keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Ihmelääke

Kaiken tän Tildan sairastelun keskellä lohduttaa huomata, että lääkepullossa lukee "eläimelle saikkonen maiju" sekä "tilda rotalle".



tiistai 27. tammikuuta 2015

Potilaan aurinkopäivä

Ikävän lääkepakkosyötön rinnalla meillä on haliterapiaa ja sohvalla juoksentelua. Herkuista Tilda ei ole kiinnostunut muuta kuin häkissään, mutta ulkona vapaus on suuri ja kaivattu palkinto. Sohva tarjoaa sitä toistaiseksi valvonnassani ja sylini ollessa avoinna mahdollisten säikähdysten taltuttajaksi.

Pulputtelu ei kahden lääkkeen annon jälkeen ole toistaiseksi lähtenyt, mutta pärskiminen ja ryystäminen ja suuret räkäruplutukset ovat jääneet pois tai satunnaisiksi. Toivon siis kovaa, että näiden kymmenen päivän aikana kaikki muuttuu hyväksi.

Tipsahdan! 
Pesä 
Kamerajännitys

Huivikiikku

maanantai 26. tammikuuta 2015

Ajotaitoa

Lainasin autoa ja lainasin Iidan aikaa ja vein Tildan tänään lääkärikäynnille. Tatu ei halustaan huolimatta päässyt mukaan Romeon ja Julian rakennukseltaan. Haettiin auto ja pureksin huuliani parkkitalossa ahdistuneena. Pääsimme ilman kolaria lumipöllykelissä kotiin ja saimme Tildan sujautettua pahvilaatikkoon ja vällyihin kun lääkäri-aikaan oli enää kymmenen minuuttia. Onneksi valot olivat suotuisat, emmekä edelleenkään ajaneet kolaria.

Parkkeerasin ilman kolaria eläinlääkärin pihaan ja kiirehdimme sisään. Vakkarieläinlääkäri-täti kuunteli keuhkot ja punnitsi Tildan ja pähkäilyämme pitkään lääkemäärien ja merkkien kanssa saatiin resepti. Tilda istui kaulahuivissa pissattuaan kädelleni ja naksutteli iloisesti päästyään pois pöydältä.

Lääke oli kuulema "ihmisten lääkettä" ja se piti hakea ihan apteekista asti. Hyppäsimme autoon ja kolaria vältellen ajoimme takaisin kotiin. Tilda tipautettiin omaan häkkiin ja Tatu hyppäsi Iidan tilalle pelkääjän paikalle. Ajoimme apteekille hitaasti. Nolla kolaria.

Apteekissa apteekki-täti huomasi, että sen vahvuinen lääke oli lopetettu. Kaivettiin siis puhelin esiin ja soitettiin eläinlääkäriin. Mitäs nyt sitten kun kaikki laskut ja merkit olikin turhia. Saatiin samaa merkkiä vahvempana ja tarkkojen laimennus- sekä annosteluohjeiden kera. Minua hieman itketti toppatakkini sisällä.

Ajelimme vielä Lidliin ja sieltä siirryin pujottelemaan taas parkkihalliin. Vihaan parkkihalleja. En silti kolaroinut. Sain kyydin kotiin (kolaritta) ja nyt illalla leikin kemistiä ja laimentelin lääkkeitä ja mittasin määriä. Sekoitin koko hoidon pieneen nokareeseen pilttiä, ja menin tarjoamaan sitä iloisesti Tildalle. Tokihan se alas menee, menihän se Fionallakin mukisematta vuosi sitten.

Silloin me kolaroimme Tildan kanssa.

Tilda painoi jarrut pohjaan ja rysäytti ensimmäisen lipaisun jälken lusikan seinään. Se ilmaisi koko olemuksellaan, että tämä maku ja tämä sekoitus ajaa väärällä kaistalla ja sietää saada sakot ja kolme kuukautta ehdollista vankeutta. Minä jatkoin yrittämistä ja tunnuin ajautuvat jalkakäytävälle. Tilda heittäytyi lääkkeen alta pois oikealle ja vasemmalle kuin heijastimitta kulkevat jalankulkijat ajovaloista.

Tein lopulta sen, mitä koitin välttää, ja tunkaisin ruiskun suuhun ja tipautin sen yhden jäljellä olevat typerän lääkepisaran suoraa Tildan nieluun. Sen naama rypistyi kuin pelti katulamppua vasten.

