Heräsin aamulla tykyttävään paineen tunteeseen silmässäni ja tuijottaessani kylpyhuoneen peiliä, silmä vinkkasi minulle iloisen punaisena valuvan nesteen keskeltä. Ystäväni koira oli tulossa hoitoon, joten jätin rottien aamuruokinnan ja juomisten vaihdon Tatulle keitettyäni hänelle ensin suhteiltaan täysin pielessä olevat kahvit (melkein vähän itketti kun meni kaunis ajatus vähän haaskoon). Kiisin päivystykseen ja istuksin siellä suunnilleen kolme varttia odotellen vuoroani. Kanssani aulassa istui nuorehko isä ja hänen kaksi vallan paljon nuorehkoampaa poikaansa (luultavasti alle kahdeksaisen kumpainenkin). Kuuntelin hävyttömästi heidän keskustelujaan ja tällaista jäi referoitavaksi:
Lapsi ykkönen: Isä! Mie tein sinulle kahvia! Se on pahhaa! Juo se!
Isä: Miksi se on pahaa? Saisinko siihen maitoa?
L1: Ei oo! Juo se!
Lapsi kakkonen: Isä, Okun kahvi on pahaa kun siinä on vanhentunut tippa. Tiedäthän tipan?
Isä: Joo tiedän. Hörpsistä, olipa hurjan väkevää kahvia, huh huh.
L1: Mie teen lissää kahvia!
Isä: Älä tee, jos juo liikaa kahvia niin tulee paha olo.
L2: Lue!
Isä: "Kun tytöt ja pojat kasvavat isommaksi he..." Hmmm. Mikäs kirja tämä on? Lasten tietokirja siinä lukee. No jaa, "he alkavat muuttua aikuisemmiksi. Pojille kasvaa rintakarvat ja ääni madaltuu."
L2: Mitä! Miksi se madaltuu?
Isä: No se vain madaltuu kun kasvaa aikuisemmaksi. Mutta ei kaikilla samaan aikaan. Joillakin se madaltaa yhdeksän kymmenen vanhana, joillain sitten vasta 11- vuotiaana.
L2: Yhdeksänkymmentä vanhana?!
Isä: Siis mitä ei! Kun yhdeksän TAI kymmenen vanhana.
L2: Mutta kuinka paljon se naurattais meitä jos mie puhun näin: (puhuu matalasti ja kikattaa).
Isä: Joo onhan se hulvatonta.
L1: Isä, mikä tämä on?
ISÄ: HYI OKU LAITA SE POIS SE ON..! En minä edes tiedä mikä se on. Se on ällöttävä sairaalaroska Ei roskia saa kaivaa etenkään sairaalassa, täällä on pöpöjä.
L2: Oku saa matalaäänipöpön.
L1: (ryömii muoviuuniin) Apuaaaa, olen uunissaaaa!
Isä: Hyvä! Mitäs luettaisiin seuraavaksi?
Olin täynnä syvää sympatiaa tiedonnälkäistä lasta sekä tätä poloista uunissa huutelijaa kohtaan. Kun pääsin kotiin näin, että Nyyti on palannut suosikkiharrastuksensa pariin. Se kiipeili uunin kahvassa kynsien säätönappuloita niin että sydämeni nousi kurkkuun. Oli pakko napata kuva todisteeksi, kun huokaisten naputtelin ongelmani facebookkiin kesyrotta yhdistyksen viisaiden silmien alle neuvoa pyytäen. Nyyti itse istuu nyt patakintaassa ja syö tyytyväisesti mupeltaen rusinaa. Enkä edes tiedä saisiko se syödä rusinaa. Äh, huono rottaäitipäivä.
Ja vielä silmätipatkin.Otan patakinnasrottani ja menen keittämään pahhaa kahvia. Kyllä joku sen juon jos käsken yhtä tomerasti kuin Oku!
 |
| täällä mää hengailen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti