Informaatiotulva

Liityin facebookissa Suomen Kesyrottayhdistys ry:n ryhmään. Se oli kaikille avoin ja tarvitsi vain pyytää saada liittyä. Ryhmään kuuluu noin 770 jäsentä ja aktiivisuus löi minut ällikällä. Postauksia tuli hurjat määrät per päivä.

Ymmärsin jälleen, kuinka alkutaipaleella olen rottaharrastajana. Harrastaja on tosin kummallinen sana. En koe itseäni harrastajaksi, vaan omistajaksi. Voi myös olla, että harrastajaa käytetään vain aktiivisesti rottia esim. kasvattavasta henkilöstä. Mutta eikö se ole kasvattaja? Olen kovin ulalla. Tiedostin jälleen myös tietämättömyyteni, kun innoissani linkittämääni rottapotrettiin huomautettiin heti ystävällisesti, että parin rottaloisen hännät ovat melko likaiset ja että kannattaa pestä hieman useammin. Kuva tosin oli samaiselta päivältä, kun pesin rottieni hännät (olivat lianneet ne möyrimällä roskapussissa silmältäni salaa), mutta posket häpeästä kuumottaen vein heti kaikki viisi rottaani häntäpesulle. Ei ollut oikeastaan edes tarvetta, mutta voi häpeää. (Rotan häntähän on tarpeellista pestä säännöllisesti ja jos tarvetta ilmenee, koska se on rotan lämmönsäätelyn kannalta tärkeääkin tärkeämpi, ja voi likaisena edesauttaa rottaa saamaan jopa lämpöhalvauksen iho-ongelmista ja muista ikävistä puhumattakaan).

Kulutin tänään tunnin selailemalla ryhmän facebook-seinää lävitse, katselemalla kuvia ja lukemalla keskusteluja. Opin uskomattomat määrät uutta informaatiota. Huomasin, että jotkut asiat jakoivat mielipiteitä hämmentävän paljon. Näin hurjasti suloisia rottavauvakuvia. Kaikkia ihmisiä yhdisti suuri rakkaus rottia kohtaan.

Minäkin olen hurjan rakastunut viisikkooni, mutta muiden ihmisten rottakuvat eivät saaneet minua kirkumaan onnesta. Myöskään rottien jäähyväisilmoitukset ja muiden osanotot eivät liikauttaneet sydämessäni paljoakaan. Olen kyyninen. Syntymä ja kuolema, eivät kosketa sydäntäni, elleivät ne tapahdu lähipiirin ihmissä, eläimissä taikka Disneyn tuotannoissa. Niille jaksan kyynelehtiä, en facebookin pikseleille ja vieraille ihmisille. Mutta ei minun ehkä tarvitsekaan. Tärkeää on, että hoidan oman laumani, ruokin kunnolla, puhdistan häkin, pesen hännät ja pussailen märäksi. Ja minua lohduttaa, että elämä on täynnä samanlaisia hurahtaneita, jotka pitävät omista rotistaan huolta ja jaksavat innostua uusista kangasriippumatoista kuten minäkin.

Näiden kahden ääliön tällaisille vauvakuville minäkin jaksan herkistellä. Nykyään ovat jo niin pikku mummeleita. Tämäkin kuva nähtiin jo syntymäpäiväpäivityksessä. Hups!

PS. Jännittävä huomio on se, että selkeästi ainakin tässä facebookryhmässä naisomistajat pitivät huomattavasti suurempaa prosenttiosuutta hallussaan ryhmän jäsenistä. Mikäköhän lienee prosenttiosuus esimerkiksi lemmikkihämähäkkien omistajissa.

Häntäsankarin paluu

Nyytillä oli niin kovasti kovia häntäkokemuksia, etten ole ahdistellut vauvaa kameralla. Nyt kolmesti revenneen ruven jälkeen Nyytikin on joulukuutunnelmissa ja entinen sählä itsensä.

Ps. Kävin tänään Kipinässä, ja kuulin että saan tammikuussa potrettini Fionasta ja Marcelinesta. Hurraa. Sitten voi vihdoin päivittää blogin ulkonäköäkin. Jos jaksaa.

Salaatti ja matto

Joulukuun keskellä on hyvä tilaisuus haikailla etukäteen jouluruokia. Siispä laitoimme tatun kanssa jouluisen savulohen salaatin keskelle ja fiilistelimme makuja. Rotille salaattipäivä on aina juhlapäivä, koska kaikki pilkkomisjätteet ja ylijäämät löytävät tiensä niin sanottuna kulttuuriravintona tuoreruokakipposeen. Tällä kertaa sinne ylsi lohta, kurkkua ja juustoa(!). Myöhemmin illalla myös hieman salaattia sekä pari viinirypälettä. Näin tuhdin herkkuruoan johdosta iltapellettikipollinen skipattiin ihan kokonaan. Lievä ähky kuitenkin näytti vallanneen häkin.