Kaksi kertaa kaksi tippaa aamuin illoin. Kymmenen päivää. Kummalta lähtee kortti ensimmäisenä?

perjantai 23. tammikuuta 2015

Vähän kuin lehmä

Yritin kuvailla Tildaa puhelimessa. Olen tullut siihen tulokseen, että hän on lehmän näköinen. Tulisipa maanantai pian, että saadaan flunssahöpölle parempi olo, kun ei se malta levätä.

Pikku flunssapotilas ei malta loikoa riippumatossa eikä nyhjätä mökissä, vaan seisoo ruokakulhossa terhakkaana.

Kotilohikäärme vällyn alla

Eilen meidän kotiin matkusti pakkasen keskellä neiti Tilda Lohi. Hän saapui vällyihin pakattuna ja aivasti kolmesti eteisessä. Sijasimme hänelle vuoteen vaatehuoneeseen, minne hän asettuikin nukkumaan matkan rasitusta pois. Aamulla laitoin hänen kanssaan keittiötä. Kuuntelin hänen räkäistä rupatteluaan ja lopulta soitin ajan lääkäriin. Hän pääsee maanantaina.

Neiti Tilda Lohi on aivan mahtava persoona. Hän tekee minut iloiseksi.

Meillä on flunssainen rottavauva.

Lämmintä hunajavettä potilaalle.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Kuumotus

Ollaan oltu joulukuu sekä tammikuu perimmäisten kysymysten äärellä koskien meidän rottalauman kokoa. Häkki on iso, rottia viisi ja minulla halu tasapäistää lauma. Halu kuudenteen ja viimeiseen rottavauvaan ennen vanhusten lähtöä on ollut kova. Etenkin Fionan piristyttyä uskoni siihen, että porukkaan mahtuisi vielä yksi viipottaja, vahvistui ja kasvoi järkyttäväksi.

Tammikuun etsiskelimme kasvattajia ja kuolasin internetissä näkyviä ilmoituksia syntyneistä poikueista. Esteeksi nousi Rovaniemi. Täällä ei kukaan kasvata, täältä on vaikea lähteä ja ennen kaikkea täältä on KALLISTA lähteä. Kyynel silmässä todettiin, että pitää ehkä odottaa loppukevääseen tai jopa kesään, ennen kuin voi jonkun reissun yhteydessä napsaista lapsukaisen jostakin suomen kolkasta mukaan. Harmitti. Toivoin niin kovin, että uusi vauva olisi ehtinyt vielä Fionan ja Marcelinen aikana, ja niiden aika alkaa olla kohta hetkessä elämistä rottien keskimääräisten ikien mukaan.

Mutta oivoi! Mitä olikaan eläinkauppa jälleen kerran saattanut huostaansa, kun viimeksi sieltä kuiviketta hain? Rottia.

Eläinkauppa oli saattanut itselleen myös uuden osaavan myyjän. Nuoren ja mukavan ja ennen kaikkea rautaisella ammattitaidolla varustetun henkilön, jolla oli kokemusta omistakin rotista. Hän oli laittanut tuulemaan, ja rottapienokaiset telmivät pölyämättömässä kuivikkeessa useiden lelujen ja virikkeiden keskellä. Olipa heille tulossa isompi häkkikin esittelyterraarion sijaan, missä saisi kiivetä ja leikkiä. Poikasia käsiteltiin joka päivä ja kaikki olivat oikein tarmokkaita ja uteliaita, huolimatta eläinkaupassa olosta. Olin aivan ihmeissäni. Muutos viimekesään ja Nyytin surku-poikueeseen oli valtava.

Keskustelimme pitkään uuden ihanan myyjän kanssa. Mukavaa kohdata eläinkaupan työntekijä, joka on tietoinen riskeistä sekä eläinten tarpeista myöskin käsittelyyn ja hellyyteen. Jäi hyvä kuva asiain uudesta tolasta.

Jäljelle jäi myös kuumotus; minulla on mahdollisuus...

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kasvissosekeittoa ja pesupaljuilua

Tänään on ollut rauhallinen rotta-päivä. Juoksentelua, loikoilua, temppuilua ja häkin siivous. Puhtaan kuivikkeet hajuttomuus leijuu yksiössä ja istun sohvalla vatsa täynnä kasvissosekeittoa. Tatu sen näppäränä loihti päivällä. Rotat saivat osansa ennen keiton maustamista, ja onnellinen ruokakooma värittikin isoa osaa päivästä häkin kaltereiden sisäpuolella.

