäinen "rotta-kirje" oli saapunut.

Suomen kesyrottaharrastajat-sivulla oli facebookissa kirjeenvaihtoilmoitus. Koska omat ystäväni osoittavat ajoittaista kohteliasta väsymystä rottapuheisiini, otin innolla tilaisuudesta vaarin vaihtaa kuulumisia toisen rottahurahtaneen kanssa.

Joululoman ajan sulattelin kirjettä ja nyt kotiin palattuani kirjoitin monisivuisen vastauksen. Lopulta kättäni alkoi aivan pakottaa, ja oli pakko päättää kirje monen monen sivun jälkeen. Toivon, että tästä aukeaa hyvä informaatioväylä, kuulen tarinoita, nään kuvia, saan vinkkejä ja jakaa näitä myös itse. Hurraa!

Tussipiirustus Nyytistä ja kirjekuorista juhlistaa kirjeenvaihtoa!

En jaksanut skannailla, joten valokuvaus ja muokkaus söi laatua. Alkuperäinen piirustus näytti näinkin karvaiselta.

Välipäivät

Kinkku on syöty omaan pikku masuun Suomen keskeisemmissä osissa, ja matkustin Tatun kanssa halvasti ja epämukavasti Onnibussilla Ouluun ja sieltä henkilöautolla Rovaniemelle. Puolivälissä matkaa varpaat jäätyivät kippuraan. Pakkanen paukkui yli kahdenkymmenen rajan ja käveleminen ulkona sattui kasvoihin. Rovaniemi esitteli talvensa.

Minä Soitin rottamummolaan ja kysyin, koska tytöt saa hakea. Ei tarvinnut hakea vaan tytöt matkustivat seuraavana hieman lauhempana pakkaspäivänä autolla luokseni. Hoito oli ollut ihana. Kukaan ei ollut stressaantunut, turkit kiilsivät tavalliseen tapaansa ja koko joukko oli iloinen. Kun nostin kuljetusboksin fleesen sisästä putkikassista, viisi pientä nenää oli tulvia ulos ilmaraoista. Kodin tuoksu tuntui huumaavan tyttöjä. Nenät tanssivat.

Avasin luukun ja viisi pientä (Fionakin oli laihtunut hieman) karvapalloa tulvi syliini naksuttaen tyytyväisesti hampaitaan. Tatun tultua kellarista häkkiä viemästä, Lotta oli sulaa vahaa. Se on niin Tatun rotta. Nyyti oli kasvanut VIHDOINKIN hieman ja on jo melkein luikkujen Lotan ja Marcelinen kokoluokkaa.

Kaikki olivat käyttäytyneet moitteettomasti. Nyyti oli tietenkin ollut oma hieman säikky itsensä, mutta käppäillyt jopa sylissä alku-ujostuksen jälkeen. Lotta oli hieman tuuminut kyläilyä, mutta sopeutunut ajan myötä. Olivat saaneet leikkiä ja paljon sellaisia ruokia, joita meillä ei ole keksitykään tarjoilla. Kokeiluun lähtee ehdottomasti maissimaito sekä jäädytetyt herneet ja maissin palat vedessä (niitä voi sieltä sitten kalastella ajan kuluksi). Tytöt olivat saaneet jokainen myös joululahjan vessapaperin hylsyssä. Jokainen oli nauttinut maissinaksun ja maapähkinän vapahtajan syntymän kunniaksi (siitä mitään ymmärtämättä).

Rotat saivat rauhoittua iltaan asti häkissään. Laitoin sinne uuden pahvilaatikkomökin sekä riippuvan pajutunnelin tervetuliaisiksi. Vanhasta on hyvä ja halpa tuunailla. Oma häkki tuntui olevan kaivattua viikon hyvin hyvin tiiviin loman jälkeen, ja jokainen rotta nukkuikin ekat päiväunensa itsekseen tutuissa koloissa, aitioissa ja tunneleissa. Illalla päästin tytöt vähäksi aikaa juoksemaan. Oman kodin riemu oli käsinkosketeltava ja leikkiminen miltei iloista riehumista. Naksuttimen ja opitut hauskutukset kööri muisti kuin eilisen, ja Fiona ja Tirlittan pääsivät mukaan kolikkotemppuun.

