Väsymystä turkkilaisella

Istuin sohvallani syöden turkkilaista jogurttia banaanin palasilla, kun Marceline tuli kuikuamaan, että mitä kummaa minulla on, onko se hyvää ja saako sitä maistaa. Käytyäni päässäni läpi ruokatietouden kirjoani, en keksinyt mitään syytä, miksei rotta voisi syödä turkkilaista jogurttia. Siispä annoin luvan. Fiona, Tirlittan ja Lotta tulivat osingoille. Kaikki saivat jogurttisen banaanin palasen.

Siinä me istuskelimme katsellen Tuhluriprinsessat- ohjelmaa sekä kuunnellen Nyytin tuusaamista sängyn alla. Oli hyvä olla.

Rotta-arki on parhaillaan pörröistä käpertymistä samaan vilttiin. Sen fiilistelyn kunniaksi taas "Etsi Nyyti kuvasta"-arvoitus ja lempeää kuvallista sadattelua sen tiskipöydällä viihtymisestä.

Missä Nyyti rotta?

Siellähän se!

Nyytin tikapuut. Niitä on niin paljon helpompi mennä ylös kuin alas.

Turkkilaista tarjontaa. Nyytikin sai maistaa ennen häkkiin menoa.

Houdinin paluu

Houdini on palannut ja kertonut itsensä kolmella.

Yöllä laskeskelin lampaita ja olin juuri nukahtamaisillani, kun yökylässä ollut Tatu kysyi: "mistä tuo rapina tulee?" Kuuntelin. Se ei ollut sanomalehden rapinaa. Kieltäydyin silti ajattelemasta mitään ja vastasin puoliunestani häkissä kaiketi rapisevan.

Viiden minuutin kuluttua valkeat kasvot tuijottivat minua nojatuolin alta. "Ne on paenneet", kuiskasin dramaattisesti ja nousin ylös. Lotta vilahti liukkaasti kuin kärppä sängyn alle ja nojatuolin alla pitivät Nyyti sekä Marcelina kokousta. Nappasin häkeltyneet rotat kainalooni samalla kun Tatu metsästi Lottaa sohvan takaa. Menin häkille nähdäkseni, mikä luukuista on keploteltu auki. Jokainen luukku oli kiinni.

Hämmennyin ja olin jo vähällä alkaa pohtimaan, ovatko suojattini oppineet sulkemaan ovet perässään, kun huomasin ulosvedettävän pohjakaukalon ja häkin takaseinän välissä aukon. Kolme laihinta rotta-ystävää olivat siitä pujahtaneet yöseikkailulle. Työnsin pohjan takaisin paikalleen, ja laitoin rotat häkkiin. Marceline kipitti häkin takaseinässä olevan mökin taakse. Se kiilasi itsensä etutassut takaseinään, ja takatassut mökin seinään ja ponkaisi. Pohjakaukalo liikahti. Uudestan. Kohta perällä oli jälleen rako. En oikein tiennyt kuuluuko olla enemmän vaikuttunut vaiko ärsyyntynyt.

Ongelma ratkesi vaihtamalla mökin paikkaa ja ryömin takaisin nukkumaan. Olen silti jälleen kerran vakuutettu rottien älykkyydestä. Kaikessa tyhmyydessään, ne ovat salaa nerokkaita.

Tämänkertainen pää-Houdini päiväunilla.

Semi-mummujen iltatouhut

Koska kulutin edellisen postauksen kirjoittamisen jälkeen kolme tuntia viettäen rentoilu-iltaa tyttöjen kanssa, tarjoutui suloista materiaalia aiheeseen liittyen. Siispä mummeleiden iltajuttuja.

Fiona suttasi itsensä kylpykuntoon sohvassa, ja viestitti hellävaraisella kappalevalinnalla myös lopun aikojen tunnelmaa.

Kappalevalinnan tie vei kuitenkin pesämateriaaliksi, ja Fionan tie pesulle.

Marceline söi saksista sormipehmikkeet illan ratoksi, ja nuksahti lopulta pomon tuoliin.

Muumitalon katveessa loikoo kuningatar.

Lisä(ä)vuosi?

Vuosi vaihtui rotta-äiteillessä kotona ja raketteja katsellen. Rappukäytävään oli linnoittautunut kaksi vanhaa mummelia tohveleissaan ikkunan ääreen. Toivottivat iloista uutta vuotta, kun kävelin ohitse.