Olen myös juhlinut Nyytiä. Se tulla kipittää nykyään kutsuttaessa luokse reippaasti, eikä pelkää enää lainkaan. Pois on jäänyt iltainen hippaleikki, käden säikähtäminen, vieraiden kaihtaminen ja muu surkea lapsuustraumailu. Hieman tunsin itseni silti kieroksi, kun tätä uutta taitoa hyödyntäen kutsuin lapsen suoraan kylpyyn. Siihen loppui se rauhallisuus.

Eilen kokeiluun pääsi hemapa-vedessä tarjoiltuna. Kalastusleikki oli hitti.

Lautanen sai esipesun ennen tiskikoneeseen menoa innokkaalta apurilta. Kasvissosekeitto maistuu myös isommasta astiasta.

Meidän sosiaalinen Nyyti-vauva, joka nykyään on sylikissa.

Kylpytarvikkeet. Uhkailu, kiristys sekä lahjonta.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Kuvatus

Hurraa! Ihana Tatu kipaisi aamulla Kipinässä ja toi sohvalla loikovalle minulle tuliaisiksi kirjekuorellisen rottavalokuvia. Selailin kuvia muikeana ja sain sähköpostiinkin kaksi digiversiota. Sen enempää en digiversioita tällä kertaa tilannut, koska huh huh kallista.

Olen nyt kuitenkin onnellinen saadessani kehystää raivokkaasti ihania kuvia Marcelinesta ja Fionasta. Tässä kaksi sähköisestikin tilaamaani, niin näätte millaisia kuvia täällä kotona fiilistelen.

Marseline laivarottana. Köysi ei kiinnostanut paljonkaan, mutta siitä tuli silti kaunis tausta.

Fiona tonkii auringonkukansiemeniä ja Marseline ihmettelee valaistuine viiksineen.
Nyt haen Nyytin tiskipöydältä ja alan tekemään lähtöä LYTin hallituksen kokoukseen. Hurraa! Hyvä päivä olla rottamami!

tiistai 13. tammikuuta 2015

Voi pakkanen

Rovaniemen pakkanen kiristää vyötään ja minä huudan kadulla Tatulle pitäväni naurettavana ja halveksittavana tällaista säätä. Vaikka yksiöni on varustettu pattereilla, uunilla sekä saunalla, on lämpömittarin lukemaromahduksella vaikutusta sisälämpötiloihinkin. Rotat eivät tästä luonnollisesti pidä. Ne vetäytyvät jaffa-laatikkoon vierekkäin, tai tunkeutuvat lämpökasaan riippumattoon. Minä saunon ja pidän kylpyhuoneen ovea auki jälkikäteen, että tytöt saavat lisää lämpöä. Puolet sukistani löytyvät alamökistä häkin pohjakerroksesta.

Marceline aivasteli hurjasti herätessään tänään iltapäiväunilta. Myöskin Lottis pärski möyriessään villasukka- ja lapaskorissa. Toivon aivastelun vähenevän ja kuuntelen säännöllisesti, ettei rottien hengitys vain rohise. Olen yhden antibioottikuurin käynyt kerran hakemassa Fionalle, ja itkin kuin putous. Raukka oli silloin asunut luonani vain joitakin kuukausia, ja flunssa veti valkean rotan valkeaksi lapaseksi, joka sylissäni nukkui horrosta puristaen tassuillaan paitaani. Lääkärireissu lapasen kanssa ei ollut mieltäylentävin kokemus ja vaikka Fiona saikin reippaus-kehuja, se pissi hädissään eläinlääkärin vaa'an täyteen. Ei enää niitä reissuja kiitos pikku-paroille.

Taistelemme rottien osalta kylmää ja flunssaa vastaan lämpimällä hunajavedellä, vitamiinipitoisilla tuoretuuilla ja facebook-ryhmän innoittamana aion ostaa apteeksita jotain vitamiinilisää. Ryhmässä oli suosikkivalmistekin. Pitää kaivaa se sieltä keskustelujen syvyydestä. Terveyspoliisina olen myös tehnyt lisää muutoksia häkin ruokavalioon. Laihdutuskuurisen Fionan lisäksi ruokaremonttilistalle hyppäri Marceline, joka laitettiinkin lihotuskuurille. Huomasin tänään, että se on hyvin laiha, eikä enää terveen solakka ja lihaksikas.

Koko häkkikunta tuntuu silti voivan hyvin. Leikki-into räjähtää pitkin seiniä, häkissä riittää touhuiltavaa sekä Nyytikin istuu jo oma-aloitteisesti joka päivä sylissä.