Kohta kallistan pääni orastavan flunssan voimasta tyynyyn, ja kuuntelen rapinaa. Se on ollut kaivattua.

Tirlittan sai hoidossa suudella ihanaa sammakkoprinssiä.
Alkuperäinen kuva - Rauni Aalto

Joululomalle

Rotat lähtevät huomenna viikoksi "mummolaan" emonsa omistajan hellään huomaan. Olen keräillyt kamoja, ja hakenut pikkuhäkkiä varastosta. Kohta sanomme viikoksi hei hei. Sen verran piti kuitenkin hassutella, että koitin ottaa joulukuvia rottaneideistä. Se oli hyvin raskas projekti täynnä erilaisia kommelluksia, huonoa valotusta ja roskaista lampaantaljaa, mutta saimme kaikista joulukuvat otettua.

Näihin kuviin ja tunnelmiin blogimme päättää ensimmäisen syksynsä, ja toivottaa allekirjoittaneen, miehekkeen, sekä Fionan, Marcelinen, Lotan, Tirlittanin ja Nyytin puolesta HYVÄÄ JOULUA!

Joulupinkaisija 

Koristekäpyleikki

Tonttulakkimaja

unetus

herkkuhukkanen

pää piilossa

blur

Lotta ja Tirlittan eivät innostuneet lampaantaljasta mutta tonttulakki oli ihan hyväksyttävä riippumatto.

nam

epätarkat pörröpäät

taidehiippailukäpy

Nyyti-käpy

"vihaan joulua"

HYVÄÄ JOULUA

Varastointia

Voi, niin vähän päiviä rottien hoitoon viemiseen. Loppuviikosta luukut saavat luultavasti olla auki melko paljon. Minä pyörittelen ja leivon rakkaitani ja varastoin niiden pörröisyyttä mieleeni mahdollisimman paljon, ennen kuin on aika sanoa viikoksi heippa. Jos olen jo rottien kanssa tällainen, niin millainenkohan huolimamma olen saadessani oikeita lapsia joskus. Ohhoo.

Tänään rotat ovat saaneet eilistä pastaa. Se osoittautui temppuja harjoitellessa niin hyväksi, että temppujen tekemiseen ei ollut enää ollenkaan kärsivällisyyttä. Kolikkotemppuunkin tuli tällä viikolla outo uusi kierre, kun lotta vei temppukolikon mukanaan sohvan taakse. Nojaa, eipä se mitään haittaa.

Kalenterin luukkuja aukaistaan joka päivä. Tässä lukijoillekin pari luukkua meidän tähän päivään. Ekasta voitte etsiä oikeaa rottaa pehmoeläinten joukosta (melko helposti bongattavissa) ja viimeisessä kuvassa näkyy luukku, jonka rotat olivat tehneet eteiseen minulle. Hihi!

Etsi rotta!

Siellähän se!

Uusi Rovaniemi oli muuttunut hauskaksi luukuksi!

yhdeksän yötä jouluun on!

Pyörä pieni pyörii

Yö on laskeutunut mutta meillä valvoo eräs pikkuinen...

Kukkaa ei nuku! Kyllä siellä siellä rotta on, vannon!

Jos minulla olisi blogijoulukalenteri, tämä olisi ehdottomasti yksi luukku. Onnistuin nimittäin näin myöhäisyönä Antti-musikaalin hautajaisjuhlista palatessani nappaamaan Nyytikäisen öisestä juoksupyöräsessiosta pari käyttökelpoista kuvatusta. Jihuu!

Edellinen kuva pysäytettynä versiona. Nyyti kun ei juokse tippaakaan, jos huomaa jonkun katsovan. Ihmiset ovat niin mielenkiintoisia.