lohisalaattia

Arvokkaalla vanhalla rouvalla on etuoikeus ruokakupilla

Lurpsista

Salaatin lisäksi ohjelmassa oli minusta huomattavasti vähemmän mukava ohjelmanumero askarteluliiman kanssa. Unohdin sen pöydälle jouluaskartelun jälkeen, ja siitä liimaputkilo jatkoi matkaansa rottatyttöjen käsissä pörrömatolle, jossa se huolellisesti aukaistiin sekä korkista että pohjasta. Kahden iloisen liimalammikon levittyä matolle, oli liimaa pikku tassuilla hierottu mielissään LYT-pipooni sekä JD-paitaan. Jopas meni minulta kynnet päähän, kun tämän ilakoinnin huomasin. Äkkiä rotat pois liimasta ja huuruista ja käsienpesulle. Sitten pipo ja paita lavuaariin likoamaan ja karvamatto suihkuun suihkuteltavaksi. Edelleen silti suosittelen rottaa lemmikiksi. Eipä ainakaan tule aika pitkäksi kun mattoja joulukuussa pesee.

Liimapesulla

Häkkiin!

Vihdoin! Kuvia. Kamerani muistikortti on palannut riemusaatossa kotiini ja olen napsinut kuvasia. Rovaniemen talvi vain on kovin valoton, ja kaamos verottaa kuvieni laatua. Keittiön lamppujen valossa kuvani ovat epätarkkoja, kun rottatyttöjenkin paikallapysymiskärsivällisyys ei palkintoja voita.

Mutta ei haittaa!Vihdoin on kuvia uudesta häkistä, johon äiti ja isi sponssasi joululahjaksi ihanasti rahaa.

Nyt on kokoa asumuksella! 

Panostimme pieniin tasoihin ja yhteen isompaan ritilätasoon, että on paljon leikkipaikkoja.

Nyt on tosiaan kokoa häkillä ja monen monta pikkuista tasoa, missä rottatyttö voi leikkiä. Häkissä edelleen fanitan eniten sen hyvää siivottavuutta. Alhaalla on pyörillä liikkuvat tasot, jotka vain vetää ulos ja kippaa roskapussiin. Sitten pesee ne ja muut tasot ja kaikki onkin jo valmista. Ihan kivaa vaihtelua edelliselle, joka kuitenkin piti purkaa joka kerta kun sen siivosi...

Riippusiltasankari

Lotta

Vanhat vermeet ovat löytäneet tiensä häkkiin myöskin ja eläinkaupan täti antoi meille uunin eturitilän, josta tehtiin kiva pikkutaso tikkaiden päähän.

Pyörä

Juoksupyörän kanssa meillä tosiaan kävi niin hassusti, että isommassa häkissä se myös kelpaa isommalle porukalle. Nyyti ei saa enää omia rakasta pyöräänsä, vaan joutuu jakamaan sen Lotan ja Fionan kanssa. Marceline ei ole osoittanut juoksulenkkeilylle minkäänlaista mielenkiintoa, ja Tirlittan katsoo pyörää hieman samalla tavalla kuin voisi katsoa jotain, minkä kissa on tuonut sisään. Nyyti pyörittää pyörää onnellisena kaikki yöt.

Fiona

Monen monituista leikkipaikkaa

Aitio on nykyään yksi lempparipaikkoja nukkua

Vaaleat tyttöset ja Nyytin hörökorvat

Tirlittan lepuuttaa kun Marceline ja Lottaa ährää taustalla 

Sokkelo

Sokkelokarkurit

Näin on otettu kiinni päivitysvajautta. Meidän arkemme etenee rauhallisesti odotellen pelottavaa viikonhoitojaksoa. Hui hui!

Pipareita

En pidä postausten tekemisestä ilman kuvia. Kuvat ovat mielenkiintoisia ja paljon parempia näyttämään rotta-arkea. Kamerani on kuitenkin viettänyt viimeisimmät viikon Lapin Ylioppilasteatterin palveluksessa, ja muistikorttini on edelleen sillä tiellä säilyttämässä kallisarvoisia videomateriaaleja.

Alistun siis tähän. Kirjoitusta, ei kuvia tällä kertaa.

Viimeksi olimme huolissamme Nyytin hännästä. Nykyään se on jo (kahden auki revitys ruven jälkeen ja vältettyämme nipin napin verenhukkaan pyörtymisen) parantunut. Haava on arpeutunut. Nyytin hännästä tosin tuli kiristyneen arven myötä pikkiriikkisen vino. Menoa tuo ei näytä haittaavan, mutta sähläprinsessa näyttää nyt vieläkin persoonallisemmalta.

Rotat ovat muuten omistaneet marraskuun ja joulukuun uusien harrastusten etsimiselle. Sohvaan on syöty uusi reikä, kolme tussia koki loppunsa ja toimitti samalla rotat naaman pesulle, Fiona roudaa (nytkin) paperia sohvan sisään (siellä oli kadonnut työsopimuksenikin) ja Lotta-rotta opettelee poimimaan kolikkoa ja antamaan sen käteen.

Kolikkotemppu on ollut tähän mennessä kovinkin menestyksekäs. Lottis osaa poimia kolikon jo lattialta ja kannatella melkein 7 sekuntia. Enää käteen palautus jäljellä tempusta. Hurraa!