Minä odotan iloisella mielellä tätä vuotta, mutta rottailun kannalta siitä tulee luultavasti surullinen vuosi. Minun kaksi pikkuista melkein-mummeliani alkavat lähennellä helmikuussa kohdattavaa puolentoista vuoden rajapyykkiä. Fiona kangistuu ja väsähtää hiljalleen, ja odotan murheellisena jotain pientä merkkiä, joka kertoo ettei sen elämä enää ole rotan elämää. Toistaiseksi valkoinen pullero jaksaa leikkiä, kiivetä ja paahtaa, mutta väsymys tulee aikaisin. Takajalat tuntuvat ponnettomammilta kuin ennen. Marceline purjehtii edelleen arvokkaasti häkin arvollisena valtiattarena Lotan varovaisista haastoyrityksistä huolimatta. Uskon Marcelinen näkevän kevään, kenties kesänkin. Se on terästä.

Valmistauduimme Tatun kanssa tähän ensimmäiseen rotta-vanhus kauteen virittelemällä korkeaa häkkiä mummeli-ystävällisemmäksi. Laitettiin enemmän ja loivempia ramppeja, ettei voimien heiketessä pääse rotta vahingossa korkealta tipahtamaan. Ei tarvitse kiivetä pystysuoraan tai vaikeita oksia päästäkseen ruokakulholle ja juomaan, vaan voi kipaista leveää siltaa pitkin aterialle. Riippumatot on aseteltu niin, että varmasti väsynyt rottamummeli pääsee sinne köllimään ja poiskin turvallisesti.

Olen kenties liian aikaisessa. Eivät ne ihan mummeleita vielä ole, mutta joidenkin kuukausien päästä. Osaan kuitenkin olla kiitollinen siitä, ettei tähän laumaan ole vielä napsahtanut ikävää kasvainta tai muuta ennenaikaista viikatemiestä. Haluan silti varautua, koska en ole kokenut sitä aiemmin. Ei minulla ole ollut lemmikkiä, paitsi villimyyrä jonka nimesin Lolaksi. Näin sen kahdesti. Toisella kertaa hiirenloukussa. Jostain syystä emme olleet ehtineet muodostaa emotionaalista suhdetta, joten en itkenyt laisinkaan.

Oli minulla myös munan muotoinen kivi, jonka nimi oli Kerttu, mutta se ei koskaan kuoriutunut kyyhkyseksi. Mokoma.

Mutta oli miten oli, meillä on hauskaa niin kauan kuin on aikaa. Ja aurinkokin näytti vuoden ensimmäisenä päivänä kasvonsa meille!

Kirje

Ennen joulua sain puneisessa kirjekuoressa kirjeen. Se matkusti luokseni monien satojen kilometrien päästä ennestään tuntemattoman ihmisen luota. Ilahduin. Ensimmäinen "rotta-kirje" oli saapunut.

Suomen kesyrottaharrastajat-sivulla oli facebookissa kirjeenvaihtoilmoitus. Koska omat ystäväni osoittavat ajoittaista kohteliasta väsymystä rottapuheisiini, otin innolla tilaisuudesta vaarin vaihtaa kuulumisia toisen rottahurahtaneen kanssa.

Joululoman ajan sulattelin kirjettä ja nyt kotiin palattuani kirjoitin monisivuisen vastauksen. Lopulta kättäni alkoi aivan pakottaa, ja oli pakko päättää kirje monen monen sivun jälkeen. Toivon, että tästä aukeaa hyvä informaatioväylä, kuulen tarinoita, nään kuvia, saan vinkkejä ja jakaa näitä myös itse. Hurraa!

Tussipiirustus Nyytistä ja kirjekuorista juhlistaa kirjeenvaihtoa!

En jaksanut skannailla, joten valokuvaus ja muokkaus söi laatua. Alkuperäinen piirustus näytti näinkin karvaiselta.

Välipäivät

Kinkku on syöty omaan pikku masuun Suomen keskeisemmissä osissa, ja matkustin Tatun kanssa halvasti ja epämukavasti Onnibussilla Ouluun ja sieltä henkilöautolla Rovaniemelle. Puolivälissä matkaa varpaat jäätyivät kippuraan. Pakkanen paukkui yli kahdenkymmenen rajan ja käveleminen ulkona sattui kasvoihin. Rovaniemi esitteli talvensa.

