maanantai 30. maaliskuuta 2015

Lehtiöitä

Minä nautin niin kovin tästä kuvantekoputkesta niin jaan sen teidänkin kanssanne!

Ja lisää vain tulee!

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Palikkatesti

Rottien aivoille ja luonnolle passaa mainiosti erilaisten virikkeiden tarjoaminen. Olen itse ollut kenties liiankin laiska virikkeiden kyhäilijä omille tyttösillemme. Eläinkaupan kaksi kissan aktiivipalloa ovat olleet kovassa käytössä ja pidettyjä. Pallot kuitenkin alkavat olla meidän rotille jo aika tuttu juttu, ja herkut pyörivät ulos vilkkaasti. Haastetta on lisätty ei niin vierivällä ruualla palloissa, perusruoan piilottelulla häkkiin sekä erilaisilla vessapaperinhylsypatenteilla.

Minäkin olen ollut nyt hieman tylsä rottamamma, ja vain tehnyt musterottapiirroksia, kun rottatytöt juoksentelevat. Tatu keksi laittaa maalamisen ajaksi rotille laatikkopiilon, jossa oli siemeniä sekä pähkinöitä. Hyväksi ja hauskaksi ja yllättävän haastavaksi havaittu (ainakin Tildalle haastavaksi).

Marceline sekä Tilda avaamassa laatikkoa

Hupsista

Tilda on innokas kuvaus-apulainen ja pitäisi mielellään linssinsuojusta

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Iltapuhteita

Arki-iltaa viiden karvaisen ja yhden partaisen ystävän kanssa.

Tirlitanin käsillä seisonta.

Rottajonglööri

Pyllynaama

Lukutoukka

Kasvainpäivää

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Lisää mustetta

Musterottia on jo yli parikymmentä ja miltei kaikki niistä ovatkin jo matkanneet uusiin koteihin. Tässä paloja uusista rotista.

"Rennommin"

"Leikki"

"Varpaat"

"Hallitsija"

"Vauva"

"Fiona"

Uusin hieman erilainen mustetyö "Tyyny"

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kiukkupylly, höyrypesuri ja kananmunan tarina

Marcelinen kasvain on kasvatellu itseään ja tappanut hetkellisesti rottaäidin bloggailu-innon arjen väsymyksen kera. Nyt olen kuitenkin herännyt omiin lupauksiini olla huolehtimatta ennen aikojaan. Marceline sekä Marcelinen kasvain elävät omaa elämäänsä ja Marski komentaa edelleen hoviaan. Miksipä minä surisin.

Kasvain on alkanut näkyä muhkuraisuutensa lisäksi kuitenkin hiljalleen kuningattaren luonteessa. Kokiessaan olonsa epävarmaksi Marce näyttelee hampaitaan ja kerran työntäessäni käteni sohvaan, nappasi tyttö kiinni etusormesta. Hampaat eivät tosin uponneet edes ihokerroksen läpi, joten kyseessä ei ollut verenhimoinen agressiopurkaus. Sylitellessäni hammashirviötä pohdiskelin tällaista äkillistä aivopierua ja lueskelin internetistä tietoja. Oletan, että tuntiessaan fyysisen kuntonsa rapistuvan, Marceline kokee itsensä puolustuskyvyttömämmäksi, ja paikoissa joista ei pääse pakoon, puolustautuu ja varoittaa näykkimällä. Sylivauva mummeli on kuitenkin edelleen, ja rauhallisesti toimien näykkimistä ei esiinny, kun vanhus ymmärtää mitä on koko ajan tapahtumassa eikä mikään tule yllätyksenä.

Toki ymmärrän, että tällaiset merkit kertovat lopun läheisyydestä. Mutta katsellaan katsellaan. Suren kun aika on.

Muutakin on tapahunut. Rottaäidin oma äiti ajoi autollansa pohjolaan ja toi tuliaisiksi kaiken muun ihanuuden lisäksi ikioman höyrypesurin! Sitä on toivottu pitkään ja vähän oltiin ehditty Tatun kanssa yrittää siihen säästääkin. Häkkimme on sitä kokoluokkaa, ettei sitä kylpyhuoneeseen saa viikottain pesulle, ja yletön vedellä läträäminen on parkettihuoneistossa hieman mälsää. Toki levitimme vahakangasliinan häkin alle ennen kuin aloimme höyrytellä häkkiä keltaisella tekniikan ihmeellä. Tulokset olivat hämmstyttäviä ja höyrypesuri tulee olemaan vastaisuudessa kovassa käytössä häkin kanssa. Suosittelen!

