Kakaroiden majahölmöilyä

Eilen kopistellessa kenkiä (talvikenkiä!!) jalastani, sain tervetulotoivotuksen. Nyyti juoksi sohvalta minua vastaan pyörittäien villisti pyllyään tapansa mukaan. Katselin hölmistyneenä pikku-rottaa ja sitten häkkini ovia. Ne olivat kiinni niin kuin kuuluukin lukot paikoillaan.

Huokaisin todella raskaasti ja syvään. Nyyti siis ei olekaan ihan niin iso tyttö, kuin olimme luulleet. Se napero mahtuu vielä vihreiden kaltereiden välistä. Viikko meni hoksata asia. Laitoin Nyytin häkkiin ja jouduin kiirreessä lähtemään asioille. Illalla kotiin tullessani, Nyyti ähräsi sohvan takana vanhan kuitin kanssa.

Laitettiin pystyyn neuvottelu. Mitäs nyt sitten? Pitääkö rikkoa juuri toimineeksi tullut häkkihierarkia ja sulkea Nyyti taas vauvahäkkiin? Pitäisikö etsiä jostain kanaverkkoa ison häkin ympärille siksi aikaa että vauva lihoo? Pitäisikö tunkea pikkuhäkki ison häkin sisään? Pitäisikö vähän hermostua kun ärsyttää niin kovasti?

Ratkaisimme asian empiirisellä tutkimuksella, ja laitoimme Nyytikäisen häkkiin jääden odottamaan pakoreitin paljastusta. Nyyti kiipesi määrätietoisesti kohti kattoa. Perille päästessään se tarttui kaltereihin, ponkaisi roikkumaan ja kiskoi itsensä leuanvedolla kahden kalterin väliin. Siitä se sitten punnersi, tunki ja sätki itsensä häkin katolle ja vilisti tyytyväisenä tiehensä. Pitkän harkinnan jälkeen päätimme kokeilla seuraavan yön aikana, onko Nyytin pakoreitti rajoittunut vain katon kautta punnertamiseen. Viritimme vanhan pyyhkeeni häkin katolle yöksi hämäämään Nyytiä. Valitsin tosiaan nimenomaan vanhan jo käytössä kuluneen pyyhkeen, koska kokemuksellani ounastelin Fionan haluavan kiskoa sitä. Fionan mieliharrastuksia on kiskoa mitä tahansa kangasta kaltereiden välistä.

No aamulla tulos oli sitten tämä:

maja

lotta majaunosilla

Mutta ainakin Nyyti oli pysynyt häkissä...