Odotamme myös jännityksellä valokuvaamo Kipinässä odottavia rotta-kuvia. Toistaiseksi lompakkoni lykkää niiden hakua, mutta pian saamme seinälle upeita poseerauksia Fionan ja Marcelinen toimesta. Myös blogiin löytää varmasti mannekiinimateriaalia.

Ammattilaisten kuvia odotellessa kuvia kotitouhusta

Pikku-Nyyti

Tiskipöytäkarkusi pelastettiin jälleen humpsahtamasta paistinpannuun.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Inside

Meillä on nykyään tosiaan niin iso häkki, että siivotessa sitä menen keskivartaloani myöten sisälle. Siellä viimeksi miniluutun sekä rätin kanssa puunatessani katselin keittiötäni kaltereiden läpi, ja mietiskelin rotan elämää. Vaikka kuinka pitäisin tyttöjä vapaana, viettävät ne kuitenkin ylivoimaisesti suurimman osan elämästään häkissä katsellen maailmaa kaltereiden takaa.

Toisaalta ymmärsin myös sen turvallisuuden tunteen, minkä häkki loi ympärilleni. Mikään ulkopuolella ei voi yllättää. Vähän kuin kotitalossa olisi. Hurjasti pelejä ja vehkeitä, siltoja ja koloja minkä kanssa värkätä.

Tästä kaikesta inspiroituneena päätin ottaa vaihteeksi kuvia häkin ovien toiselta puolelta. Rotat ovat niin tottuneita kameraan, että niiden pieni mieli ei ole moksiskaan sen ilmestymisestä joskus häkin sisällekin. On kiehtovaa nähdä kuvia myös sisältä ulos, ei aina ulkoa sisään. Pitää jatkaa tätä myös joskus tulevaisuudessa.

Juomanurkka ulkoa.

Juomanurkka sisältä (apua kuinka isolta Fiona näyttää tästä kuvakulmasta!!!!)

Juomanurkasta tuli yllättäen myös iltauninurkka.

Tirlittan halusi nukkua mieluummin hurjasti reunalla.

torstai 8. tammikuuta 2015

Väsymystä turkkilaisella

Istuin sohvallani syöden turkkilaista jogurttia banaanin palasilla, kun Marceline tuli kuikuamaan, että mitä kummaa minulla on, onko se hyvää ja saako sitä maistaa. Käytyäni päässäni läpi ruokatietouden kirjoani, en keksinyt mitään syytä, miksei rotta voisi syödä turkkilaista jogurttia. Siispä annoin luvan. Fiona, Tirlittan ja Lotta tulivat osingoille. Kaikki saivat jogurttisen banaanin palasen.

Siinä me istuskelimme katsellen Tuhluriprinsessat- ohjelmaa sekä kuunnellen Nyytin tuusaamista sängyn alla. Oli hyvä olla.

Rotta-arki on parhaillaan pörröistä käpertymistä samaan vilttiin. Sen fiilistelyn kunniaksi taas "Etsi Nyyti kuvasta"-arvoitus ja lempeää kuvallista sadattelua sen tiskipöydällä viihtymisestä.

Missä Nyyti rotta?

Siellähän se!

Nyytin tikapuut. Niitä on niin paljon helpompi mennä ylös kuin alas.

Turkkilaista tarjontaa. Nyytikin sai maistaa ennen häkkiin menoa.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Houdinin paluu

Houdini on palannut ja kertonut itsensä kolmella.

Yöllä laskeskelin lampaita ja olin juuri nukahtamaisillani, kun yökylässä ollut Tatu kysyi: "mistä tuo rapina tulee?" Kuuntelin. Se ei ollut sanomalehden rapinaa. Kieltäydyin silti ajattelemasta mitään ja vastasin puoliunestani häkissä kaiketi rapisevan.

Viiden minuutin kuluttua valkeat kasvot tuijottivat minua nojatuolin alta. "Ne on paenneet", kuiskasin dramaattisesti ja nousin ylös. Lotta vilahti liukkaasti kuin kärppä sängyn alle ja nojatuolin alla pitivät Nyyti sekä Marcelina kokousta. Nappasin häkeltyneet rotat kainalooni samalla kun Tatu metsästi Lottaa sohvan takaa. Menin häkille nähdäkseni, mikä luukuista on keploteltu auki. Jokainen luukku oli kiinni.

