Emäntä

Teekupit saivat seurakseen pannun ja juhlaemännän.

Emäntä

Sylilapsi

Ulpukka on ujopiimä ja tarvitsee paljon enemmän aikaa ympäristöön tutustumisessa toisin kuin seinähullu ADHD-siskonsa Papu, joka sinkoilee peloitta sinne tänne ja huvittaa meitä suuresti. Yritin saada Ulpukkaa viihtymään kaulahuivissa kuten meidän muita rottia, mutta Ulpukalla on täysin uusi mieliteko. Hän haluaa olla paidan sisällä litistymässä tissien väliin. Nukkui siellä tuhdit puolen tunnin päiväunetkin. No, mikäs siinä jos tutuiksi tulemme.

Kurkistus

Pilttiä paidan sisään.

Sadepäivää

Sade, ajoittain jopa kaato sellainen, on verhonnut Rovaniemen harmaaseen viittaan. Olen istunut askartelemassa teatterikiikareita takki märkänä ja kaivannut isojen ja pienien rottieni luo. Vauvarotat ovat kahden eläinkauppakappaleen jälkeen aivan uskomattoman hyvää vaihtelua! Muistan taas, millaisia ovat pienestä asti hyvää hoivaa, käsittelyä ja huolta saaneet vauvat. Ei rottalapsia kannata muilta kuin kasvattajilta ottaa. (En silti kadu hetkeäkään Nyytiä tai Tildaa! Etenkin Nyytin elämä olisi saattanut olla hyvin erilainen ilman meidän mahtavan lauman ja ennen kaikkea Marcelinen tukea!)

Pikkurottaset ovat leikkineet koko päivän itsensä kahdeksi tuhisevaksi ruskeaksi palloksi, jotka makaavat sylikkäin niille Tatun inttipäiväpeitteestä kyhäämässäni riippumatossa. Isot tytöt haistelevat kummallista uutta hajua, ja kiehnäävät ja ovat mustasukkaisia.

Hyvä tästä tulee! Jälleen! Tänään en kiusannut vaivoja kameralla vaan keskityttiin pusutteluun, nimiharjoituksiin sekä halimiseen.

Vanha riippumatto joka korvattiin juuri uudella postista tulleella käsintehdyllä ihanuudella!

Nyyti ja juuri putsattua häkkiä

Papu ja Papun sisko

Äitienpäivästä asti ollaan odotettu. Tänään odotus palkittiin. Samulin autolla Iidan ollessa esiliinana kiisimme Saarenkylään valitsemaan kahta uutta rottatyttöä pesueeseen. Mukaan tulivat Papu ja Papun sisko, joka luultavasti saa nimeksensä Ulpukka. Papu osoittautui hurjapääksi, joka ei pelkää mitään ja Ulpukka on pieni ujopiimä. He ovat hurjan suloisia!

Papun hyvästit kasvattajille.

Kenties Ulpukka (lupasin pyhästi päättää nimen tämän illan aikana lopullisesti)

Papu seikkailee

Ulpukan suuri järkytys!

Tuolileikki

Kesätyöhulina on kiireimmillään, ja olen jälleen tuntenut itseni sellaiseksi rottaäidiksi, joka on aina töissä ja käy kotona vain kehumassa leikkejä, pussaamassa poskelle ja tekemässä ruokaa. Iltaisin olen ollut niin väsynyt, että häkki auki ja omistaja sohvalle esittämään performanssia "Lahnana kuolema". Tytöt juoksentelevat hienosti itsekseenkin ja saavat haleja aina kun erehtyvät minun hellään syleilyyni!

Nyt 39 Askeleen tarpeisto alkaa kuitenkin loppusuoralla ja tänään istuttiin Tatun kanssa alas rottatyttöjen kanssa ja treenattiin pitkästä aikaa kunnolla temppuja. Tarpeistoa metsästäessä oli kirpparilta tarttunut mukaan myös mahtavista mahtavin pieni puutuoli, jota sitten opeteltiin hiljalleen käyttämään. Vähän aikaa sitten ostin heräteostoksena myös pikkuisen sisustusroskiksen joka oli selvää rottakokoa. Se aiheuttaa kuitenkin vielä hieman epävarmuutta etenkin Tirlittanissa, joten roskisten roskiin vientiä ei kuvailla ennen kuin roskis on mukava ja turvallisen tuntuinen asia.

Sisustetaan!!

Kärriäkin ajellaan entistä varmemmin pikkuhiljaa!

Täältä voi kurkistaa!

Mihin joutuikaan raukka.

100

Tämä on blogin sadas teksti. Ihan hieno merkkipaalu. Uusia kuvia ei ole tänne iskeä (ainakaan julkaisukelpoisia) mutta sadannen tekstin kunniaksi laitoin blogille (vihdoin) kansikuvan. Toivottavasti se näkyy yhtä hyvänä muidenkin läppäreillä, pädeillä ja puhelimissa, kuin minun omalla ruudullani.

Minulla on ollut hyvin pitkään harras aikomus päivittää blogin ulkoasua kansikuvalla, mutta se on hieman jäänyt. Haluaisin Fionan ja Marcelinen erään hurmaavan valokuvaamokuvan kanneksi, mutta toistaiseksi se on vähän liian kipeä aihe laittaa omien silmien alle joka päivä. Sitten kun kyseinen kuva pääsee seinälle omaan asuntoon, se on valmis myös internettiin blogin kantta koristamaan.

Tällä hetkellä kansikuvan virkaa saa siis tehdä uusi tukka sekä yksi rakkaista dinosauruspienoismalleista, jotka niin suloisesti rottia muistuttavat. Tämä postaus saa myös päättyä yhteen ikivanhaan kuvaan Fionasta ja Marcelinesta hyvitykseksi siitä, etteivät vielä päässeet kansikuvaksi (en edes muista olenko jo aiemmin postannut kyseisen kuvan.). Ilman Fionaa ja Marskia tätä blogia ja sataa tekstiäkään ei kuitenkaan olisi olemassa.

Voi kuinka teitä ikävöinkään!