Olemme maistelleet erilaisia jouluherkkuja, kuten vähän rusinaa ja erilaisia pähkylöitä. Joudumme viemään rottaset viikoksi hoitoon joulun ajaksi, mutta ajattelimme tehdä kasvisjoulukuusen hoitohäkkiin, että rotillakin on pikkuinen joulu, vaikkeivat sitä ymmärräkään. Viikko on pisin aika, minkä rotat ovat koskaan olleet erossa minusta ja Tatusta samaan aikaan. Yleensä meistä aina toinen on läsnä. Jännittää. Ja kun rotat joutuvat ihan eri talouteenkin. Pelkään Fionan stressaantuvan ja kuolla kupsahtavan ja että tytöt hermostuvat pienemmässä häkissä ja pureskelevat toisensa verille. Oi voi.

Mutta olen silti onnellinen, Joulukuu, piparit, glögit, rusinat, jouluvalot ja joulukalenteri (jota en saanut kamerapuutoksen takia blogiin byää). Olen iloinen joulunodottaja.

Vamma

Häkkipostaus loistaa poissaloloaan ja loistaa nytkin.

Tänään nimittäin kohtasimme hyvin epämiellyttävän näyn kotiin tullessa. Häkissä oli veriläikkiä ympäriinsä. Lattialla asti oli verilammikoita loiskunut. Napsimme yksitellen joka rotan häkistä ja syynäsimme lävitse milli milliltä. Lopulta Tatun kaivaessa Nyytin ulos, näimme sen hännän olevan kuivuneen veren peitossa. Näky oli äkkiseltään hurjan raju ja näytti hetken, kuin puolet hännän ihosta olisi kuoriutunut pois.

Häntää puhdistaessamme kuitenkin huomasimme, että tilanne näytti ahdistavammalta kuin olikaan. Keskellä häntää ammotti pituussuunnassa yksi pitkä syvä haava, muu veri oli vain sotkenut koko hännän ja Nyytin juoksennellessa koko häkin. Soitettiin konsultaatiota eläinlääkäristä, ja käskivät laittaa vauvan pikkuhäkkiin rauhassa toipumaan. Nyyti itse suhtautui asiaan melko rauhallisesti, mutta menetettyään kokoonsa nähden aimo annoksen verta, oli hieman voipunut. Nyyti vetäytyi riippumattoon imeskelemään tomaattia, ja me aloimme Tatun kanssa käydä läpi häkkiä.

Mielessäni on vain kaksi kysymystä. Jos Nyyti on repäissyt häntänsä häkissä johonkin, mikä se oikein on? Toinen kysymys on paljon ikävämpi. Onko joku muista purrut Nyytiä noin kovasti? Voi mälsä. Tästä tuleekin vähän erilainen viikko tarkkaillessa ja huoliessa.

Joululahja

Kolme halki revittyä tussia
Rikki purtu liimaputkilo
Keittiön pöydällä kaadetut purnukat
Reikä sohvassa
Revennyt kirjan kansi
Naposteltu maton reuna

Me kyllästyimme sydämemme pohjasta Nyytin karkailuun. Joka yö lapsi tunki itsensä kaltereiden välistä ja rellesti elämän kyllyydestä. Kyynel silmässä totesin, ettei vihreä linnakkeemme oikein palvele kotirauhaa ja pikkuisinta asukkiaan. Ei ole mukava sulkea toista pikkuhäkkiin yöksi.

Mietittiin ratkaisua. Kanaverkon pujottaminen häkin päälle tuntui kamalan ärsyttävältä pelleilyltä. Muutenkin vihreäkalterisessa häkissä oli jo nyt niin paljon rautalankapatentteja että laki ei kohta enää salli.

Jotain oli silti keksittävä. Nyytin ego kasvoi päivä päivältä isommaksi itsemäärämisoikeutensa myötä, ja sitä oli miltei mahdoton saada kiinni. Selailin facebook-kirppiksen kansiota ja silmiini iski valtava upea häkki. Käskin Tatunkin katsomaan. Se oli tosiaan VALTAVA. Ja maksoi kolmesataa euroa. Lannistuneena hinnasta unohdimme ihanan ison häkin. Se jäi silti kaihertamaan. Se oli upea, kaltereiden välitkin olivat pienemmät. Siinä oli harjakatto.

Esitin ujon toiveen kotiin päin ja kohta tilille tupsahti häkkirahaa etukäteisenä joululahjana. MEILLÄ ON SIIS UUSI HÄKKI! Kolmensadan euron sijoitus. Hihihihii! Se on valtava! Sitä ei tarvii purkaa joka kerta kun siivoaa! Jee jee jee!

Suurin helpotus on kuitenkin Nyytin karkaamattomuus. Uuden häkin myötä, Nyytistä tuli myös päivässä nöyrempi, reippaampi ja rasittava hippaleikki häkkiin mennessä jäi pois. Uskomatonta.

Kuvia ihanasta häkistä lupaan ensitilassa, kun löydän ulkoisen kovalevyni. Odotellessa voitte katsoa söpösöpökuvaa Tirlittanista ja Lotasta pikkuisina!

"Meillä on nykyään iso häkki!"