Hämmennyin ja olin jo vähällä alkaa pohtimaan, ovatko suojattini oppineet sulkemaan ovet perässään, kun huomasin ulosvedettävän pohjakaukalon ja häkin takaseinän välissä aukon. Kolme laihinta rotta-ystävää olivat siitä pujahtaneet yöseikkailulle. Työnsin pohjan takaisin paikalleen, ja laitoin rotat häkkiin. Marceline kipitti häkin takaseinässä olevan mökin taakse. Se kiilasi itsensä etutassut takaseinään, ja takatassut mökin seinään ja ponkaisi. Pohjakaukalo liikahti. Uudestan. Kohta perällä oli jälleen rako. En oikein tiennyt kuuluuko olla enemmän vaikuttunut vaiko ärsyyntynyt.

Ongelma ratkesi vaihtamalla mökin paikkaa ja ryömin takaisin nukkumaan. Olen silti jälleen kerran vakuutettu rottien älykkyydestä. Kaikessa tyhmyydessään, ne ovat salaa nerokkaita.

Tämänkertainen pää-Houdini päiväunilla.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Semi-mummujen iltatouhut

Koska kulutin edellisen postauksen kirjoittamisen jälkeen kolme tuntia viettäen rentoilu-iltaa tyttöjen kanssa, tarjoutui suloista materiaalia aiheeseen liittyen. Siispä mummeleiden iltajuttuja.

Fiona suttasi itsensä kylpykuntoon sohvassa, ja viestitti hellävaraisella kappalevalinnalla myös lopun aikojen tunnelmaa.

Kappalevalinnan tie vei kuitenkin pesämateriaaliksi, ja Fionan tie pesulle.

Marceline söi saksista sormipehmikkeet illan ratoksi, ja nuksahti lopulta pomon tuoliin.

Muumitalon katveessa loikoo kuningatar.

Lisä(ä)vuosi?

Vuosi vaihtui rotta-äiteillessä kotona ja raketteja katsellen. Rappukäytävään oli linnoittautunut kaksi vanhaa mummelia tohveleissaan ikkunan ääreen. Toivottivat iloista uutta vuotta, kun kävelin ohitse.

Minä odotan iloisella mielellä tätä vuotta, mutta rottailun kannalta siitä tulee luultavasti surullinen vuosi. Minun kaksi pikkuista melkein-mummeliani alkavat lähennellä helmikuussa kohdattavaa puolentoista vuoden rajapyykkiä. Fiona kangistuu ja väsähtää hiljalleen, ja odotan murheellisena jotain pientä merkkiä, joka kertoo ettei sen elämä enää ole rotan elämää. Toistaiseksi valkoinen pullero jaksaa leikkiä, kiivetä ja paahtaa, mutta väsymys tulee aikaisin. Takajalat tuntuvat ponnettomammilta kuin ennen. Marceline purjehtii edelleen arvokkaasti häkin arvollisena valtiattarena Lotan varovaisista haastoyrityksistä huolimatta. Uskon Marcelinen näkevän kevään, kenties kesänkin. Se on terästä.

Valmistauduimme Tatun kanssa tähän ensimmäiseen rotta-vanhus kauteen virittelemällä korkeaa häkkiä mummeli-ystävällisemmäksi. Laitettiin enemmän ja loivempia ramppeja, ettei voimien heiketessä pääse rotta vahingossa korkealta tipahtamaan. Ei tarvitse kiivetä pystysuoraan tai vaikeita oksia päästäkseen ruokakulholle ja juomaan, vaan voi kipaista leveää siltaa pitkin aterialle. Riippumatot on aseteltu niin, että varmasti väsynyt rottamummeli pääsee sinne köllimään ja poiskin turvallisesti.

Olen kenties liian aikaisessa. Eivät ne ihan mummeleita vielä ole, mutta joidenkin kuukausien päästä. Osaan kuitenkin olla kiitollinen siitä, ettei tähän laumaan ole vielä napsahtanut ikävää kasvainta tai muuta ennenaikaista viikatemiestä. Haluan silti varautua, koska en ole kokenut sitä aiemmin. Ei minulla ole ollut lemmikkiä, paitsi villimyyrä jonka nimesin Lolaksi. Näin sen kahdesti. Toisella kertaa hiirenloukussa. Jostain syystä emme olleet ehtineet muodostaa emotionaalista suhdetta, joten en itkenyt laisinkaan.

Oli minulla myös munan muotoinen kivi, jonka nimi oli Kerttu, mutta se ei koskaan kuoriutunut kyyhkyseksi. Mokoma.

Mutta oli miten oli, meillä on hauskaa niin kauan kuin on aikaa. Ja aurinkokin näytti vuoden ensimmäisenä päivänä kasvonsa meille!