Minä Soitin rottamummolaan ja kysyin, koska tytöt saa hakea. Ei tarvinnut hakea vaan tytöt matkustivat seuraavana hieman lauhempana pakkaspäivänä autolla luokseni. Hoito oli ollut ihana. Kukaan ei ollut stressaantunut, turkit kiilsivät tavalliseen tapaansa ja koko joukko oli iloinen. Kun nostin kuljetusboksin fleesen sisästä putkikassista, viisi pientä nenää oli tulvia ulos ilmaraoista. Kodin tuoksu tuntui huumaavan tyttöjä. Nenät tanssivat.

Avasin luukun ja viisi pientä (Fionakin oli laihtunut hieman) karvapalloa tulvi syliini naksuttaen tyytyväisesti hampaitaan. Tatun tultua kellarista häkkiä viemästä, Lotta oli sulaa vahaa. Se on niin Tatun rotta. Nyyti oli kasvanut VIHDOINKIN hieman ja on jo melkein luikkujen Lotan ja Marcelinen kokoluokkaa.

Kaikki olivat käyttäytyneet moitteettomasti. Nyyti oli tietenkin ollut oma hieman säikky itsensä, mutta käppäillyt jopa sylissä alku-ujostuksen jälkeen. Lotta oli hieman tuuminut kyläilyä, mutta sopeutunut ajan myötä. Olivat saaneet leikkiä ja paljon sellaisia ruokia, joita meillä ei ole keksitykään tarjoilla. Kokeiluun lähtee ehdottomasti maissimaito sekä jäädytetyt herneet ja maissin palat vedessä (niitä voi sieltä sitten kalastella ajan kuluksi). Tytöt olivat saaneet jokainen myös joululahjan vessapaperin hylsyssä. Jokainen oli nauttinut maissinaksun ja maapähkinän vapahtajan syntymän kunniaksi (siitä mitään ymmärtämättä).

Rotat saivat rauhoittua iltaan asti häkissään. Laitoin sinne uuden pahvilaatikkomökin sekä riippuvan pajutunnelin tervetuliaisiksi. Vanhasta on hyvä ja halpa tuunailla. Oma häkki tuntui olevan kaivattua viikon hyvin hyvin tiiviin loman jälkeen, ja jokainen rotta nukkuikin ekat päiväunensa itsekseen tutuissa koloissa, aitioissa ja tunneleissa. Illalla päästin tytöt vähäksi aikaa juoksemaan. Oman kodin riemu oli käsinkosketeltava ja leikkiminen miltei iloista riehumista. Naksuttimen ja opitut hauskutukset kööri muisti kuin eilisen, ja Fiona ja Tirlittan pääsivät mukaan kolikkotemppuun.

Kohta kallistan pääni orastavan flunssan voimasta tyynyyn, ja kuuntelen rapinaa. Se on ollut kaivattua.

Tirlittan sai hoidossa suudella ihanaa sammakkoprinssiä.
Alkuperäinen kuva - Rauni Aalto

Joululomalle

Rotat lähtevät huomenna viikoksi "mummolaan" emonsa omistajan hellään huomaan. Olen keräillyt kamoja, ja hakenut pikkuhäkkiä varastosta. Kohta sanomme viikoksi hei hei. Sen verran piti kuitenkin hassutella, että koitin ottaa joulukuvia rottaneideistä. Se oli hyvin raskas projekti täynnä erilaisia kommelluksia, huonoa valotusta ja roskaista lampaantaljaa, mutta saimme kaikista joulukuvat otettua.

Näihin kuviin ja tunnelmiin blogimme päättää ensimmäisen syksynsä, ja toivottaa allekirjoittaneen, miehekkeen, sekä Fionan, Marcelinen, Lotan, Tirlittanin ja Nyytin puolesta HYVÄÄ JOULUA!

Joulupinkaisija 

Koristekäpyleikki

Tonttulakkimaja

unetus

herkkuhukkanen

pää piilossa

blur

Lotta ja Tirlittan eivät innostuneet lampaantaljasta mutta tonttulakki oli ihan hyväksyttävä riippumatto.

nam

epätarkat pörröpäät

taidehiippailukäpy

Nyyti-käpy

"vihaan joulua"

HYVÄÄ JOULUA