Informaatiotulva

Liityin facebookissa Suomen Kesyrottayhdistys ry:n ryhmään. Se oli kaikille avoin ja tarvitsi vain pyytää saada liittyä. Ryhmään kuuluu noin 770 jäsentä ja aktiivisuus löi minut ällikällä. Postauksia tuli hurjat määrät per päivä.

Ymmärsin jälleen, kuinka alkutaipaleella olen rottaharrastajana. Harrastaja on tosin kummallinen sana. En koe itseäni harrastajaksi, vaan omistajaksi. Voi myös olla, että harrastajaa käytetään vain aktiivisesti rottia esim. kasvattavasta henkilöstä. Mutta eikö se ole kasvattaja? Olen kovin ulalla. Tiedostin jälleen myös tietämättömyyteni, kun innoissani linkittämääni rottapotrettiin huomautettiin heti ystävällisesti, että parin rottaloisen hännät ovat melko likaiset ja että kannattaa pestä hieman useammin. Kuva tosin oli samaiselta päivältä, kun pesin rottieni hännät (olivat lianneet ne möyrimällä roskapussissa silmältäni salaa), mutta posket häpeästä kuumottaen vein heti kaikki viisi rottaani häntäpesulle. Ei ollut oikeastaan edes tarvetta, mutta voi häpeää. (Rotan häntähän on tarpeellista pestä säännöllisesti ja jos tarvetta ilmenee, koska se on rotan lämmönsäätelyn kannalta tärkeääkin tärkeämpi, ja voi likaisena edesauttaa rottaa saamaan jopa lämpöhalvauksen iho-ongelmista ja muista ikävistä puhumattakaan).

Kulutin tänään tunnin selailemalla ryhmän facebook-seinää lävitse, katselemalla kuvia ja lukemalla keskusteluja. Opin uskomattomat määrät uutta informaatiota. Huomasin, että jotkut asiat jakoivat mielipiteitä hämmentävän paljon. Näin hurjasti suloisia rottavauvakuvia. Kaikkia ihmisiä yhdisti suuri rakkaus rottia kohtaan.

Minäkin olen hurjan rakastunut viisikkooni, mutta muiden ihmisten rottakuvat eivät saaneet minua kirkumaan onnesta. Myöskään rottien jäähyväisilmoitukset ja muiden osanotot eivät liikauttaneet sydämessäni paljoakaan. Olen kyyninen. Syntymä ja kuolema, eivät kosketa sydäntäni, elleivät ne tapahdu lähipiirin ihmissä, eläimissä taikka Disneyn tuotannoissa. Niille jaksan kyynelehtiä, en facebookin pikseleille ja vieraille ihmisille. Mutta ei minun ehkä tarvitsekaan. Tärkeää on, että hoidan oman laumani, ruokin kunnolla, puhdistan häkin, pesen hännät ja pussailen märäksi. Ja minua lohduttaa, että elämä on täynnä samanlaisia hurahtaneita, jotka pitävät omista rotistaan huolta ja jaksavat innostua uusista kangasriippumatoista kuten minäkin.

Näiden kahden ääliön tällaisille vauvakuville minäkin jaksan herkistellä. Nykyään ovat jo niin pikku mummeleita. Tämäkin kuva nähtiin jo syntymäpäiväpäivityksessä. Hups!

PS. Jännittävä huomio on se, että selkeästi ainakin tässä facebookryhmässä naisomistajat pitivät huomattavasti suurempaa prosenttiosuutta hallussaan ryhmän jäsenistä. Mikäköhän lienee prosenttiosuus esimerkiksi lemmikkihämähäkkien omistajissa.

Häntäsankarin paluu

Nyytillä oli niin kovasti kovia häntäkokemuksia, etten ole ahdistellut vauvaa kameralla. Nyt kolmesti revenneen ruven jälkeen Nyytikin on joulukuutunnelmissa ja entinen sählä itsensä.

Ps. Kävin tänään Kipinässä, ja kuulin että saan tammikuussa potrettini Fionasta ja Marcelinesta. Hurraa. Sitten voi vihdoin päivittää blogin ulkonäköäkin. Jos jaksaa.