Informaatiotulva

Liityin facebookissa Suomen Kesyrottayhdistys ry:n ryhmään. Se oli kaikille avoin ja tarvitsi vain pyytää saada liittyä. Ryhmään kuuluu noin 770 jäsentä ja aktiivisuus löi minut ällikällä. Postauksia tuli hurjat määrät per päivä.

Ymmärsin jälleen, kuinka alkutaipaleella olen rottaharrastajana. Harrastaja on tosin kummallinen sana. En koe itseäni harrastajaksi, vaan omistajaksi. Voi myös olla, että harrastajaa käytetään vain aktiivisesti rottia esim. kasvattavasta henkilöstä. Mutta eikö se ole kasvattaja? Olen kovin ulalla. Tiedostin jälleen myös tietämättömyyteni, kun innoissani linkittämääni rottapotrettiin huomautettiin heti ystävällisesti, että parin rottaloisen hännät ovat melko likaiset ja että kannattaa pestä hieman useammin. Kuva tosin oli samaiselta päivältä, kun pesin rottieni hännät (olivat lianneet ne möyrimällä roskapussissa silmältäni salaa), mutta posket häpeästä kuumottaen vein heti kaikki viisi rottaani häntäpesulle. Ei ollut oikeastaan edes tarvetta, mutta voi häpeää. (Rotan häntähän on tarpeellista pestä säännöllisesti ja jos tarvetta ilmenee, koska se on rotan lämmönsäätelyn kannalta tärkeääkin tärkeämpi, ja voi likaisena edesauttaa rottaa saamaan jopa lämpöhalvauksen iho-ongelmista ja muista ikävistä puhumattakaan).

Kulutin tänään tunnin selailemalla ryhmän facebook-seinää lävitse, katselemalla kuvia ja lukemalla keskusteluja. Opin uskomattomat määrät uutta informaatiota. Huomasin, että jotkut asiat jakoivat mielipiteitä hämmentävän paljon. Näin hurjasti suloisia rottavauvakuvia. Kaikkia ihmisiä yhdisti suuri rakkaus rottia kohtaan.

Minäkin olen hurjan rakastunut viisikkooni, mutta muiden ihmisten rottakuvat eivät saaneet minua kirkumaan onnesta. Myöskään rottien jäähyväisilmoitukset ja muiden osanotot eivät liikauttaneet sydämessäni paljoakaan. Olen kyyninen. Syntymä ja kuolema, eivät kosketa sydäntäni, elleivät ne tapahdu lähipiirin ihmissä, eläimissä taikka Disneyn tuotannoissa. Niille jaksan kyynelehtiä, en facebookin pikseleille ja vieraille ihmisille. Mutta ei minun ehkä tarvitsekaan. Tärkeää on, että hoidan oman laumani, ruokin kunnolla, puhdistan häkin, pesen hännät ja pussailen märäksi. Ja minua lohduttaa, että elämä on täynnä samanlaisia hurahtaneita, jotka pitävät omista rotistaan huolta ja jaksavat innostua uusista kangasriippumatoista kuten minäkin.

Näiden kahden ääliön tällaisille vauvakuville minäkin jaksan herkistellä. Nykyään ovat jo niin pikku mummeleita. Tämäkin kuva nähtiin jo syntymäpäiväpäivityksessä. Hups!

PS. Jännittävä huomio on se, että selkeästi ainakin tässä facebookryhmässä naisomistajat pitivät huomattavasti suurempaa prosenttiosuutta hallussaan ryhmän jäsenistä. Mikäköhän lienee prosenttiosuus esimerkiksi lemmikkihämähäkkien omistajissa.