Muuten meillä on elelty tasaista rotta-arkea. Uusia temppuja ei hetkeen ole opittu, mutta haaveissani on saada Tigerissä myytäviä pikkuriikkisiä ostoskärryjä ja opettaa rotat asioimaan kuvitteellisessa puodissa. Ihan vain koska voi.

Loppuun kasvainpiilottelija sekä erään aamun munarallia.

Älkää katsoko minun kasvaintani!

Aamuinen kananmunahetkinen

Lotan yritys

Kuperkeikkaa

Munan piilotus. Kuori on jo auki hurraa!

Näyte rottien vahvoista leuvoista sekä niskalihaksista.

Tännekö piilotit munan!

Munarosvo Nyyti

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Tyttöjen kesken

Tatu sai vihdoin avaimet uuteen asuntoonsa, ja kuukauden mittainen yökylä yksiössäni päättyi. Rottatytöt olivat juuri toipuneet Fionan lähdöstä, ja Tatun lähtö aiheutti hieman närkästystä etenkin Tatun omassa lellipentu Lotassa. Nyt arki alkaa olla tasoittunut molempien tragedioiden tiimoilta, ja Tildankaan korvat eivät enää punota vaikka pää vinossa keikkuukin. Tytöt nyhjäävät sylissä ja kanniskelevat kuitteja pitkin asuntoa. Yksi tamppoonirasia unohtui vessassa liian matalalle hyllylle, ja rottien tuhovelka kasvoi jälleen isommaksi. Ei se mitään. Lauma on taas iloinen.

Uninen Tilpukka noudattaa Fionan perintöä nukkua mahdollisimman näkyvillä paikoilla

Herkkupäivä

Tungosta noutopöydässä

Pehmolelut

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Käsittelyä

En enää itke joka tunti ja elämä voittaa. Tilda kehitti itselleen myös korvatulehduksen molempiin korviin, joten on ollut pakko ryhdistäytyä hyväksi rottamammaksi. Marceline tarvitsi myös reipasta rotta-äitiä. Se kun meinasi jäädä aivan ikäväänsä jumiin ja masentui hetkeksi.

Tilda kiikutettiin lääkäriin hakemaan korvatippaa ja antibioottia, Marceline pääsi tehohellittelyyn ja sylittelyyn ja häkki siivottiin pyyhkien pois liiemmät tuoksut Fionasta. Kaipaan edelleen ja tajusin eilen, että luultavasti kaipaan ikuisesti hieman. Lemmikit jättävät ison jäljen pienillä tassuillaan elämään.

Olen katsellut paljon kuvia Fionasta. Osalle olen itkenyt ja osalle nauranut. Juuri ennen Fionan halvaantumisen päivää, otin kuvia rottien kanssa, jotka omistan kokonaan tai puoliksi. Lottakin olisi saanut tulla kuvaan, mutta sillä oli omat pelit. Haluan muistaa Fionan pörröisenä osana laumaa, en kipeänä raajarikkona. Elämä voittaa.



kaikki minun rottani, kokonaan tai puoliksi omat

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Ikävä

Meillä on ikävä. Minulla on ikävä. Tatulla on ikävä. Tirlittanilla ja Lotalla on ikävä. Nyytillä on ikävä. Tildallakin on hieman ikävä. Marcelinella on suuri ikävä.

Fionan takaruumis halvaantui pari päivää sitten. Hiljaa itkien laitoin Fionan upouuteen kantoboksiin ja Marcelinen seuraksi. Ajoimme eläinlääkäriin, missä Fiona oli vuosi sitten saanut antibiootit flunssaan ja parantunut. Hoitopöydällä Fiona säikähti ja ryömi etutassuillaan syliini piiloon. Eläinlääkäri sanoi, että ei hänellä ole mitään millä tämän voi parantaa. Me kyllä tiesimme sen.

Fiona käperti hupparini sisään kainalooni ja säpsähti saadessaan unilääkettä ruiskusta. Siirryimme takakäytävään istumaan. Fiona muuttui pikkuhiljaa uneliaammaksi ja veltommaksi. Se piti kiinni sormestani hennoilla rotan sormillaan. Marceline suki sen korvia ja turkkia ja siirtyi sitten Tatun niskaan. Unilääke ei riittänyt, ja saimme odottaa uuden erän vaikutusta vielä puoli tuntia.

Lopulta Fiona oli veltto kipua tuntematon pieni rotta. Hetken näin sen taas ihan poikasena, kun se nukkui kaulahuivissani häkin siivouksen ajan. Se pelkäsi silloin olla yksin. Kannoin sen toimenpidehuoneeseen ja laskin pöydälle. Pidin Fionaa käsieni välissä, kun viimeisen ruiskun sisältö lipui hiljalleen syrjäyttämään sen jonkin, mikä meitä kaikkia pitää elossa.

Ja sitten Fiona oli kadonnut ja jäljellä oli vain tyhjä kuori. Silitin kuoren pehmeää turkkia. Yhtä pehmeä kuin aina. Punaiset silmät olivat muuttuneet oransseiksi. Jätimme kuoren sinne. Ei meillä ole omaa pihaa, jonne tehdä pieni rotan hauta. Ja jos sen olisi tuhkannut, olisi se ollut jotain enemmän meitä varten kuin Fionaa. "Ei meillä taida olla enää mitään, mitä voisimme antaa Fionalle", kuiskasin. Ja me lähdimme. Fionan kuori saa haudan muiden lemmikkien tomumajojen viereltä.

Minä, Tatu, Marceline ja muut rotat kaipaamme Fionaa. Rotat etsivät Fionaa ja ovat masentuneita. Minä itkeskelen aina välillä siivotessa tai pyykkiä ripustaessa. En arvannut tätä näin rankaksi. Silti tämä vielä tästä ja minä selviän. Muutkin ovat selvinneet.

Pikku-Fiona

Fiona viimeisenä päivänä

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Vuohi

Tänään oli Marcelinen vuoro hypätä pahvilaatikkoon, jonka Tatu pakkasi vilttiin ja putkikassiin. Kohtasimme nykyisen suosikkieläinlääkärimme odotushuoneessa. Oli aika kuulla tuomio kylkeen kasvaneesta mollukasta. Eläinlääkäri tutki ja Marce käyttäytyi arvokkaasti.

"Kasvain. Jos tilastoihin luottaminen niin huonolaatuinen. Emme voi tietää."

Kuulin kyllä mitä sanottiin. Katselin Marcelineä, joka rullasi lääkärinpöydällä vilttiään innokkaasti. Kuulin määkäisyn ja käännuin hoitohuoneeseen päin. Siellä oli liekaan sidottu vuohi, joka katseli minua pää kallellaan. Katsoimme toisiamme silmiin, ja vaikka tiedän ettei vuohella ollut mitään käsitystä sen suuremmista asioista, kuin oma vatsansa, uskoin sen ymmärtävän minua. Vuohi määkäisi uudestaan ja räpäytti suuria silmiään. Käännyin takaisin ja hymähdin Marcelinen pissatessa pöydän kulmalta.

Tietysti se oli kasvain. Mietimme tädin kanssa, että mitäs nyt sitten. Kävimme läpi kaikki vaihtoehdot sekä niiden mahdolliset hyvät ja huonot seuraukset. En itkenyt, olin jo ajatellut asiaa. Me jatkamme elämää ilman leikkausta. Tällä hetkellä elämä on virkeä ja pirteä. Jos asiat muuttuvat, tulemme uudestaan mutta silloinkaan ei leikata.

Olen miettinyt paljon motiiveja omiin päätöksiini. Haluan päättää eläimen parhaaksi, en itseni. Tehtäväni on lemmikin omistajana varmistaa lemmikilleni mahdollisimman hyvä ja onnellinen elämä, ei mahdollisen pitkä elämä. Kun aika tulee, minä jään kaipaamaan, mutta tiedän lemmikkini olleen onnellinen sillä tavalla, kuin pieni jyrsijä vain voi olla.

Saan kai silti vuodattaa yhden kyyneleen? Vain yhden?

Halusin kuvan minusta ja Marcesta, mutta siinähän se yksi kyynel vierähtikin toisen ruvetessa pesemään niskahiuksiani.

Pusi pusi. Lempeä pusumummu.